|

Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla

Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla

Mietin edelleen minkälaisen paistetun juustokakun tänä vuonna miehelleni leivon. Tekisi mieli toistaa viime vuoden fantastinen makuelämys, joka on tämä ihana uuniomenajuustokakku kauramurulla! Siksi päätin vinkata teille tästä arkiston helmestä tänään. Ihanaa viikonloppua!

Niin se oli sama toive tänäkin vuonna eli uunissa paistettu juustokakku. Miehelläni oli syntymäpäivät ja hän sai itse toivoa mitä syntymäpäiväkahveilla tarjotaan, kuten joka vuosi. Tänä vuonna paistetun juustokakun maku on uuniomena, sekin mieheni toiveen mukaan toteutettu. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että tästä kakusta tuli jumalaista. Kuvittele mitä tapahtuu kun yhdistää omenakaurapaistoksen ja ihanan pehmeän kinuskisen juustokakun? Jep aivan törkeän herkullista.

Tämä juustokakku syödään vaniljakastikkeen kanssa, kuten omenapiirakkakin. Tuntuuko se oudolta? Ehkä aluksi, mutta kokeile ja anna kastikkeelle mahdollisuus. Nimittäin tämä kakku on vieläkin parempaa vaniljakastikkeen kanssa. Tai mitenhän hieman sulanut vaniljajäätelö toimisi?

Paistovinkki! Uunissa paistetut juustokakut paistetaan yleensä irtopohjallisessa reunavuoassa. Vuoka saattaa valuttaa rasvaa paiston aikana uunin pohjalle. Tämä aiheuttaa epämiellyttävää hajua, savua ja siivoamista. Tästä syystä käytän irtopohjavuokaa, jossa on näppärät reunat pohjassa. Reunallinen pohja estää rasvan valumisen uunin pohjalle täysin! Tuhdit rasvaiset kakkupohjat saattavat valuttaa rasvaa myös, mutta tällä kakkuvuoalla sekin ongelma on korjattu!


Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla

Pohja

  • 150 g kaurakeksejä
  • 50 g voita tai margariinia
  • ripaus kanelia
  1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (22 cm).
  2. Asettele reunaleivinpaperi vuoan reunoille tai voitele reunat.
  3. Hienonna kaurakeksit pieneksi muruksi.
  4. Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan kaurakeksit muruna.
  5. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
  6. Laita pohja jääkaappiin vetäytymään sillä aikaa kun valmistat täytteen.

Vinkki! Voit halutessasi tehdä myös ihan tavallisen digestive-keksipohjan kakulle. 

Omenatäyte:

  • 12 omenaa (n. 600 g kuutioita)
  • 2 tl kanelia
  • 3 rkl fariinisokeria
  • iso nokare voita
  1. Kuori ja kuutioi omenat suoraan kattilaan voin kanssa. Anna hautua kattilassa hetken. Kun pohjalle alkaa muodostua nestettä lisää kaneli ja sokeri. Sekoittele niin, että omenat, sokeri ja kaneli sekoittuvat tasaisesti. Anna hautua ihan hetken. Nostele puolet omenatäytteestä keksipohjan päälle kakkuvuokaan.

Juustomassa:

  • 600 g tuorejuustoa
  • 1.5 dl fariinisokeria
  • 2 rkl maizenaa (myös peruna- tai vehnäjauho käy)
  • 3 kananmunaa
  • 1 keltuainen
  • 150 g ranskankermaa
  1. Vatkaa tuorejuusto, fariinisokeri ja maizena keskenään sileäksi.
  2. Lisää kananmunat ja keltuainen yksi kerrallaan vatkaten massaan.
  3. Lisää ranskankerma ja vatkaa vielä hetki.
  4. Kaada massa kaura-omenapohjan päälle vuokaan.
  5. Paista juustokakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 min ja tee sillä aikaa kauramuru.

Kauramuru:

  • 75 g voita
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 tl kanelia
  1. Sulata voi ja sekoita muut aineet sekaan.
  2. Ota kakku uunista (kakku on ollut tällöin 30 min uunissa)
  3. Levitä kakun päälle jäljellä oleva omenatäyte.
  4. Levitä kauramuru omenatäytteen päälle ja nosta kakku uuniin.
  5. Paista kakkua vielä 45 min 160 asteisessa uunissa.
  6. Anna kakun olla jonkun aikaa jälkilämmöllä uunissa eli käännä vastukset pois ja jätä kakku uuniin.
  7. Nosta kakku jäähtymään kunnolla. Nosta kakku jäähtyneenä jääkaappiin.
  8. Tarjoile kakkua vasta seuraavana päivänä, jolloin se on parhaimmillaan!

Vinkki! Voit käyttää fariinisokerin sijaan myös tavallista sokeria. 

Gluteenittomaan vaihtoehtoon käytä gluteenittomia kaurakeksejä, kauramuruun gluteenittomia kaurahiutaleita ja gluteenitonta jauhoseosta. 

Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla Mehevä Uuniomenajuustokakku Kauramurulla


Lisää juustokakku-reseptejä löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

18 Kommenttia

  1. Tiina sanoo:

    Kiitos ohjeesta, taatusti herkullista!

    Ps. Hmm, paistoaika 30 tuntia…

  2. Oi nam, onpas ihanan näköinen! Tätä pitää kokeilla. :p 🙂

  3. Anna sanoo:

    Tätä täytyy kyllä tehdä ensi viikolla juhliin! Osaisitko sanoa moniko kertaisena täytyy tehdä jos vuoka on 22 tai 24 cm? Minulla ei ole 18cm vuokaa ja vierasmääräki sen verran iso, että kakun täytyy olla isompi.

    1. Moi Anna, voi ei ohjeessa oli painovirhe. Tein kakun siis 22 cm vuokaan eli sinun ei tarvitse ottaa mitään huomioon! 🙂 Kakku on ihanaa ja voit tehdä sen hyvissä ajoin. Maistui parhaimmalta nyt kahden päivän päästä. Ihania juhlia!

  4. Johanna sanoo:

    Mikähän tähän sopisi korvikkeeksi omenalle? En pidä yhtään paistetusta omenasta (tai muistakaan hedelmistä lämpösenä). Joku marja? Tuleekohan liian vetinen tai makea??

  5. Johanna sanoo:

    Ei kun paistettiinhan sittä kauemmin os luki vaikka ohjeen loppuun asti 😀

    1. Emma sanoo:

      Hei. vaikuttaa todella herkulliselta:) Voisikn tuorejuuston korvata ricottalla vai kärsiikö maku/rakenne? Pidän itse enemmän ricottasta, koska tuorejuusto on jotenkin liian raskasta. Kiitos!

  6. Emma sanoo:

    Hei. Vaikuttaa todella herkulliselta! Voiko tuorejuuston asemasta käyttää ricottaa, vai kärsiikö maku/rakenne. Pidän itse enemmän ricottan mausta, jotenkin tuorejuusto on liian raskasta. Kiitos!

    1. Hei Emma, minulla ei ole kokemusta ricotasta korvaamaan juustokakun juustomassaa. Valitettavasti en osaa sanoa miten se käyttäytyy. Jos päätät kokeilla olisi kiva tietää miltä maistui 🙂

  7. Pauliina sanoo:

    Hei, kylläpä kuulostaa herkulliselta! Ajattelin tarjota kakkua ystävilleni ja onnistumisen varmistamiseksi haluaisin vielä kysyä pari asiaa.
    1. Omenatäyte: Ohjeessa lukee, että: ”Anna hautua ihan hetken.” Riittääkö muutama minuutti? Voiko omenakuutiot jättää tässä kohdassa vielä hieman raa’aksi?
    2. Juustomassa: Mitä tuorejuustoa käytät?
    3. Paistaminen: Miten pitkään pidit kakkua jälkilämmöllä uunissa?

    Kiitos ihanasta reseptistä!

    1. Hei, tämä on ihana ohje 🙂

      1. Muutama minuutti tai pidempään – hauduta sellaiseksi kuin itse niistä pidät. Minusta saa jäädä purutuntumaa.
      2. Käytän aina Philadelphiaa juustokakuissa.
      3. Noin puolisen tuntia – ei haittaa jos on pidempäänkin.

      Mukavaa leivontaa!

  8. Marianne sanoo:

    Ihanan kuuloinen resepti ja tarkoitus olisikin tehdä tätä viikonloppuna 😍 Onko sinulla kokemusta kananmunien pois jättämisestä taikinasta allergian vuoksi, voiko niitä korvata jollain?

    1. Hei, valitettavasti en ole kokeillut munattomana. En osaa sanoa varmuudella miten vaikuttaa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *