|

Hääherkkuja – Gelatokärry

Hääherkkuja - Gelatokärry

Kaikki lähti siitä kun näin Pinterestissä aivan liian ihanan Gelato Cart -kuvan. Itseasiassa heti kuvan nähtyäni päätin, että on pakko saada ihan oma gelatokärry myös meidän häihin! Eli siis jäätelökärry, joka liikkuu pyörillä ja sisältää jäätelöä. Italia + gelato + cocktail hour = ♥!

Loppupeleissä gelatokärryn saaminen juhlapaikalle ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu, varsinkin kun tuo upea kuva retrosta kärrystä oli painunut syvästi mieleeni. Oli rumia, tylsiä ja todella ylihintaisia kärryjä, mutta ei sitä jota etsittiin. Jossain vaiheessa päätimme unohtaa koko kärryt. Hinnat kuten monissa tällaisissa lisäpalveluissa ovat varsin korkealla ja luulen että Italian kielitaidon puute toi aina muutaman euron lisää palvelun hintaan.

Lopulta sain hyviä uutisia ystävältäni Liisalta, joka asuu Gardajärvella. Hän lähetti minulle Nicolan sähköpostiosoitteen ja kertoi, että Nicola tulisi miellellään itse tarjoilemaan gelatoa häihimme sopivaan hintaan. Otimme yhteyttä Nicolaan ja tilasimme söpöt valkoiset jäätelökärryt SenzA Altrolta.


Hääherkkuja – Gelatokärry

Me halusimme ehdottomasti tuoda jotain todella italialaista häihimme myös ohjelman puolesta. Gelaton suurina ystävinä herkullinen jäätelöhetki vieraille aurinkoisessa puutarhassa tuntui todella houkuttelevalta idealta. Mietimme pitkään mihin kohtaan hääjuhlaa jäätelöhetken haluaisimme. Aluksi ajattelimme, että olisi äärimmäisen mukavaa, jos jäätelöä saisi koko juhlan ajan, niin kauan kuin sitä riittää.

Valitettavasti useimmat toimittajat vuokraavat kärryjä vain muutamaksi tunniksi. Vaikea päätös oli tehtävä. Päätimme ottaa gelatokärryn heti alkuun, vihkimisen jälkeen nautittavaksi kuohuvan ja kakun kanssa. Samalla saimme jäätelökärrystä mukavan ajanvietteen vieraille vihkimisen ja illallisen väliin jäävälle ajalle.

No kuinka monta ja mitä makuja valitsimme tarjolle? Tässä vaiheessa täytyy kertoa, että jotkin toimittajat tarjosivat vain 4-6 makua ja me saimme Nicolalta 10!!! Täydellistä! Valinta olikin sitten vaikea, nimittäin SenzA Altrolta löytyy aivan ihania erikoismakuja, kuten Mansikka-Prosecco ja Inkivääri-Lime-Minttu. Alla meidän valitsema jäätelömenu, joista itse kerkesin maistaa vain kahta. Vieraat söivät jäätelöä senkin edestä. Gelatokärry keräsi useampaan otteeseen jopa jonoa.

Jäätelömenu:

1. Limone (vegaaninen)
2. Pistacchio
3. Wild strawberries and Prosecco (vegaaninen)
4. Liquirizia
5. Nocciola
6. Menta
7. Stracciatella
8. Crema
9. Lime, mint and ginger (vegaaninen)
10. Cioccolato

Häissämme oli myös kaksi kokonaan vegaanista ruokavaliota noudattavaa vierasta. Heille löytyi myös useampia vaihtoehtoja. Mikä on sinun suosikki gelatosi?

Hääherkkuja - Gelatokärry
Mansikka & Prosecco

Hääherkkuja - Gelatokärry Hääherkkuja - Gelatokärry Hääherkkuja - Gelatokärry

Toivottavasti ette luulleet tai luule, että hääjutut olisivat tauolla. Juttua riittää vielä pitkään. Enhän ole kirjoittanut vielä edes puvustani ♥ Palataan siis pian!


Kuvat Camilla Bloom.

Haluatko lukea lisää hääjuttuja? Löydät niitä täältä!

Seuraathan herkkujani ja muita juttuja myös

 Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Ihana idea tällainen gelatokärry! 🙂 Italialainen gelato on herkkua! :p Onpas upea tuo hääpuku, sopii niin hyvin sinulle. <3

    1. Tää oli kyllä ihan mahtava <3 🙂 Kiitos, kiitos. En malta olla kirjoittamasta puvusta vielä erikseen. Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *