| | |

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria) (8 kk +)

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Vauvan porkkanamuffinssit ovat hurmanneet aikuisetkin! Ihanin kommentti, jonka sain:

Jos ei ole vauvaa, voiko silti leipoa vauvan porkkanamuffinsseja?”.

Hei tottakai voi! Kaikki suunnittelemani vauvareseptit soveltuvat myös aikuisille. Vauvalle kokkailu on opettanut keventämään ja miettimään vaihtoehtoja valkoiselle sokerille. Olen saanut myös todeta, että jokaisella kahvikupillisella ei tarvita välttämättä sitä makeinta pullaa. Nämä sokerittomat muffinssit ovat maistuneet siis paremmin kuin hyvin myös äidille ja isille.

Nyt vuorossa ovat vauvan mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria). Testasin tämän ohjeen vanhempieni luona Pusulassa. Tarjosimme Onnille mustikkamuffineja päiväunien jälkeen ja meille aikuisille revimme lämpimiä muffinsseja mustikkajäätelön päälle. Ahh miten ihanaa!

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Lisäsin tällä kertaa taikinaan makua antamaan vaniljaa sekä sitruunankuorta. Dr.Oetkerin vaniljamylly on muuten loistohankinta keittiöön. Niin helppo käyttää ja riittää pitkään. Makeutin taikinan soseutetulla banaanilla ja omenalla. Mustikat lisäsin viimeisenä taikinan päälle, jotta ne eivät värjäisi taikinaa ja pysyisivät mehevinä muffinssin päällä.

Huomaatte varmaan kuvista miten innoissaan Onni oli tästä uudesta makuelämyksestä. Kyllä näinkin pieni tietää kun erikoisherkkuja on tarjolla! Hän on kyllä innoissaan ihan kaikesta ruoasta. Heh.

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

noin 24 kpl

Ohje

  • 1 banaani
  • 1 omena
  • 0,5 dl kauramaitoa (luomu)
  • 1 muna
  • 1 tl sitruunan kuorta
  • puolikkaan vaniljatangon siemenet tai vanilja-aromia
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • noin 1 dl mustikoita
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Kuori ja soseuta hedelmät.
  3. Lisää hedelmäsoseen sekaan kauramaito, muna, sitruunankuori, vanilja ja öljy.
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä seokset.
  5. Laita pienen muffinipellin koloihin paperiset muffinivuoat ja jaa taikina vuokiin.
  6. Painele jokaisen muffinin päälle 3-4 mustikkaa.
  7. Paista muffineja uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia. (Kokeile kypsyys puutikulla)
  8. Jäähdytä muffinit ja tarjoile.

Vinkki! Pakastin suurimman osan muffineista ja sulatan aina välipalaksi huoneenlämmössä tai mikrossa.

Tarjoilen 8-9 kk ikäiselle välipalana yhden pienen muffinin. Voit paistaa muffinit myös isommassa muffinivuoassa, silloin paistoaika on noin 20-25 min.

Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)
Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)
Vauvan Mustikkamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Seuraavaksi kehittelen vauvalle omat vappudonitsit! Palataan siis pian.

Ihanaa päivää!

/Anni


Lisää vauvan reseptejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

12 Kommenttia

  1. Susa sanoo:

    Hei Anni!

    Osaisitko vinkata mistä ostaa tuo mainitsemasi Dr.Oetkerin vaniljamylly? Minulla oli useampi vuosi sitten tuo ja käytössä mutta nyt ei vaan meinaa löytyä mistään kaupasta.
    On tullut kokeiltua paljon sun ohjeita ja aivan mahtavia olleet kaikki! 🙂

    1. Moikka, tätä on kysynyt joku muukin. Taidan laittaa suoraan Oetkerille kysymyksen asiasta, koska haluan itsekin ostaa uuden myllyn. Ilmoittelen tästä Instagramin puolella. Jos et seuraile siellä niin voin täälläkin toki vinkata.

      Kiitos palautteesta 🙂

  2. Riitta sanoo:

    Hei, tää ohje kuulostaa tosi hyvältä! Osaatko sanoa voisiko tästä jättää kananmunan pois (allergeeni) tai voisiko sen korvata jollain?

    1. Kokeilisin jättää vain pois – monet korvaa kananmunan banaanisoseella, soijajogurtilla tms. Lisäisin hiukan jompaa kumpaa ettei tule kuiva.

  3. Annaniina sanoo:

    Hei! Toimisiko tämä taikina kakkuna? Esimerkiksi silikonisessa kakkuvuoassa paistaen. Lähinnä mietin, kuivahtaako reunat liikaa, kun paistoaika pitenee tms. Vauvan syömisen suhteen on näköjään herkästi vähän vauhko 😊

    1. Valitettavasti tätä taikinaa en ole kokeillut kakkuna, en siis voi suoraan suositella. Kannattaa toki kokeilla – usein muffinssiohjeet toimivat hyvin myös pienempinä kakkuina.

  4. Kaisuli sanoo:

    Miten raaka omena on tarkoitus soseuttaa?

    1. Paloiksi ja sauvasekoittimella soseeksi. Itse valitsen makean ja lohkeavan omenan näihin vauvan ohjeisiin, kun omenan on tarkoitus tuoda makeutta leivonnaiseen. Voit käyttää myös valmista omenaosetta (1 dl):

  5. Anni sanoo:

    Yritin leipoa 1v synttäreille näitä ja ei ne jähmenneet ollenkaan ja tuli ihan rumia ja huonoja. Pitäisi vaan uskoa etten minä ole mikään leipuri😅 ohje yksinkertainen, ihana ja helposti luettava😍 jospa muilla onnistuu 😊

  6. Mira Kivi sanoo:

    Onnistuuko nämä pakastemustikoista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *