| |

Veligandu Island Resort & Spa – Malediivit osa 2

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit

Tasan vuosi sitten kotiuduimme paratiisista. Silloin olo oli niin haikea, etten pystynyt katsomaan matkakuvia läpi. Sain kuitenkin pari kuukautta reissun jälkeen puristettua pitkään odottamanne häämatkapostauksen ulos, mutta toinen osa jäi roikkumaan. Häämatka Malediiveille oli meille unelmien täyttymys, kaikki mitä olimme toivoneet ja vähän enemmän.

Tämä häämatkapostauksen toinen osa on tosiaan roikkunut täällä luonnoksissa melkein vuoden. Nyt matkamessujen kynnyksellä päätin kirjoittaa sen loppuun. Olen myös edelleen saanut jonkun verran kysymyksiä Instagramin puolella matkastamme, mikä laittoi vähän vauhtia näihin kohmeisiin sormiin. Kannattaa muuten kurkata Instagramiin. Sieltä löytyy messulippu-arvonta, johon voit osallistua täällä  ♥

Kerron tässä postauksessa vähän lisää ja tarkemmin valitsemamme resortin Veligandu Islandin palveluista, ravintoloista ja muista teitä kiinnostavista yksityiskohdista. Resortin löysimme aikoinaan pitkän etsinnän tuloksena ja meidän mielenkiinnon herätti sen saamat ylistävät arviot niin palvelusta kuin ruoan osalta. Jos mieleesi herää lisää kysymyksiä jätä ihmeessä kommenttia tänne tai Instagramin puolelle. Vastailen mielelläni, tästä matkasta jaksan aina höpötellä.


Veligandu Island Resort & Spa – Malediivit

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Kriteereitämme resortia valittaessa olivat seuraavat asiat

  • Halusimme yöpyä villassa meren päällä
  • Ruoan tulisi olla erinomaista pienellä saarella, missä valinnanvaraa ravintoloista on niukasti
  • Halusimme pienemmälle, romanttiselle saarelle, jossa ei ole turistimassoja

Veligandu Island sijaitsee pohjoisilla ari-atolleilla. Saari on vain 600 metriä pitkä ja sen voi kiertää kävellen alle tunnissa. Saari on siis todella pieni ja sinne mahtuu siksi vähemmän asiakkaita kerralla. Vaikka Veligandu oli koko matkamme ajan täyteen buukattu, löysimme itsemme usein rannalta kahdestaan. Saarella oli myös paljon rentoutumispaikkoja, joissa muita ihmisiä ei tarvinnut nähdä jos ei halunnut. Monet matkailijat (kuten mekin) saattoivat viettää myös koko päivän omalla villallaan, koska mikä syy omalta terassilta olisi ollut poistua, kun portaat veivät suoraan turkoosiin veteen ja lähin koralliriutta sijaitsi oman villan alla. Välillä terassilla istuessa saattoi nähdä delfiiniparven uivan ohi. Ja tämä on ihan totta! Parhainta olivat kuitenkin auringonlaskut.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Muutama kysyi meiltä oliko meillä tylsää? Siis tylsää? Miten kenelläkään voisi olla tylsää parhaan ystävän ja kumppanin kanssa maailman kauneimmassa paikassa? On myös taito osata vain olla. Olla läsnä ja olla toisen kanssa myös hiljaa. Nauttia hetkestä. Sitä teimme paljon matkallamme ja sitä myös odotimme matkalta ja tältä kohteelta. Varsinkin auringonlaskujen aikaan. Hengitimme meri-ilmaa, puristimme toisiamme kädestä, jotta uskoisimme upean hetken olevan totta.

Joku joskus sanoi minulle, että Malediiveilla oloa voisi kuvailla näin ”kuin lomailisit postikortissa”. Se on täysin totta. Malediiveilla on uskomattoman kaunista kaikkialla minne käännät katseesi. Kontrasteja ei juuri näe. Myös työntekijät rakastavat työskennellä täällä. Näin he meille kertoivat yhteisen pöydän ääressä illallisella, jonne meidät kutsuttiin eräänä iltana lomamme aikana.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

RAVINTOLAT

Veligandu Islandilla on kaksi ravintolaa ja kaksi rantabaaria. Meille oli tärkeää kohdetta valittaessa, että ruoka olisi erinomaisen hyvää, varsinkin kun valikoima on näin suppea. Jännitti jaksaisimmeko syödä kaksi viikkoa ”samaa” ruokaa? Oi voi olisimme jaksaneet pidempäänkin. Veligandun ravintolatoimintaa johti saksalainen pääkokki ja kaikki aamiaisesta baarimenuun oli laadukasta, herkullista ja valikoimaa riitti.

Dhonveli Buffet Restaurant

Meillä oli all inclusive paketti, jota suosittelen ehdottomasti. Kaikki maksaa erikseen saarella paljon ja valinnanvaraa ei juuri ole. All inclusive pakettiin kuului aamiainen, lounas ja illallinen juomineen Dhonveli Buffet ravintolassa. Myös kaikki juomat sekä ruoat huoneessa ja rantabaareissa (myös baarimenu) kuuluivat hintaan, poikkeuksena joitakin tuontijuomia kuten samppanja.

All inclusive buffeteista meillä oli todella huonoja kokemuksia ennestään. Hyvännäköistä, runsasta, mutta mautonta. Täällä tuo mielikuva muuttui täysin. Kävimme vain muutaman kerran syömässä muualla kuin Dhonveli buffet ravintolassa, koska buffetin ruoka oli niin tuoretta, monipuolista ja herkullista. Valinnanvaraa oli paljon ja teema muuttui joka päivä kahden viikon aikana.

Eniten nautimme tuoretta päivän kalaa, kasviksia, salaatteja, hedelmiä ja kokin valmistamia edessäsi tehtyjä annoksia avotiskiltä, grillistä ja wokista. En usko, että kukaan vieras jäisi kaipaamaan mitään täällä ravintolassa. Mietin edelleen joitain tiettyjä herkkuja, joita maistelimme loman aikana. Ihania tahnoja, curreja ja paikallisia erikoisuuksia. Sen lisäksi italialaiset pastat valmistettiin tuoreena tilauksesta. Niin herkullista.

Alla olevat kuvat ovat otettu lounasaikaan. Iltaisin en kuvannut, koska halusimme nauttia illallisesta ja yhteisestä hetkestä täysillä.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2 Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2 Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Ja nämä jälkiruokapöydän herkut! En voinut pitää näppejä irti näistä. Yleensä otimme muutaman maistiaisen ja jaoimme ne, lounaalla ja illallisella. Näin saimme maistaa mahdollisimman montaa makua. Erilaisten kakkujen, moussejen, leivosten ja trifletyyppisten jälkiruokien lisäksi tarjolla oli vaihtelevia trooppisia hedelmiä ja jäätelöä.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Thundi Bar

Huomasimme pian, että saarella vain yksi asia oli pidettävä mielessä, nimittäin ruokailuajat. Yhden kerran lueskelu omalla terassilla oli niin mukaansa tempaavaa, että unohdimme ajankulun emmekä ehtineet lounaalle (ruoat eivät siis todellakaan seisseet koko päivää buffetissa. Se ei haitannut, koska rantabaarista pystyi tilaamaan myös lounasta: pizzaa, salaatteja, hedelmiä, erilaisia ”snack” tyyppisiä ruokia ja kuppikakkuja.

Thundi baarissa kävimme yleensä myös iltaisin kuuntelemassa livemusiikkia ja nauttimassa kylmiä juotavia illallisen jälkeen. Henkilökunta järjesti useana iltana erilaista ohjelmaa sitä kaipaaville. Meille riitti aaltojen kohina, maisemat ja yhteinen aika.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2 Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit

Madivaru À La Carte

En kuvannut illallisilla ollenkaan. Ne hetket olivat vain meitä varten. Kävimme parina iltana Madivaru a la carte ravintolassa, jossa illallinen katetaan rannalle romattisesti. Varaus kannattaa tehdä etukäteen. Madivarussa oli erilaisia teema-illallisia. À la carte illalliset maksavat yleensä erikseen eivätkä sisälly all inclusive pakettiin.

Tämän sumuisen kännykkäkuvan nappasi tarjoilijamme muistoksi meille lobster-illallisella.

Täydellinen Häämatka

Athiri Bar

Atollin kärjessä sijaitsi toinen baari, jossa kävimme välillä päiväsaikaan juomassa hedelmäpirtelöitä tai virvokkeita. Usein jäimme lepäilemään ja lukemaan riippumattoihin kirjoja. Tällä puolella saarta kävi mukava tuulenvire.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Malediivit Täydellinen kohde

DUNIYE SPA

Resortilla oli myös spa, joka tarjosi erilaisia hoitoja pariskunnille tai perinteisesti yksilöhoitoja. Lisäksi spassa järjestettiin (auringonlasku)joogaa, joka kuului jälleen hääpakettiin. Hääpakettiin sisältyi lisäksi 30 minuutin hieronta.

Perinteisen hieronnan lisäksi otimme Full Moon Magic nimisen hoidon, joka sisälsi hierontaa, kuorintaa, jalkakylvyn, päähierontaa, aromakylvym, shamppanjaa, hedelmiä ja lyhyen kasvohoidon. Koko hoito kesti yhteensä 135 minuuttia ja täytyy sanoa, että oli koko hinnan arvoista. Upea ja ikimuistoinen kokemus yhdessä.

Olisin käynyt spassa päivittäin, jos se ei olisi ollut niin hintava kuin oli. Palvelu oli mielettömän ystävällistä ja puitteet.. noh täydelliset nekin.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Pariskuntahoidot tehtiin span water villassa, jossa oli kaksi petiä vierekkäin. Kylpyyn pääsimme terassille, josta saimme katsella merta kuohuviiniä nauttien.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

MUUTA TEKEMISTÄ

Resortissa oli myös kuntosali, jossa kävimme päivittäin. Saaren keskellä on myös iso tenniskenttä. Lisäksi water sport centeristä oli mahdollista vuokrata suppilautoja, snorklausvälineitä ja kajakkeja. Paljon erilaisia muita vesiurheilulajeja pystyi harrastamaan. Käytännössä resortin työntekijät järjestivät mitä vaan asiakkaat halusivat.

Kävimme myös auringonlaskuristeilyllä ja erilaisia veneretkiä järjestettiin päivittäin myös lähisaarille. Vesitasonkin olisi voinut vuokrata sightseeing lennolle. Valikoimissa oli myös kokkauskursseja, jotka järjestettiin Madivaru ravintolassa.

Oman näkemykseni mukaan tekemistä oli siis paljon ja lomasta resortilla voisi tehdä helposti aktiiviloman. Useat pariskunnat sukeltelivat päivät pitkät. Meille riitti snorklailu, olihan meillä oma riutta villamme terassin alla, jossa näimme vaikka mitä erilaisia värikkäitä kaloja.

Veligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

AAMIAINEN

Oi aamiainen! Tuo päivän tärkein ja ihanin ateria! Suosittelen heräämään auringonnousun aikaan ja kävelemään saaren ympäri Dhonveli ravintolaan, jossa saimme yleensä aikaisin syödä ihan omassa rauhassa. Ahmin hedelmiä ja pähkinöitä. Herkuttelin pannukakuilla, vohveleilla ja muilla kokin paistamilla tuoreilla aamiaisherkuilla, kuten mehevillä muffinsseilla. Kosteassa säässä croissantit menettivät rapeuttaan, joten minun aamiainen koostui usein alla olevien kuvien tuotteista.

Myös aamiainen oli hyvin runsas ja buffetista löytyi perinteisten aamiaistarjottavien ohella myös suolaiset aasialaiset riisi- sekä nuudelikeitot. Ne jätimme rauhaan ja keskityimme omiin suosikkeihin. Mieheni keskittyi näihin: tuoretta leipää, kasviksia ja tilauksesta munia toivomallaan tavalla. Melkein unohdin raikkaat tuorepuristetut mehut ja smoothiet.

Veligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - Malediivit

Resort oli buukattu täyteen, mutta silti olimme välillä ainoat asiakkaat ravintolassa, varsinkin aamuisin. Siksi suosin aina aikaisia aamuja.

Veligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - MalediivitVeligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Aamiaisen sai tilattua myös huoneeseen. Tajuttiin tämä vasta loman toisella viikolla. Huoneaamiainen katettiin joko villan sisälle tai terassille. Kokeilimme kumpaakin. Aivan fantastista.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

WATER VILLA

Veligandussa on erityyppisiä huoneita. Suurin ero huoneiden luokituksessa on se, sijaitsevatko ne veden päällä vai maalla (suurin osa rannassa). Ja minun mielestä tärkein ero on se, millä puolella atollia villa sijaitsee, koska auringonlaskut. Lisäksi ainakin vuodenvaihteen aikaan toinen puoli saaresta oli hyvin tuulinen. Tosin, jos mielummin katselee auringonnousua, niin ei sekään ole huono vaihtoehto ♥

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Meidän water villa sijaitsi suurin piirtein tuossa auringon alla oikealla puolella. Se oli täydellinen. Meidän villassa oli kaksi terassia. Makuuhuoneesta avautuva terassi, josta pääsi rappusia pitkin suoraan veteen ja sitten villan sivulla oleva pienempi terassi, jossa meillä oli poreamme ja pieni ikkuna merelle. Käytimme tätä toista poreamme-terassia vain muutaman kerran. Se oli hauska lisä, mutta olisi pärjätty ilmankin.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Lukuunottamatta muutamaa iltapäivää, katsoimme auringonlaskun aina omalla terassilla. Se oli maaginen ja erilainen joka päivä. Kaikissa huoneissa on minibaari, joka sisältää virvokkeita, pähkinöitä, suklaata ja positiiviseksi yllätykseksi erittäin laadukkaita viinejä, joista suosikkimme oli ranskalainen rose. Vain samppanja täytyi tilata erikseen maksullisena. Häämatkalaiset tosin saavat pullon samppanjaa lahjana henkilökunnalta saapuessaan.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Aamujen luksusta. Breakfast in bed.

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

VALOKUVAUS

Resortilla oli myös ammattivalokuvaaja, jolta pystyi ostamaan erilaisia kuvauspaketteja. Meillä kuului hääpakettiin 30 minuutin kuvaus rannalla. Saimme kuvat muistitikulla itsellemme ja yhden kuvan isompana teetettynä kehyksissä. Kerroin kuvaajalle, että kuvaan itse paljon ja hän antoi extrana kaikki kuvat meille RAW-muodossa, jotta pääsin käsittelemään niitä itse!

Häämatka Malediiveille

Joskus vielä kävelemme tätä siltaa uudestaan käsi kädessä ♥

Veligandu Island Resort & Spa - Malediivit osa 2

Ihanaa viikon jatkoa!

♥ Anni


Lisää herkkumatka-postauksia löydät täältä.

Seuraathan herkullista matkaani myös

Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Olipa ihana tulla tänne nauttimaan lämmöstä ja auringosta, ulkona on ihan pirun pimeetä ja mälsää muutenkin tuon vesisateen takia.
    Siis oikeesti, jos jossain maalla päällä on paratiisi, on se varmasti tuo Malediivien saari.
    Niin huikean kaunista ja muutenkin miljöö (veden äärellä bungalowit yms) mahtava.
    Kaikki siellä on mietitty todella tarkkaan, tuo ruokakin ja juomat vievät kielen mennessään.
    Kiitos ihana kun jaoit tämän toisenkin osan meille.
    Unohtumaton rakkauden täyttämä on matkanne ollut, sitä on varmasti haikea, mutta myös upea muistella <3.

    1. Nyt on se aika vuodesta kun valoa ja lämpöä kaipaa eniten. Varsinkin kun sää on näin harmaa ja sateinen, kuten sanoitkin 🙁

      Se on aika uskomatonta, että jossain on juuri tällä hetkellä tällaista kuin Malediiveilla, siksi sen täytyy olla paratiisi! On tämä kyllä sen hintainenkin kohde, että kaikki täytyy olla mietitty todella tarkkaan. Kiitos kommentistasi Sari, kiva kun viihdyit <3

  2. Johanna sanoo:

    Aivan ihanan näköistä! 😍 Pitkään myös itsellä ollu unelma päästä Malediiveile. Mitä kautta varastettu tuon matkan ja oliko tammikuu hyvä aika reissulle?

    1. Hei Johanna,

      Voit lukea ensimmäisestä osasta matkan varaamisesta:

      https://www.anninuunissa.fi/malediivit-unelmien-haamatka/

      Vuodenvaihde on ehdottomasti kallein aika matkustaa Malediiveille. Me martkustimme lomien takia silloin. Sesongin ulkopuolella kannattaa matkustaa, jos haluaa säästää hiukan matkabudjetissa. Käytännössä Malediiveilla on aina aurinkoista eikä siellä oli ns. ”sadekautta”.

  3. Miten satumaisia kuvia <3
    Mekin ollaan mietitty Malediiveja, mutta uskon, että se olisi sellainen kohde mihin mentäisiin sitten kahdestaan miehen kanssa.
    Meitä on peloteltu myös "tylsyydellä", mutta ihan samoin ajattelen minäkin.. miten ihmeessä rakkaimpansa ja parhaan ystävänsä kanssa voisi ikinä tulla tylsää noissa puitteissa <3

    1. Kiitos Sari <3
      Suosittelen tätä kohdetta kahden kesken 🙂 Täydellistä yhteistä aikaa ilman mitään stressiä ja aikatauluja! Mä en ymmärrä tuota tylsyys-ajattelua yhtään! 😀

  4. Tuulikki sanoo:

    Upeita kuvia! Melkoinen paratiisi 😍 Ollaan lähdössä puolison kanssa Malediiveille ensi viikolla ja postaus nostatti omaa matkakuumetta entisestään! Meidän resortti ei aivan noin luksus ole, mutta upea reissu varmasti tulossa. Malediivit on ollut jo pitkään haaveena ❤️

    1. Kiitos ja miten ihanaa, että olette vasta lähdössä! Meille sanoi joku matkaa varatessa joku viisas, että minne tahansa Malediiveilla menee ei voi pettyä, koska sen kauneus on huumaava! Ihanaa lomaa teille <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *