Pulled Porkilla täytetyt Pitaleivät

 

Kokkailtiin pitkästä aikaa kotona pidemmän kaavan mukaan. Avomieheni oli vastuussa lihasta ja minä täytteistä ja leipomisesta luonnolllisesti. Viime viikonloppuna siis herkuteltiin hyvässä seurassa itse leivotuilla pitaleivillä täytteenä nyhtöpossu, coleslaw ja marinoitu sipuli. Jälkiruoaksi tarjoiltiin mustaherukka tartaletteja, joiden resepti löytyy täältä. Nämä olivat viimeiset illanvietot meillä kotona Töölössä. Muutaman viikon päästä leivonnaiset löytävät uuden kodin ja uunin Espoosta.

Pitaleivät: (6 isoa leipää)

  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 2,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • 25 g hiivaa
  • 1 tl merisuolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  1. Sulata hiiva veteen. Lisää suola ja jauhot muutamassa osassa. Lisää myös öljy ja vaivaa taikina kimmoisaksi.
  2. Anna nousta liinan alla 30 minuuttia.
  3. Lämmitä uuni 250 asteeseen.
  4. Pyöritä taikinasta palloja ja kaulitse ne jauhoja apuna käyttäen 1 cm paksuisiksi ”letuiksi”. Nostata pellillä leivinpaperin päällä vielä 10 minuuttia.
  5. Paista uunin ylätasolla noin 7 minuuttia. Huom! Älä avaa uunia paiston aikana tai pistele reikiä leipiin ennen paistamista, jotta pitatasku muodostuu leipiin.

Pulled Pork:

  • 1 kg kassleria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl öljyä
  • paprikajauhetta
  • ripaus chiliä
  • mustapippuria
  • suolaa
  1. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.
  2. Tee öljystä ja mausteista tahna. Hiero tahna lihan pintaan.
  3. Nosta liha uunin kestävään paistovuokaan ja peitä foliolla tai kannella.
  4. Kypsennä uunin keskitasolla 110 asteessa 5,5 tuntia. Anna lihan vetäytyä vielä tunti uunin jälkilämmössä.
  5. Revi jäähtynyt liha ja mausta paistoliemellä ja barbeque-kastikkeella.

Coleslaw-Salaatti:

  • 2 isoa porkkanaa
  • 300 g varhaiskaalia
  • 1 pieni kesäsipuli
  • 2 dl majoneesia
  • 3 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 tl sokeria
  • pippuria
  • suolaa
  • chiliä
  1. Raasta porkkanat ja leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi.
  2. Hienonna sipuli. Sekoita kaikki keskenään isossa kulhossa.
  3. Sekoita toisessa kulhossa majoneesi, etikka ja mausteet.
  4. Kaada seos raasteen joukkoon, sekoita kunnolla ja laita vetäytymään jääkaappin.

Marinoitu Sipulisalaatti:

  • 2 punasipulia
  • 1 keltainen sipuli
  • 0,75 dl omenaviinietikkaa
  • 3 rkl sokeria
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 0,5 dl öljyä
  1. Leikkaa sipulit ohuiksi suikaleiksi.
  2. Kiehauta kattilassa etikka, sokeri, pippuri ja suola.
  3. Lisää sipulit ja kiehauta.
  4. Nosta kattila liedeltä, anna jäähtyä ja lisää öljy.
  5. Laita salaatti purkkiin ja vetäytymään jääkaappiin mielellään yhdeksi yöksi.

 

Täytyy sanoa, että tuli taas nälkä tätä postausta kirjoittaessa. Niin hyvä combo tästä tuli. Meillä tullaan kokkailemaan Pulled Porkia monta kertaa tämän kesän aikana. Pitaleipä reseptistä tuli yksi suosikeistani, niin hyvin leivät onnistuivat, vaikka uunia ei meillä saanut 250 astetta kuumemmaksi. Täydellistä! Kunniavieras oli myös mielissään ja meinaa kokeilla reseptejä itsekin pian!

Myös näillä sopii

Herkutella

7 Kommenttia

  1. Alkoi ihan naurattamaan tämä menu, postasin tänään lähestulkoon samat setit 😀
    Pitaleivät milloin milläkin lisukkeella on herkullista, ja helppo valinta vaikka illanistujaisiin mutta käy vaikka arkeenkin. 🙂

    1. Kävin kurkkaamassa kunnolla postaustasi. Hauska sattuma, että lähes samat lisukkeetkin! Hyvä maku meillä molemmilla 😉 Pitaleipä, coleslasw ja marinoitu sipuli nimittäin kävivät enemmän kuin hyvin yhteen ja kyllä näitä lisukkeita hetki mietittiin!

  2. Tätä on pakko kokeilla ylihuomisilla synttäreilläni. Kiitos ihanista vinkeistä!

  3. Tätä on pakko kokeilla ylihuomisilla synttäreilläni. Kiitos ihanista vinkeistä!

    1. Kiito Mico 🙂 Ihanaa palautetta! Toivottavasti maistuu teillekin. Nämä ovat ihania! Aurinkoista kevätä!

  4. Tein tänään näitä ja hyvin onnistuivat, vaikka en ehtinyt antaa sipuleiden marinoitua kuin muutaman tunnin jääkaapissa. Pitaleivistä tuli oikein pehmoiset ja herkulliset. Kiitos taas hyvästä ohjeesta 🙂

    1. Veera ihana kuulla! Kiitos kun kävit kommentoimassa. On ihan unohtunut tämä ohje. Pitää itsekin tehdä pian 🙂 Herkullista pääsiäistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *