| |

Rentouttavaa Juhannusta – viimeinen matka kaksin

Rentouttavaa Juhannusta - viimeinen matka kaksin

Laukut on pakattu ja auto lastattu viimeistä kahdenkeskistä matkaa varten. Vuokrasimme mökin juhannukseksi Tahkolta ystävien kanssa ja paluumatkalla kotiin poikkeamme vielä yhden yön visiitille Taulun maalaiskartanoon nauttimaan Suomen kesästä, lomasta ja kahdenkeskisestä ajasta. Toivomme kovasti, että tuleva perheenjäsen pysyttelee rauhallisena mahassa vielä tämän reissun. Tässä vaiheessa kun ei voi enää tietää. Hieman jännittää lähteä näin kauas pois kotoa, mutta onhan niitä sairaaloita täälläkin. Tämä reissu on tärkeä ja olemme odottaneet sitä kovasti.

Suunniteltu juhannusmatka on viimeinen yhteinen kahdenkeskinen matkamme vähään aikaan. Mitä tuo ”vähään aikaan” sitten tarkoittaa, selviää jossain vaiheessa. Kuulostaa kovin dramaattiselta, mutta pakko se on hyväksyä ettei tekeminen jatku ainakaan hetkeen samalla tempolla. Olemme tottuneita puuhaamaan jatkuvasti jotain, syömään ravintoloissa ja tekemään retkiä, niin kotona kuin ulkomaillakin. Tänä keväänä ja kesänä korona, raskaus sekä oman palstan pitäminen on hidastanut tahtia ja tehnyt meistä enemmän koti-ihmisiä. Olemme siis jo oppineet hidastamaan.

Samalla tämä juhannusreissu on kesän 2020 ainoa pidempi lomamatkamme. Tuntuu niin oudolta, yleensä meillä on vähintään kolme reissua kalenterissa valmiiksi suunnitteilla. Siksi otamme kaiken irti mökkilomasta ja romanttisesta yöstä kartanossa. Nautinnolliset pysähdykset matkan varrella, illallisia, lounaita ja muita hetkiä. En malta odottaa! Kotimaa on upea kohde matkustaa. Voit seurata juhannusmatkaamme Instagramin puolella.

Kotona pääkaupunkiseudulla meillä on tarkoitus tehdä vielä paljon päiväretkiä, nauttia kesästä, yhdessäolosta ja treffeistä kun niille on vielä aikaa! Listalla on lököilyä, eväsretkiä ja nautiskelua saaristossa; ainakin Suomenlinnassa, Uunisaaressa ja Lonnassa. Merellisiä lounaita, kävelyretkiä, toivottavasti uintia ja lämpimiä kesäpäiviä.

Rentouttavaa Juhannusta - viimeinen matka kaksin

Rentouttavaa Juhannusta – viimeinen matka kaksin

Tarkoituksena on viettää rento juhannus ystävien kanssa mökillä rentoutuen, ulkona syöden, saunoen ja golfia pelaten (muut pelaavat, minä nautin maisemista). Oudon koronakevään jälkeen odotan myös kovasti yhdessäoloa ystävien kanssa. Keskustelua, naurua ja haleja. Parasta!

Olen jo parin vuoden ajan kirjoitellut lyhyesti juhannuskuulumiset tänne blogin puolelle, joten ajattelin jatkaa perinnettä, varsinkin kun samalla voin jakaa teille kesäiltojen taikaa näiden Camilla Bloomin ottamien upeiden kuvien kautta. Kävimme odotuskuvauksissa reilu viikko sitten.

Viime vuonna karkasimme Espanjaan ja pidin somettoman juhannuksen. Töitä oli niin paljon, että tarvitsin paussin. Nyt olo on rauhallinen, en tarvitse taukoa – vielä. Työt on melkein tehty ja äitiysloma häämöttää. Välillä tuntuu yhtä innokkaalta kuin lapsena kesälomaa odottaessa. Olo on myös epätodellinen, nimittäin edessä on pidempi loma (ennen laskettua aikaa), kuin olen vuosiin pitänyt. Ja odotan kovasti myös äitiyslomaa ja hehkuteltua vauvakuplaa. Silloin saapuu myös someton aika. Kirjoittelen teille äitiyslomasta ja miten se vaikuttaa kanaviini vielä erikseen.

Rentouttavaa Juhannusta - viimeinen matka kaksin

Nauti uusia perunoita ja voita.
Mansikoita ja makkaroita.
Tee saunaan tuore vasta,
Varpaat veteen kasta.
Hakkaa liiteriin halkoja,
Oio nurmikolla jalkoja.
Ihastele poutapilviä,
Siristele auringossa silmiä.
Haista kesän tuoksut,
Unohda turhat juoksut.
Muista paljon lekotella,
Laiturilla elämää hekotella.
Mieti kivoja juttuja,
Tapaa ystäviä, tuttuja.
Älä murehdi ötököitä,
Vietä rauhallisia kesäöitä.

– Tuntematon
Rentouttavaa Juhannusta - viimeinen matka kaksin

Ihanaa ja rentoa juhannusta toivotellen!

♥ Anni


Juhannusreseptejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *