Annin Uunissa Verkkokauppa

Huomenta ihanat. Kaksi viimeistä päivää on pitänyt kiirettä ja  samalla olen koittanut pysyä perässä ja ymmärtää mitä on tapahtunut. En ole voinut teille aikaisemmin kertoa tai hehkuttaa täällä projektiani, joka on vienyt suuren osan ajatuksistani jo koko menneen vuoden. Torstaina sain huokaista ja vihdoin jakaa tämän salaisuuden teidän kanssa kun ikioma verkkokauppani avasi ovensa teille kotileipureille ja juhlien järjestäjille.

Oma verkkokauppa ja työ leivonnan ja juhlien parissa on ollut minulle pitkään jo unelma. Paljon olen pyöritellyt mielessä viime vuosina sitä, miten sen mahdollistaisin. Pitkä työkokemukseni verkkokaupan maailmasta vei ajatuksiani siihen suntaan, että aloin lopulta unelmoimaan omasta kaupasta. Vuosi sitten lopputyöni palkittiin stipendillä, lue lisää Ilmarisen sivuilta. Siitä verkkokaupan rakentaminen ja suunnittelu lopulta lähti kunnolla liikkeelle.

Viimeiset päivät ovat olleet minulle erityisen jännittäviä ja haluan kiittää kaikkia mahdottoman lämmittävitä ja kannustavista kommenteista. Kiitos! Ne merkitsevät todella paljon, varsinkin näin alussa. Jatkossa myös toivon saavani palautetta, hyvää ja huonoa sekä rakentavaakin.

Kiitos myös kaikista tilauksista. Niitä on tullut mukavasti jo heti alkuun. Olen nauttinut jokaisen paketin pakkaamisesta ja muutamiin paketteihin olen tiputellut pieniä ylläreitä. Odotan jo palautetta ensimmäisten pakettien avaajilta.

Nonparelli lajitelma.
Blogi tulee pysymään ennallaan ja jaan teille edelleenkin ihania herkkureseptejä täällä tutussa osoitteessa. Jos et ole vielä käynyt kaupassani, pääset sinne linkistä alla ja myös sivupalkista.  Aurinkoista lauantaita toivotellen!

/Anni

Verkkokauppa

Myös näillä sopii

Herkutella

10 Kommenttia

  1. Oi, mahtava juttu! Oikein paljon onnea tulevaan. ♥ Täytyykin käydä tutustumassa valikoimiin. 🙂

  2. Ihan mahtava juttu! 🙂 Onnea kovasti. Kävinkin jo vähän kursistelemassa…hyvältä näyttää!

    1. Kiitos paljon 🙂 Kiva saada hyvää palautetta ja mukava vastaanotto! Tervetuloa ostoksille!

    1. Hei Tiina, Kiva kuulla, että paketti on löytänyt perille. Pieniä yllätyksiä meni noin joka toiseen laatikkoon. Ehkä ensi kerralla onni osuu kohdallesi. Seuraa uutiskirjeen juttuja 🙂 <3

      Ihanaa kevättä!

  3. Paljon onnea Annille uusiin tuuliin! ♥ Ihanat sivut oli! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *