|

Arkiruokavinkki: Keväinen Parsa-Mansikkasalaatti

Arkiruokavinkki: Keväinen Parsa-Mansikkasalaatti

Arkiruokavinkki oli tauolla viime viikon. Nyt vinkki hyppäsi pari päivää aiemmaksi, koska päätin julkaista ohjeen heti alkuviikosta lähestyvän pääsiäisen vuoksi. Luulen, että jatkossa julkaisen arkiruokavinkin kerran viikossa, mutta en tiettynä päivänä, vaan rennommin just silloin kun tuntuu siltä. Toivottavasti se on ok myös teille.

Rakastan erilaisia salaatteja ja vasta nyt julkaisen ensimmäisen salaattiohjeeni tässä suosituksi tulleessa arkiruokavinkki-sarjassa! Itse asiassa aikoinaan, (reilu 5 vuotta sitten kun aloitin blogin kirjoittamisen) sivuiltani löytyi enemmänkin salaattiohjeita. Kirjoitin myös blogin esittelytekstissä, että blogissa vilahtaa välillä terveellisiä ruokavinkkejä. Sitten tulivat kakut ja kaikki muu kokkaaminen jäi. Näin jäivät terveelliset ruokavinkit.

On ollut ihana tuoda jotain uutta tänne blogin puolelle tänä keväänä. Olemme nauttineet mieheni kanssa yhdessä kokkailusta, reseptien suunnittelusta ja totta kai herkuttelusta! Leivonnaiset ja leipominen eivät lopu, vaan suolaiset ruoat tulivat niiden rinnalle. Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta, joten jätä kommenttia täällä tai Instagramissa. Kaipaatko kasvisruokia, vegaanisia ohjeita vai ihan tavallista kotiruokaa?

Tässä salaatissa maistuu kevät! Itse asiassa lautasella on myös aikalailla kaikki omat suosikkini, nimittäin parsa, mansikat, parmesan ja mozzarella. Psst.. siis nämä parmesankeksit ovat ihan täydellisiä!


Arkiruokavinkki: Keväinen Parsa-Mansikkasalaatti

2 annosta

Ohje

  • 8 vihreää parsaa
  • 200 g baby pinaattia
  • 1 buffala mozzarella
  • 200 g mansikoita
  • parmesankeksejä (ohje alla)
  • oliiviöljyä
  • pippuria
  • syötäviä kukkia
  1. Napsauta parsojen kanta pois, kuori kevyesti ja keitä suolalla sekä sokerilla maustetussa vedessä noin 6-7 minuuttia.
  2. Tee tässä vaiheessa parmesankeksit, joiden ohje on alla.
  3. Pese baby pinaatti ja nostele syvien lautasten pohjalle.
  4. Halkaise mansikat ja paloittele mozzarellajuusto.
  5. Nostele ainekset kulhoon pinaatin päälle.
  6. Viimeistele salaatti parmesankekseillä, kukilla, oliiviöljyllä ja pippurilla.

Helpot parmesankeksit

  • 2 dl parmesanraastetta
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Nosta juustoraastetta uunipellille leivinpaperin päälle tasaiseksi ”levyksi” ja nosta pelti uuniin.
  3. Paista 4-6 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut, kuplii ja on ottanut väriä.
  4. Nosta pelti jäähtymään ja katko jäähtynyt kova juustolevy osiin.

Arkiruokavinkki: Keväinen Parsa-MansikkasalaattiArkiruokavinkki: Keväinen Parsa-MansikkasalaattiArkiruokavinkki: Keväinen Parsa-Mansikkasalaatti

Herkullista viikkoa!

♥ Anni


Lisää arkiruokavinkkejä löydät täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Kerttu sanoo:

    Ompa herkullisen näköinen salaatti! Ystäväni on järjestemässä kesäjuhlia hänen tädin syntymäpäivän kunniaksi ja seuraavaksi tulisi valita catering palvelu, sillä juhlat ovat hieman suuremmat. Lupauduin auttamaan tässä ja löysin tietoa lisää muun muassa tältä sivustolta, jos muitakin kiinnostaa nämä palvelut: https://www.loistocatering.fi/.
    Pitää kyllä ehdottomasti suositella tätä salaattia menuun – kiitos reseptivinkistä!

    1. Kiitos mukavasta kommentista ja palautteesta 🙂 Tämä salaatti on kyllä ihanan raikasta ja keväistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *