Indiedays Blogger’s Inspiration Day sekä pieni blogihaaste

Kas olen saanut ensimmäisen blogihaasteen! Ensin ihmetytti ja mietitytti. Enkö voikaan vaan leipoa ja kuvata 😉 Päätin kuitenkin vastata haasteeseen. Haaste tuli blogilta Kakkuhovi. Tässä postauksessa siis vastaan haasteeseen ja kerron myös lukijoille mistä kyse. Lisäksi vähän fiilistelyä viikonlopun Indiedaysin järjestämästä Bloggers Inspiration Daysta, jossa piipahdin.

Haaste:
  1. Kerro 11 paljastusta itsestäsi.
  2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
  3. Keksi 11 kysymystä haastetuille.
  4. Valitse 11 bloggaajaa, jolla on mielellään alle 200 lukijaa/seuraajaa.
  5. Kerro ketkä olet haastanut ja linkitä heidät.
  6. Ei takaisin haastamista
11 paljastusta minusta:
 
Saan aikaan paljon sotkua keittiössä, kun leivon, kokkaan..
Olen varannut 4 lomamatkaa seuraaville viidelle kuukaudelle.
Käyn päivätöissä, opiskelen ja bloggaan ja kaikkea näitä melkein täyspäiväisesti.
Odotan innolla oman talomme valmistumista yhdessä avomieheni kanssa.
En malta odottaa, että pääsen leipomaan upouudessa keittiössäni.
Rakastan aurinkoa, lämpöä ja rannalla makoilua, voin tehdä sitä tunteja putkeen tylsistymättä.
Olen ollut mielipuolinen terveys- ja kuntointoilija.
Käyn 2-3 kertaa viikossa urheilemassa aamuisin ja se on minusta parasta ajankäytön hallitsemista.
Huolehdin liikaa.
Olen visualisti ja rakastan kaikkea kaunista esimerkiksi värikkäitä kuppikakkuja.
Haaveilen paljon ja uskon horoskooppeihin.
Vastaukset haastajan kysymyksiin:
  1. Leivontaväline, jota ilman en tulisi toimeen? -Nuolija
  2. Seuraava leivontaprojektisi? -Pääsiäisleivokset
  3. Onko suosikkireseptiä, jota tulee tehtyä yhä uudelleen? – Pätkiscupcakes
  4. Kuppi kaakaota, teetä vai kahvia? -Kahvia
  5. Onko reseptiä, jonka teossa olet epäonnistunut? – Pikkutyttönä tein kananmunalta maistuvaa kääretorttua.
  6. Mikä leipomisessa on mukavinta? – Lopputulos ja sen ihastelu.
  7. Mikä leipomisessa on haastavinta? – Ulkonäkö (pyrin aina täydellisyyteen)
  8. Mikä on lempitäytteesi täytekakkuun? -Tällä hetkellä sitruunakreemi/mousse
  9. Pahin leivontamokasi? – Se on varmasti vasta tulossa, koska en keksi mitään 
  10. Uusia taitoja/asioita leipomisessa, joita haluaisit oppia? – Niin paljon kaikkea, sanotaan donitseja, niitä aion kokeilla pian!
  11. Kuinka usein leivot? – 1-2 kertaa viikossa
11 kysymystä haastetuille:
  1. Makea, suolainen vai kumpikin?
  2. Kenelle kokkaat/leivot?
  3. Onko jotain reseptiä mitä et tahdo jakaa?
  4. Kuka leipoo sinulle syntymäpäiväkakun?
  5. Mitä söit tänään lounaaksi?
  6. Oletko tilannut nettikaupoista kokkaus/leivontatarvikkeita?
  7. Luetko ruoka/leivontalehtiä? Mitä?
  8. Mitä tilaat kahvilassa, kun haluat jotain makeaa?
  9. Miltä näyttää blogisi tulevaisuus?
  10. Sokerimassa vai marsipaani?
  11. Joulun paras leivottu herkku?
 
Haasteen saajat:
 
Hertan elämää
Peggyn pieni punainen keittiö
Energiaa kokkaamalla
Vispilävintiön temmellyskenttä
Kuningattaren kulinarismia
Ruokasuffausta
Doron kakku
Pinkki kakku
Cooking and Baking
Cook with Michelle
Maijan MakiaIndiedaysin tilaisuus oli mahtava kaikin puolin. Paljon sponsoreita, yhteistyökampanjoita, kuvausopastusta ja luentoja. Leivontabloggarina kiinnitin erityistä huomiota tilaisuuden tarjoiluihin. Tarjolla oli ihania pieniä suolaisia ja makeita herkkuja. Tällä kertaa sain maistella ja nauttia muiden tekeleitä ja inspiroitua omiin tuleviin leivontahetkiin. Coctailmenu näytti tältä:

 

Valkosuklaa & Vadelma
Passion & Jogurtti
***
Auragold & Punajuuri macarons
Maa.artisokka-& Tomaatti
Katkarapu & Omena
Kananpoika & Avocado

 

 

Kiitoksia päivästä Indiedays ja tietysti mahtava seurani Hertsun elämää! Käykää kurkkaamassa hurmaavia reseptejä.
Käykää myös tykkäämässä juuri avatusta Annin Uunissa facebook sivusta! Instagramista minut löytää @anninuunissa/#anninuunissa tai klikkaamalla gadgetiä sivupalkissa! Pian tulossa lisää pääsiäisherkkuja.

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Kiitos haasteesta. Olen kuitenkin tylsä ja jätän vastaamisen väliin. Syynä on hirmuinen kiire keskellä talomme remonttityömaata. Hyvä kun aikaa riittää leipomiselle,blogin kannalta olennaisimmalle.
    Ihana blogi muuten sinulla:)

    1. Haasteita tulee ja menee! Leipominen tässä blogin pitämisessä on meillä se tärkein juttu vai mitä 🙂 Kiitos vastauksesta ja kehuistakin 🙂 Tervetuloa vierailemaan uudestaankin ja tsemppiä remonttiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *