| |

Bûche de Noël eli Jouluhalko

Bûche de Noël eli Jouluhalko

Kaupallinen yhteistyö Fine Foods & St.Dalfour

Perinteinen ranskalainen joululeivonnainen valtasi ensimmäistä kertaa meidän pikkujoulupöydän. Tämä minun hieman raikkaampi versio perinteisestä jouluhalosta tehdään helppoon suklaiseen kääretorttupohjaan, täytetään ranskalaisella St.Dalfour karhunvatukkahillolla ja vaniljajäätelöllä! Perinteisen suklaakuorrutuksen vaihdoin silkkiseen marenkiin. Ai että, ihana yhdistelmä!

Bûche de Noël eli Jouluhalko on kotoisin Ranskasta, jossa se on tosiaan yksi perinteisimmistä joulun jälkiruoista. Jouluhalko nimitys tulee siitä, että kääretorttu tarjoillaan puuhalon muotoisena ja sen näköiseksi koristeltuna. Perinteisin versio on aina kuorrutettu suklaakreemillä. Tämän perinneherkun juuret ovat kelttiläisessä perinteessä polttaa jouluhalkoa. Kiitos pariisilaisleipureiden, jotka toivat jouluhalon pöytiimme 1800-luvun lopulla.

Jouluhalko näyttää vaativammalta tehdä mitä se todellisuudessa on. Se tehdään aina kääretorttuun ja kääretorttuhan on yksi helpoimmista leivonnaisista (leivotaanhan se jo kotitaloustunnilla koulussa). Jäähtynyt kääretorttupohja täytetään oman maun mukaan kreemillä, rahkalla, hilloilla tai jäätelöllä. Kääretortun päät leikataan ja nostetaan muun tortun viereen näyttämään ns. puuhalon oksilta. Sitten komeus kuorrutetaan suklaakreemillä tai marengilla ja koristellaan. Sanoisin, että helposti todella näyttävää tarjoiltavaa.

Bûche de Noël eli Jouluhalko
Bûche de Noël eli Jouluhalko

ST.DALFOUR HILLOT

St. Dalfourin karhunvatukkahillo on tarkkaan käsinpoimituista marjoista ranskalaisella reseptillä valmistettua. Tässäkin hillossa vaalitaan luonnollista makua ilman väri- tai lisäaineita. Tiesitkö muuten, että St. Dalfourin hillot makeutetaan hedelmämehutiivisteellä, ei siis lisätyllä valkoisella sokerilla? Tämä karhunvatukkahillo sopii täydellisesti kääretortun tai kakkujen väliin. Kokeile yhdistää se myös Cheddar-juuston kanssa. Voit käyttää sitä myös paahtoleivän päällä, keksien välissä sekä puuron, murojen, jäätelön, jogurtin, pannukakkujen tai ohukaisten kanssa.

Bûche de Noël eli Jouluhalko


Bûche de Noël eli Jouluhalko

noin 8-10 hlö

Kääretorttupohja

  • 4 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • ripaus kanelia
  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Sihtaa jauhoseos kolmessa erässä muna-sokerivaahtoon ja kääntele varovasti sekaisin nuolijalla. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja tasoita massa nuolijalla.
  2. Paista kääretorttua uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia.
  3. Nosta pelti uunista ja anna kääretortun jäähtyä hetki.
  4. Kippaa sen jälkeen torttu toiselle leivinpaperille ja vedä paistoleivinpaperi varovasti pois pohjan päältä.

GLUTEENITON: Tee gluteeniton kakku leipomalla kääretorttupohja perunajauhoihin.

Täyte

  1. Leikkaa jäätelö ohuiksi siivuiksi juuri ennen kääretortun täyttöä.

Marenki

  • 2 valkuaista
  • 1,5 dl sokeria
  1. Mittaa sokeri pellille leivinpaperin päälle ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa valkuaiset valmiiksi teräskulhoon.
  2. Lämmitä sokeria noin 5 minuuttia uunissa. Huom! Sokerin ei kuulu sulaa vaan ainoastaan lämmetä uunissa!
  3. Samalla kun sokeri on uunissa aloita vatkaamaan valkuaisia monitoimikoneessa tai käsivatkaimella.
  4. Jatka valkuaisten vatkaamista ja kauho samalla lämmitettyä sokeria valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää sokeri osissa kunnes kaikki on seassa ja sulanut (älä lisää sulanutta kovaa sokeria, jos sitä on syntynyt pellin reunoille). Jatka vaahdottamista n. 5 minuutin ajan tai kunnes massa muodostaa nostaessa ”huippuja”.

Halon kokoaminen

  1. Levitä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle St.Dalfourin karhunvatukkahillo.
  2. Asettele hillon päälle jäätelöpalat, jätä tilaa hiukan reunoille.
  3. Kääri pohja pidemmän sivun puolelta tiukalle rullalle leivinpaperin avulla. Jätä sauma tortun alle.
  4. Leikkaa kääretortun päät ja aseta ne kääretortun reunoille hieman eri kohtiin. Nosta kääretorttu pakastimeen hetkeksi.
  5. Levitä marenki kauttaaltaan kääretortun päälle. Tohota halutessasi marengin pinta.
  6. Koristele halko rosmariinilla ja piparkakuilla. Tarjoile heti tai laita pakastimeen odottamaan tarjoiluhetkeä.

Vinkki! Jäätelöllä täytetty jouluhalko säilyy hyvin useamman tunnin/yön yli pakastimessa, jos valmistat sen etukäteen.

Bûche de Noël eli Jouluhalko

Jäätelöllä täytetty jouluhalko on ihanan raikas! Ei haittaa, vaikka jäätelö hieman pehmenee kääretortun sisällä.

Bûche de Noël eli Jouluhalko

Silkinpehmeä marenkikuorrutus sopii täydellisesti suklaan, karhunvatukkahillon ja jäätelön kanssa. Ai, että miten ihana jälkiruoka tästä tulikaan!

Bûche de Noël eli Jouluhalko
Bûche de Noël eli Jouluhalko

Muistathan jakaa oman versiosi Instagramissa @anninuunissa #anninuunissa.

Ihanaa viikon jatkoa!

/Anni


Lisää joulun ja uudenvuoden herkkuja löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *