Mahtava Ihana Ravintolapäivä
Wau! Vuoden kolmas Ravintolapäivä onnistui loistavasti. Ihanan kesäinen sää helli ravintoloitsijoita sekä asiakkaita. Ravintoloitsijoina meille kuuma sää toi haasteita kuppikakkujen ja juotavien säilyttämiseen, mutta taas kerran hyvällä suunnittelulla ne voitettiin!
Meille ja kuppikakkukahvilallemme Cupcakes by Annin Uunissa Ravintolapäivä oli tähän astisista kaikista menestynein. Haluan tarjota tuoreita leivonnaisia ja minulle myös leivonnaisen laadukas ulkonäkö on tärkeää. Tällä kertaa kakut myytiin loppuun alle kahdessa tunnissa ja jouduimme sulkemaan ravintolamme ennen aikojaan. Osa asiakkaista jäi siis ilman kakkuja. Leipoisin enemmän, mutta olen todennut, että yksin kotikeittiössä aamupäiväksi leivottavan ja koristeltavan 300 kuppikakun satsi on tähän asti suurin määrä, johon pystyn yhdellä kerralla. Täytyy hankkia toinen uuni sekä kaksi lisäkättä avuksi. Niin ja enemmän laskutilaa 😉
Somessa ja ystäviemme kesken heräsi keskustelua Ravintolapäivän tarjoilujen hinnoista ja päivän tuloksesta. Monet ovat sitä mieltä, että hintoja voisi nostaa. Päivän ajaksi avattavan ravintolan tulos myös mietityttää tai siis se onko tulosta tarpeeksi työmäärään nähden. Tähän olen itse todennut poikkeuksetta, että Ravintolapäivän tarkoituksena ei ole tehdä tulosta, vaan tuoda iloa ja yhteisöllisyyttä ihmisten keskuuteen. Mielestäni juuri tämä seikka tekee Ravintolapäivästä niin suositun ja mahtavan. Lainaan tähän vielä Ravintolapäivän perustajaa Timo Santalaa, joka muistuttaa meitä Ravintolapäivän tarkoituksesta.
”Ravintolapäivän
tarkoitus on luoda ja jakaa ainutlaatuisia ruokaelämyksiä muiden
ihmisten kanssa. Me toivottais, että Ravintolapäivää ei tarvitse käyttää
minkään kolmannen tahon markkinointiin, ei minkään tuotteen tai brändin
markkinointiin, ei uskonnollisen aatteen eteenpäin viemiseen tai
politiikan tekemiseen, vaan että meillä yhden päivän ajan vois olla
mahdollisuus pitää hauskaa yhdessä ja täysi tulosvapaus siitä mitä me
joudutaan kaikkina muina päivinä tekemään. Meillä on mahdollisuus tässä
yhteiselle kansanjuhlalle ja olisi sääli, jos se joudutaan
kaupallistamaan tai politisoimaan, eikä voida nauttia siitä pelkästään
hyvän ruuan, yhdessäolon ja toisiin ihmisiin tutustumisen juhlana”

Haluan kiittää ystäviä ja perhettä, jotka osallistuivat käytännön järjestelyihin. Lisäksi kiitän taas Arlaa, joka lähti toisen kerran sponsoroimaan meidän kahvilaa toimittamalla kylmälaukullisen tarvikkeita suoraan työpaikalleni perjantai-aamuna! Kaikista eniten kiitän kuitenkin kaikkia ihania asiakkaitamme, jotka olivat jälleen kerran mahdottoman iloisia ja positiivisia. Kehuivat kuppikakkuja ja lupasivat tulla uudestaankin. Nähdään siis marraskuussa 21.11.2015!
Myös näillä sopii
Herkutella
Vihkisormus, jolla on tarina
Banaanimoussella Täytetyt Suklaamunat eli Töhnämunat
Ihanan helppo Sitruunamutakakku (G)
Gnocchi all’Amatriciana