| | | |

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria) (8 kk +)

Porkkanamuffinssit

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.

Onni oli niin onnellinen kun olin leiponut välipalaksi maistuvia porkkanamuffinsseja. Ja minä olin niin yllättynyt, että lempileivonnaisestani saa näin hyvän version ilman lisättyä sokeria. Pieninä palasina somat pikkusormet veivät muffinin palasia suuhun. Jos olisin antanut, hän olisi varmasti syönyt kaikki.

Sain ihanan kommentin Instagramin puolella eräältä seuraajaltani. Hän kiitti näistä vauvalle sopivista ohjeista ”on niin ihana leipoa ja sitten herkutella yhdessä vauvan kanssa”. Moni muu myös kirjoitti odottavansa tätä ohjetta. Ihanaa, että näille on kysyntää myös teidän keittiöissä, koska täällä mietitään nyt päivittäin pienelle kulinaristille sopivia makuelämyksiä.

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria) ohjeella tulee 12 kpl pientä porkkanamuffinssia. Voit leipoa muffinit myös tavallisella pellillä, mutta pidennä silloin paistoaikaa noin 20-25 minuuttiin. Näissä ”sokerittomissa” porkkanamuffinsseissa makeuden tuo omenasose ja taatelit. En laittanut banaania tällä kertaa ollenkaan ja yllätyin positiivisesti. Taatelista tulee ihanaa kinuskista aromia, samanlaista kuin fariinisokerista perinteiseen ohjeeseen. Mausteita voi laittaa oman mielen mukaan. Minusta näihin herkkuihin kuuluu ainakin kaneli, kardemumma ja vanilja. Juhlallisemmat kuppikakut voi kuorruttaa kaurakermalla ja koristella porkkanaraasteella.

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria)

12 pientä minimuffinipellillä paistettua muffinssia

Ohje

  • 1 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ceyloninkanelia
  • ripaus kardemummaa
  • 1 huoneenlämpöinen kananmuna
  • 1 dl omenasosetta
  • 3 taatelia (käytin tuoreita, jos käytät kuivattuja niin liota hetki)
  • 1,5 rkl kookosöljyä sulana* (tai rypsiöljy tms.)
  • 1 tippa vanilja-aromia tai vaniljatangon siemeniä
  • 1 porkkana hienona raasteena
  1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  2. Riko muna toiseen kulhoon ja mittaa päälle omenasose, taatelit, sula kookosöljy ja vanilja. Aja nopeasti tasaiseksi sauvasekoittimella (ei haittaa jos taatelista jää pieniä paloja.)
  3. Yhdistä kuivat aineet ja munaseos nuolijalla kääntelemällä.
  4. Lisää porkkanaraaste ja kääntele taas tasaiseksi.
  5. Laita muffinipellin koloihin paperiset vuoat ja jaa taikina vuokiin.
  6. Paista muffineja noin 12 minuuttia uunin keskitasolla 175 asteessa. (tarkista kypsyys puutikulla)

GLUTEENITON: Vaihda jauhot gluteenittomaan seokseen ja käytä gluteenittomia kaurahiutaleita.

Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria)
Porkkanamuffinssit
Vauvan Porkkanamuffinssit

Ihanaa päivää!

/Anni


Lisää vauvan reseptejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *