|

Makarskan Riviera – Kroatia

Makarskan Riviera - Kroatia

Varoitus suuresta auringonlaskupostauksesta, josta puuttuvat melkein täysin herkku- ja ruokakuvat. Sitäkin enemmän herkutellaan auringonlaskuilla tällä kertaa. Tämän kesän lomamatkalla Kroatiassa rakastuin nimittäin henkeäsalpaaviin auringonlaskuihin niin voimakkaasti, että energia ei riittänyt kuvaamaan yhtään ateriaa ravintoloissa, joissa söimme. Halusin myös pitää hiukan some- ja kuvauspaussia lomamme aikana, joten säästin intoni näihin auringonlaskuhetkiin. Ja ihan oikeasti pidin hiukan taukoa myös kuvaamisesta (ainakin yhden päivän verran;)). Vaikka rakastan leipomista, kuvaamista, matkailua ja kaikkea siihen liittyvää, on se myös nykyään työni, josta on mukava ottaa välillä vähän taukoa.

Kävi taas kuten joka kesä. Lomapostaus tulee hiukan myöhässä. Kesän alussa tuntuu aina siltä, että pitkä kuuma kesä on vasta alussa. Monta kesäistä kuukautta on vasta edessä ja lomaa sekä lämpöä odotellaan kuumeisesti (tänä kesänä lämpöä vielä kuumeisemmin). Sitten ihanan kesän kuluessa ja siitä nauttiessa sitä miettii koko ajan: ”kesää on vielä jäljellä”, kunnes yhtäkkiä onkin syyskuu. Nyt syyskuussa virallinen kesä on ohi, mutta moni asia lämmittää edelleen mieltä ja kehoa. Toivottavasti saamme nauttia lämpimistä keleistä vielä pitkälle syksyyn, kuten viime vuonna.

Makarskan Riviera - Kroatia

Makarskan Riviera – Kroatia

Kroatia näyttää olevan tällä hetkellä kovassa huudossa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että kaikki matkaavat Kroatiaan. Ystäväpiirissämme moni matkusti kiertomatkalle Kroatiaan tänä kesänä ja yhtä moni matkustaa vielä syksylläkin! Teiltä lukijoiltakin tuli heti viestiä, että vinkit kiinnostavat kun vihjailin kirjoittavani lomastamme tänne blogin puolelle, osalla taisi olla lähtö matkalle jo parin viikon päästä. No tässä niitä vinkkejä tulee ja lisää voi kysellä jättämällä kommenttia postaukseen.

Varasimme itse matkan Kroatiaan hetken mielijohteesta. Halusimme lomalta rauhaa ja rentoutumista, joten ihastuimme lukemamme perusteella Igranen pieneen kylään ja Makarskan Rivieran maisemiin. Olemme aikaisemmin lomailleet Splitissä ja Hvarin saarella, joten tämä ei ollut ensimmäinen lomamme Kroatiassa.

Makarskan Rivieralle ja Igraneen pääsee näppärästi lentämällä Splitiin. Splitistä kannattaa joko vuokrata auto tai ottaa bussi Rivieralle. Makarskan Riviera on noin 50 km pitkä. Matkalla Igraneen on Rivieran varrella paljon kauniita kyliä ja kaupunkeja, joista löytyy omat rannat ja satamat. Ajoamatka Rivieran läpi oli henkeäsalpaavan upea! Sitä sanotaankin Adrianmeren kauneimmaksi juuri konstratiivisuuden vuoksi. Vuoria, merta ja oliiviviljelmiä.

Rivieran alueella on paljon lomahuoneistoja ja -huviloita. Kannattaa tarkistaa niiden tarjonta tarkkaan. Saatat saada majoituspaikan paljon huokeammin kuin varaamalla pakettimatkan isoon hotelliketjuun. Splitistä Igranen kylään, jossa me vietimme viikon, on noin 2 tunnin ajomatka. Igranessa on yksi ainoa hotelli ja tämän lisäksi vuokrattavia lomahuoneistoja.

Rivieran suurimmasta kaupungista Makarskan kaupungista löytyy museoita ja enemmän tekemistä kuin pienemmistä kylistä. Rivieralta voi jatkaa näppärästi myös Dubrovnikiin, joka on parin tunnin ajomatkan päässä riippuen tietenkin missä kohtaa Rivieraa itse majoittuu. Kaikista helpoin on vuokrata auto, jotta liikkumaan pääsee helposti.

Igrane: 

Igrane on pieni 400 asukkaan kylä 20 kilometriä Makarskan kaupungista. Kylä on todella rauhallinen ja pieni. Ravintoloitakin siellä on vain kourallinen. Rantabulevardi, jonka yhteydessä on satama, on lyhin mitä itse olen koskaan nähnyt. Kaikki ravintolat sijaitsevat sataman läheisyydessä. Sitäkin enemmän Igranessa on kauniita paikkoja, joissa ihastella upeita auringonlaskuja, hengittää raikasta meri-ilmaa ja nauttia lomasta vain olemalla.

Igranen kylä sijaitsee rinteen alapäässä ja sen toisella puolella kohoaa upeat vuoret ja toisella puolella siintää meri, jonne aurinko laskee. Korkeuseroja riittää molempiin suuntiin ja tästä syystä auringonlaskuille löytyi useita eri ihastelupaikkoja kylän pienuudesta huolimatta. Auringonlasku näyttää erilaiselta joka päivä ja myös se mistä sitä katselee muuttaa kokemusta sekä näkymää.

Igranesta löysimme mahtavia lenkkeilypolkuja ja näiden polkujen varrelta useita näköalapaikkoja merelle ja saarille. Igranessa kannattaa lähteä kävelylle/vaeltamaan kylän molempiin suuntiin myös päiväsaikaan. Kävelyretkillä voi ihailla mahtavia rinteillä kasvavia oliiviviljelmiä ja viikunapuita.

Satamasta oli mahdollista vuokrata veneitä: polku-, soutu- ja moottoriveneitä. Rivieraa on siis mahdollista käydä läpi myös mereltä käsin. Lounas toisessa kylässä kenties? Vuokratulla veneellä tai lautalla pääsee kätevästi myös upeille Hvariin ja Bracin saarille, jotka näkyvät rantamaisemassa suoraan edessäpäin. Lämmöllä voin suositella kumpaakin saarta.

Muita suosittuja kyliä ja kaupunkeja lähistöllä:

  • Podgora
  • Makarskan kaupunki
  • Tucepi

Makarskan Riviera - KroatiaMakarskan Riviera - Kroatia

Aloitin jooga -harrastuksen tänä vuonna ja pidän sitä nyt itselleni tärkeänä harrastuksena, joka vaikuttaa rentoutumiseeni ja stressin lievittämiseen hektisessä arjessa. Kauhea sanoa seuraava ääneen, mutta nukkumisen lisäksi jooga on ainoa hetki, kun olen pidempään erossa puhelimestani ja pääsen eroon kaikista arjen ajatuksista. Igranessa pääsin joogaamaan auringonlaskun ja -nousun aikaan ohjatusti. Se oli kaunista ja sanoinkuvaamattoman vapauttavaa sekä rentouttavaa.

Makarskan Riviera - Kroatia Makarskan Riviera - Kroatia

Igranen kylän vasemmalla puolella kohoavat vuoret. Ennen lomaamme uutisoitiin Kroatian metsäpaloista ja pitkään jatkuneesta kuivuudesta. Matkalla Igraneen näimme täysin mustaksi palaneita metsiä, jotka olivat aika karua katseltavaa. Näimme myös palomiehiä sammuttamassa paloa lähistöllä. Ilma muuttui kuitenkin lomamme aikana ja Kroatiassa satoi vihdoin. Onneksemme vain öisin ja muutaman kerran päivällä vain ylhäällä vuoristossa. Oli jännä katsella rannalta käsin vuoristossa meuhkaavaa ukkosta samaan aikaan kun aurinko porotti täysillä rannalle.

Makarskan Riviera - KroatiaMakarskan Riviera - Kroatia

Tämä oli ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani katsella auringonlaskua. En ollut ainoa. Huomasimme, että paikalliset asukkaat poistuivat rannalta aina vasta auringonlaskun jälkeen ja löysivät aina ne parhaimmat paikat ilta-auringon ihasteluun. Usein he katsoivat laskun juuri tässä paikassa, mutta kallion takana. Igranessa paikallista arkea pääsi seuraamaan läheltä. Kylä oli selvästi myös paikallisten matkailijoiden suosiossa.

Makarskan Riviera - Kroatia

Donitsi-uimarenkaani oli matkassa mukana tälläkin reissulla tottakai. Kroatiassa rannat ovat hyvin kivisiä ja uimaan ei oikein pysty menemään ilman kenkiä. Ostimme paikan päältä huokeaan hintaan näppärät meritossut, joilla kävely rannassa ja meressä helpottui. Kaikilla muillakin turisteilla oli samanlaiset tossut käytössä.

Heinäkuussa päivälämpötilat olivat aika hurjia. Jäätelö suli minuutissa, joten sen syöminen piti hoitaa nopeasti. Kuvaus ei oikein onnistunut näissä olosuhteissa. Yritin kuitenkin. Jäätelö on muuten ensiluokkaista Kroatiassa. Melkein yhtä herkullista kuin Italiassa.

Makarskan Riviera - KroatiaMakarskan Riviera - Kroatia

Ruoka: 

Igranessa ravintoloiden hintataso on kohtuullinen ja selvästi kotimaata edullisempi. Igranessa petyimme ruokaan hieman, mutta tähän vaikutti varmasti suppea tarjonta ravintoloiden osalta. Igranen ravintoloista paras oli ehdottomasti Ravintola SKIF. Kävimme tässä ravintolassa monta kertaa reissumme aikana. SKIF tarjosi tuoretta kalaa ja äyriäisiä joka päivä sen mukaan mitä sinä päivänä oli kalastettu. Kala ja äyriäiset ovat ehdottomasti Kroatiassa se mitä siellä kannattaakin syödä.

Paikallisissa leipomoissa kannattaa käydä ihastelemassa ja maistelemassa paikallisia herkkuja. Jokaisessa kylässä on leipomo. Tai ainakaan en huomannut ettei olisi. Älä siis hamstraa herkkuja vaan käy ostamassa aina tuoreet leivät ja leivonnaiset päivittäin! Jos majoituksesi ei tarjoa aamupalaa voit olla onnellinen! Splitin lomalla kävimme hakemassa aamiaisen aina suoraan leipomosta. Suosittelen kellertävää rapeakuorista tuoretta leipää ja erilaisia piirakoita. Vaniljasta ja tuhdista täytteistä tyykkäävää herkuttelijaa hemmotellaan Kroatiassa. Leipomoista nimittäin löytyy ihanan raskaita voi- ja lehtitaikinoita, joiden välissä on paljon vaniljakermaa tai -moussea. Nam!

Juoma

Kroatiassa viljellään laadukkaita viinejä, joita tuodaan hyvin vähän pois maasta, jotta ne houkuttelisivat turisteja maistelemaan viinejä paikan päälle. Viininviljely on paikoitain paikallisten ainoa tulonlähde. Viinikulttuurilla on myös todella pitkä perinne Kroatiassa. Suosittelen siis suosimaan ja maistelemaan paikallisia viinejä ruoan kanssa. Ihastuimme etenkin Rose -viineihin Igranessa.

Makarskan Riviera - Kroatia

En vieläkään voi ymmärtää miten auringonlasku saa aikaan tällaisia värejä. Kävellessämme illalliselle rantaa pitkin eräänä iltana auringonlaskun aikaan näimme tämän upean pinkin, lilan ja sinisen sävyisen auringonlaskun. Kaunista vai mitä!

Makarskan Riviera - KroatiaMakarskan Riviera - Kroatia

Lisää matkapostauksia löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Minä sitten tykkään lukea matkakertomuksia! Ihastuimme myös viime kesänä Kroatiaan niin, että sovimme jo, että ensi kesänäkin lähdemme Balkanille. Ihanaa seutua!

    1. Ja mä tykkään niin kirjottaa näitä! Kuvat ovat kyllä parasta kun pääsee uudestaan matkalle niiden avulla 🙂 Kroatia on kyllä upea! Kiitos kommentista!

  2. Minna/Kakkuvaltakunta sanoo:

    Ihanaa luettavaa 🙂 Niin innolla odotan omaa lokakuun matkaa Kroatiaan 🙂

    1. Kiva Minna kun tykkäsit 🙂 On niin kiva muistella upeaa lomaa, mutta vielä kivempi odottaa sitä! Mahtavaa ja rentouttavaa lomaa teille 🙂

  3. Kiitos ihanista kuvista ja Kroatian matkakertomuksestasi!
    Tätä postausta odottelin jo kovasti, sillä ylihuomenna on suuntana myös Kroatia, ensimmäistä kertaa meillä. Kohteena siellä Brela ja toiveena aurinkoa, lämpöä, kauniita maisemia, hyvää ruokaa ja juomaa.
    Kaikki matkakuvasi ovat upeita ja kohteina on ollut muitakin tuttuja paikkoja, kuten Pärnu ja Töyrylän kartano:)

    1. Kiitos Riitta sinulle ihanasta kommentistasi 🙂 On niin mukava kuulla, että herkkujen lisäksi matkakertomuksista tykätään!

      Toivon teille oikein hyvää matkaa! Olen varma, että kaikkia toivomiasi asioita löytyy Kroatiasta: lämpö, aurinko, maisemat ja ruoka sekä juoma! Paikalliset viinit ovat muuten loistavia myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *