Dubai – Ras Al Khaimah – Matkalla taaperon kanssa

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Vaikka matkustus ei tällä hetkellä ole kovin ajankohtaista, vai onko? Tuntuu, että koko ajan joku on matkalla ja matkoja mainostetaankin jatkuvasti. Oltiinhan mekin matkalla muutama viikko sitten (nyt se tuntuu jo unelta). Varasimme pitkään haaveilemamme lomamatkan koko perheelle, kun pandemiatilanne tuntui olevan hyvällä mallilla. On ihme, että pääsimme jouluna reissuun. Luultavasti olisimme peruneet matkan, jos se olisi hyvitetty meille. Ennen lähtöä jännitti tartunta, niin ennen matkaa kuin se, että sairastuisikin matkalla. Näin jälkikäteen olemme tyytyväisiä, että lähdimme. Meillä oli reissussa turvallinen olo ja loma oli juuri sellainen mistä olimme haaveilleetkin. Ruokaa, rantaa, lämpöä, iloa ja lepoa. Matka oli siis kaikilla tavoilla onnistunut.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Ras al khaimah

Lensimme Dubaihin, josta matkasimme vielä reilu tunnin bussilla rauhalliseen Ras al Khaimahiin, lapsiperheiden lomaparatiisiin. Ras Al Khaimah on yksi seitsemästä emiraatista, joka on hieman tuntemattomampi kuin Dubai tai Abu Dhabi. Jätin Dubain kuitenkin postauksen nimeen mukaan, jotta useampi löytäisi postauksen ja vinkkini taaperon ensimmäiselle matkalle. Ja kyllähän me Dubaihin lennettiin.

Ras al Khaimah on erinomainen vaihtoehto Dubaille, jos etsii puhdasta rantalomaa, jolla iso osa ajasta vietetään hotellilla – Dubain kaupunkimaisuus on täältä kaukana, se ehkä jollain tavalla harmitti itseäni, mutta kun mietin asiaa taaperon kannalta, oli tämä kohde loistava valinta meille. Dubaihin olisi päässyt noin puolessatoista tunnissa piipahtamaan. Päivämatkoja pystyi varaamaan suoraan hotellista. Korona-tilanteen takia me emme tehneet edes päiväretkiä. Viikon matka kuluu nopeasti, meillä riitti ihmeteltävää kohteessamme ihan tarpeeksi. Nyt kerron teille mitä kaikkea puuhasimme ja mitä kaikkea koimme hyödylliseksi matkalla taaperon kanssa.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Viime rantalomasta oli niin pitkä aika, että ensimmäiset päivät ihastelin vain hiekkaa, palmuja, merta ja valoa.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Dubai – Ras Al Khaimah – Matkalla taaperon kanssa

vaatimukset dubaihin matkustaville

Tällä hetkellä (tammikuu 2022) Dubaihin lentäviltä vaaditaan seuraavat:

  • Matkustuslomakkeen täyttö COVID19 – DXB Smart App -sovelluksen kautta
  • Todistus annetuista COVID-19-rokotuksista englannin kielelle tulostettuna
  • Todistus negatiivisesta PCR-testituloksesta, joka on tehty korkeintaan 72 tuntia ennen matkalle lähtöä englannin kielelle tulostettuna (ei vaadita alle 12-vuotiailta)
  • Maskit vaaditaan kaikissa julkisissa tiloissa ja julkisissa liikennevälineissä.

Tämä lista tuntui stressaavalta ja pitkältä matkaa varatessa ja matkaan valmistautuessa. Loppupeleissä kävimme testissä Helsingissä päivää ennen lentoa. Testitulos tuli nopeasti ja kentällä molemmissa päissä kaikki sujui helposti sekä jonottamatta pienen matkustajan kanssa. Jos rajoitukset ja säännöt pelottavat ja matkustus yleensäkin, niin ne kaikki helpottavat kun matkaan pääsee ja tarvittavat paperit ovat mukana. Lentokoneessa kaikki papereihin ja ohjeistuksiin liittyvä on jo unohtunut.

Lentomatka

Oli mukava huomata miten perheitä kohdeltiin molemmilla lentokentillä. Pääsimme omaan turvatarkastukseen, ensimmäisenä koneeseen (taapero sai tulla matkarattaissa, joihin oli nukahtanut). Meidät otettiin todella hyvin huomioon ja yllätyin siitä!

Dubain lento kestää reilu kuusi tuntia (paluumatka meillä reilu 7 tuntia). Menolento oli meillä yölento ja se sujui odotuksista huolimatta aika huonosti. Onni nukahti matkarattaisiin (kerron niistä lisää alempana) kentällä klo 21.00 aikoihin illalla ja ajattelimme, että tämähän meni hyvin, nostetaan vaan syliin nukkumaan koneessa. Lento lähti noin klo 23.00 ja Onni heräsi melkein heti koneeseen astuttuamme. Emme meinanneet saada häntä millään takaisin uneen tarjoilun, myyntivaunujen, kuulutusten ja valojen takia. Klo 03.00 pyysimme, että valoja himmennetään ja edessämme oleva kirkas näyttö suljetaan. Näiden toimenpiteiden jälkeen Onni nukahti ja nukkui siihen asti, kunnes olimme aamulla perillä.

Meillä oli hyvä tuuri kun saimme paikat exit-riviltä, jolloin jalkatilaa oli hyvin. Onnin pystyi nostamaan seisomaan ja istumaan eteen aina pieniksi hetkiksi (hän on sitä sorttia ettei todellakaan pysy paikallaan tuntikausia sylissä, vaikka olisi mitä viihdettä). Check-in tiskillä kysyimme tuleeko kone täyteen ja jätimme toiveen, että jos ei, niin kolmatta paikkaa vieressämme ei täytettäisi. Saimme käyttöön kolme istuinta ja Onni oli helppo nousun jälkeen (tai kun hän vihdoin nukahti) nostaa viereen nukkumaan.

Paluumatkamme oli keskellä päivää ja sitä varten vinkkaan varaamaan paljon viihdykettä ja eväitä taaperolle. Meillä oli mukana:

  • iPad, jossa Onnin suosikit tallennettuna (Pipsa Possu, Muumit)
  • Kirjoja
  • Auto ja muutama muu pieni suosikkilelu
  • Smoothie-pusseja
  • Naksuja ja kaura-biteseja

Nyt viimeistään ymmärrän ihmisiä, jotka ovat pitkillä lennoilla kävelyttäneet taaperoita. Oli sydäntä särkevää yrittää selittää Onnille, miksi pitää olla paikallaan yli 6 tuntia. Onneksi matkustamon henkilökunta oli ihan superystävällisiä. Kävimme tervehtimässä heitä takana ja juomassa mustikkamehua aina tunnin välein. Onneksi Onni nukkui edes reilu tunnin tuosta yli seitsemän tunnin lennosta.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

doubletree by hilton marjan island resort & spa

Alkuun harmitti, että se perinteinen Dubai pilvenpiirtäjineen jäi näkemättä. Mutta tämä kohde oli täydellinen juuri tähän ajankohtaan ja ensimmäiseksi matkaksi taaperon kanssa. Emme juuri poistuneet hotellilta, joksi valikoitui Doubletree by Hilton Marjan Island Resort & Spa. Sieltä löytyi kaikki mitä tarvitsimme:

  • 5 ravintolaa
  • kahvila
  • 4 ranta/allasbaaria
  • neljä allas-aluetta
  • lasten sisä-leikkipaikka
  • lasten ulkoleikkipaikka
  • tilava huone parvekkeella (tai terassilla)
  • kuntosali
  • spa
  • sisäuima-allas
  • kolme rantaa
  • vesileikkipuisto

Meidän huoneessa oli tilava parveke mahtavalla näköalalla. Huoneessa oli iso parisänky ja hyvin tilaa myös pinnasängylle, joka oli pedattu valmiiksi Onnille. Sanoisin, että parvekkeen tärkeys korostui viikon aikana. Kun Onni meni nukkumaan kahdeksan aikoihin illalla, jatkui meidän ilta parvekkeella maisemia katsellen ja kuohuvaa maistellen. Lämpötila oli vielä kymmenen aikoihin illalla noin 20 astetta, joten parvekkeella tarkeni mukavasti.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Lähistöltä löytyi kävelymatkan päästä kauppa sekä kahvila ja vastapäätä hotellia oli suuri ulko-leikkipaikka lapsille. Viiden minuutin taksimatkan päässä oli myös suurempi ostoskeskus, jossa piipahdimme nopeasti.

Ruokailuista ja all inclusive palveluista kerron enemmän alempana.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Lasten altaassa oli miellyttävä lämmitetty vesi ja taaperoikäinen pystyi itse kahlaamaan siellä. En voi sanoin kuvailla miten ihanalta tuntui katsoa sitä suurta onnea mitä vesileikit pienelle toivat! Meillä oli mukana vain pari vesilelua ja ostimme paikan päältä lisää. Ne tuntuivat olevan tosi tärkeitä niin altaalla kuin rannallakin. Itku ei myöskään tullut yhtä herkästi, jos muilla lapsilla oli leluja mitä ei saanut lainata.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Olimme usein iltapäivisin myös rannan puolella. Vesi oli selvästi viileämpää ja Onni viihtyi enemmän rantaviivalla kakkuja ja muita hiekkaleikkejä tehden.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Ruokailut

Siis apua! En ottanut koko matkan aikana yhtään ruokakuvaa. Tämä matka oli todella lepoa varten. En kantanut kameraa mukana, kuten yleensä ja rauhoitin kaikki ruokahetket. Selasin kameran ja puhelimen rullat ja nämä ruokaan liittyvät kuvat löytyivät. Hih kahvi huoneessa, lautanen aamiaiselta ja viinilasit parvekkeella.

Doubletree by Hilton Marjan Island Resort & Spa tarjoaa erikokoisia all inclusive paketteja (emme ole ikinä olleet all inclusive ihmisiä, vieläkin tuntuu oudolta suositella tätä). Valitsimme matkallemme laajimman mahdollisen kokonaisuuden, koska halusimme (varsinkin iltaisin), että meillä on mahdollisuus valita missä syömme. Hotellista löytyi nimittäin italialainen, ranskalainen, turkkilainen ja aasialainen illallisravintola buffet-ravintolan lisäksi. Söimme buffetissa joka päivä aamiaisen ja lounaan. Iltaisin kävimme näissä muissa ravintoloissa, joista yllättäen italialainen oli suosikkimme. Kaikki juomat mehusta viiniin kuuluivat hintaan matkan aikana (tietyt all inclusive merkityt juomat).

Illalliset ovat meille matkoilla yksi kohokohdista. Haluamme nauttia ruoasta, viinistä ja lämmöstä rauhassa istuen. Tämä onnistui aika hyvin myös Onnin kanssa. Haluamme totta kai opettaa hänelle heti ensimmäisestä matkasta alkaen miten meidän perhe matkustaa. Onnille löytyi lasten menusta jokaiselle illalle hyvä vaihtoehto (oli kalaa, perunaa, kasviksia, kanaa, pastaa jne.). Vuorotellen jouduimme hiukan viihdyttämään häntä illallisen aikana, käydä moikkaamassa saksofonistia tai tarjoilijoita. Ihanasti suhtauduttiin jälleen aktiiviseen taaperoon henkilökunnan osalta.

buffet

No mitä hyvää on buffetissa taaperon kanssa? Se, että pystyt valikoimaan lautaselle helposti terveellisiä ja vähäsuolaisia sekä vähäsokerisia vaihtoehtoja. Me pyysimme lounaalla pastakokkia tekemään Onnille vähäsuolaista tomaattipastaa, aglio e olio’ta tai munakasta ja muita mahdollisia vaihtoehtoja. Lisäksi valikoimme tuoreita kasviksia ja hedelmiä lautaselle. Aamulla söimme puuroa, jogurttia ja keitettyjä munia.

Hiltonin buffet oli niin aamulla kuin lounaalla oikein hyvä. Oikeasta pizzauunista sai tuoretta pizzaa, salaattipöytä oli taivaallinen kaikkine hummuksineen ja itämaisine tahnoineen. Illalla emme olisi tätä enää jaksaneet, mutta päivisin vaihtoehtoja olisi riittänyt kahdeksikin viikoksi. Ruokajuomat kuuluivat hintaan ja varsinkin kahvi oli erinomaista.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Huoneessa täytyy aina olla mahdollisuus kahvin keittoon. Tässä klo 7.00 auringonnousun aikaan kahvihetki parvekkeella.

Dubai - Ras Al Khaimah - Matkalla taaperon kanssa

Aamiaisella oli hyvä valikoima tuoreita hedelmiä, jogurttia, mysliä, puuroa, kasviksia, munia, tuoretta leipää ja leivonnaisia. Lisäksi löytyi paljon lämpimiä jo lounaaksi kelpaavia suolaisia ruokia.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Talon viinit kuuluivat pakettiin ja ne olivat ihan kelpoja kaikki: punainen, valkoinen ja rose. Kuohuvat täytyy tuoda itse. Koska olimme matkalla uudenvuoden yli ostimme lentokentältä shamppanjat uudenvuoden juhlallisuuksiin.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Matkarattaat

Ilman näitä emme olisi selvinneet tai matka olisi ollut monelta osin haastava. Tarvitsimme matkarattaita kentällä ja päivittäin kohteessa. Ennen yölentoa Onni nukkui niissä, kuten myös joka päivä päiväunet varjossa rannalla, ravintolassa tai huoneemme parvekkeella. Olimme ehtineet jo ajatella kotona, että Bugaboon matkarattaat olivat turha ostos, mutta ei missään nimessä! Tämä matka yksinään jo maksoi takaisin niiden hinnan.

Meillä on siis Bugaboo Ant matkarattaat, joiden parhaimmat ominaisuudet ovat

  • istuinosan saa käännettyä eteen tai taakse
  • rattaat saa täysin makuuasentoon
  • kuomu on jatkettava ja sen saa hyvin alas nukkuttaessa
  • rattaat mahtuvat lentokoneen käytävää pitkin työnnettäviksi
  • rattaat menevät taitettaessa kasaan niin pieneksi, että ne mahtuvat matkustamoon säilöön
  • rattaissa on hyvin säilytystilaa alla

Meillä rattaat oli koko ajan mukana, jolloin siirtyminen mihin tahansa hotellin ja sen lähialueilla oli helppoa.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Kun taapero oli päiväunilla vanhemmat nauttivat. Miten onnekkaita oltiin, että Onni nukkui päivisin ulkona, jopa kaksi tuntia. Saatiin istua auringossa, uida, lukea ja maistella mocktaileja.

Dubai - Ras Al Khaimah - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Muuta tekemistä

Kun matkustat keskelle aavikkoa voisi olettaa, että aurinko paistaa koko ajan. Näin ei ollutkaan, vaan epävakainen sää alkoi puolessa välissä lomaamme. Kun oli liian tuulista, pientä sadetta ja pilvistä, kävimme lenkillä lähimaastossa. Löysimme ison leikkipuiston melkein vastapäätä hotellia, jossa Onni viihtyi liiankin hyvin. Lähistöllä oli myös ruokarekkoja ja -kahviloita.

Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Matkalla taaperon kanssa

Hotellimme lähistöllä oli myös ostoskeskus, josta löytyi leffateatteri ja kattava ravintolamaailma. Käväisimme ostoskeskuksessa pikaisesti, mutta silti keksimme enemmän tekemistä hotellilla. Jos pandemiatilannetta ei olisi ollut olisi nämä kiinnostaneet meitä myös: lähistöllä järjestettävät aidot markkinat, emiraattien vanhin moskeija ja historiallinen museo.

Hotellissamme oli myös sisällä leikkipaikka lapsille. Pallomeren lisäksi siellä pääsi askartelemaan, näpertämään ja seurustelemaan muiden lasten kanssa. Hygieniasta pidettiin hyvin täälläkin huolta. Lasten tuli pestä kädet, vain yksi aikuinen pääsi mukaan ja vain tietty määrä lapsia otettiin kerralla sisälle. Hoitajat olivat iloisia, lauloivat ja ottivat lapset hyvin huomioon.

Kävimme mieheni kanssa myös vuorotellen kuntosalilla ja hieronnassa hotellin spa-osastolla. Ei tullut tylsää ja mielellämme olisimme jääneet matkalle pidemmäksikin aikaa. Oli ihana katsoa matkaa lapsen silmin, selvästi kaikesta innostuen ja ei mistään huolestuen. Myönnän, että minua epävakainen sää hieman harmitti, olimmehan lentäneet varta vasten aurinkoon ja kaikki tekeminen oli suunniteltu lämpimälle säälle eikä sateelle. Onnia seuraamalla kuitenkin tajusin ettei sillä ole mitään merkitystä. Kaikki oli uutta ja mahtavaa. Olimme lomalla ja ulkona tarkeni t-paidalla. Oi pääsisimmepä takaisin!

Dubai - Matkalla taaperon kanssa
Dubai - Ras Al Khaimah - Matkalla taaperon kanssa

Kiitos kun lähdit matkalle kanssamme ja pääsit loppuun asti. Jätä ajatuksia, kysymyksiä ja terveisiä alle 🖤

/Anni


Lisää herkkumatkoja löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

7 Kommenttia

  1. Henna sanoo:

    Olen lähdössä Dubaihin kahden tyttäreni kanssa. Paljon olen kuullut että turisteja pidätetään erilaisista syistä mm jos löytyy huumausainejäämiä kengänpohjasta. Kuinka tämä näkyi lentokentällä?

    1. En ole tällaisesta kuullut, enkä huomannut mitään erikoista/tähän viittaavaa lentokentällä.

  2. Sini sanoo:

    Olipa ihanasti kerrottu taaperon näkökulmasta tuo teidän reissu. Pienen kanssa reissatessa huomaa nauttivansa juuri niistä pienistä hetkistä ja oman lapsen iloa ja ihmetystä on aina yhtä ihanaa seurata. Hienoa että uskalsitte lähteä 🙂
    Olemme lähdössä parin vähän isomman ( 4v ja 7v) kanssa samaiseen hotelliin ja minua kovasti kiinnostaisi kuulla vähän lisää hotellista ja huoneista. Kuten olivatko huoneet siistit ja oliko huoneesta pitkä matka altaille/ rannalle? Mielellään otan vastaan myös muita vinkkejä lapsiperheen näkökulmasta 🙂

    1. Kiva kun pidit kertomuksesta 🙂

      Hotelli on todella iso. Riippuu siitä missä ja millainen huone on – kuinka kauan kestää rannalla ja altaille. Hotellihan on rannalla, joten pitkä matka ei ole koskaan. Altaita on myös monta – kaikki rantaviivan suuntaisesti 🙂 Me viihdyttiin taapero-altassa ja rannalla – te varmaan jo vähän isommalla altaalla. Huoneet olivat todella siistit ja tilavat. Meillä oli parvekkeellinen huone merelle päin. Tykättiin kovasti.

      1. Ainiin ja tämä oli meidän ensimmäinen matka ja kun on vasta tämä yksi pieni en osaa oikein muita vinkkejä antaa. Kysy ihmeessä jos tulee mieleen vielä jotain 🙂

  3. Oona sanoo:

    Hei, olemme matkustamassa perheen kanssa samaan hotelliin, niin olipa kiva lukea tämä. Olisin kysynyt hotellin wifiin liittyen. Miten toimi ja oliko maksullinen huoneissa? Tästä ristiriitaista tietoa eri lähteissä.

  4. Nyt täytyy sanoa etten muista suoraan, mutta olisikohan ollut huonekohtaista. Meillä on hiukan parempi huoneluokka – siihen kuului ja hyvin toimi muistaakseni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *