|

Ihana Sisilia

Ihana Sisilia

Italian yksi parhaista piirteistä on sen monipuolisuus. Olen matkustellut enimmäkseen pohjoisessa, mutta viime kerralla pääsin vihdoin pitkään himoitsemaani etelään. Matkustin Sisiliaan äitini, tätini ja Onnin kanssa viime syksynä. Ja meidän reissu, vaikka se tehtiin Onnin ehdoilla, oli ihana. Mereneläviä, friteerattuja riisipalloja ja rapeita ricotalla täytettyjä leivoksia tuli kova ikävä tätä postausta kirjoitellessa.

Ihana Sisilia

Maisemat olivat vertaansa vailla. Hotellimme (Hotel Olimpo Letojanni) sijaitsi korkealla ja sinne kapuaminen oli hiukan työlästä, mutta maisemat olivat kaiken hien ja tuskankin arvoisia.

Ihana Sisilia

Ihana Sisilia

LETOJANNI

Letojanni on pieni rantakylä Sisilian itärannikolla, ihan Taorminan kupeessa. Se on yksi niistä paikoista, jossa voit nauttia Italian kauniista maisemista, unohtumattomista kulttuurikokemuksista ja tietenkin, herkullisesta ruuasta.

Letojanni on myös täydellinen lomapaikka erityisesti lapsiperheille, sillä siellä on paljon tekemistä kaikenikäisille ja lapset on huomioitu erityisesti. Viimeinen oli se syy miksi juuri Letojanni valikoitui lomakohteeksemme.

Ihana Sisilia

Hotel Olimpossa oli mahdollisuus ottaa puolihoito tai all inclusive. Rehellisesti all inclusive -kulttuuri ällötti minua matkalla. Järkyttävästi muovimukeja ja kertakäyttöastioita, ruokahävikkiä, väenpaljoutta, jonottamista ja ruuhkaa ravintolassa. Näitä asioita tuskailin aamiaisella ja lounaalla. All inclusive -kulttuuri ei sovi Italiaan. Italiassa ravintolaillat ovat reissun parasta antia, se että tilaa listalta ja nauttii elämyksistä rauhassa fiilistellen.

Me emme ottaneet all inclusive pakettia, mutta söimme välillä lounasta hotellissa, koska se oli Onnin kannalta fiksua. Hän nukkui 2-3 tunnin päikkärit joka päivä ja jos vietimme aikaa uima-altaalla olisi ravintolan etsimiseen ja kulkemiseen kukkulalta alas rantakadulle kestänyt liian kauan.

Paikalliset herkut olivat ravintolan buffassa ihan hyviä, varsinkin pastat, juustot ja tomaatit. Aamiaiselle olisin toivonut lisää hedelmiä ja raikasta syötävää. Italialaiset ovat keskittyneet enemmän espressoon ja voisarviin. Lounaalla meitä hemmoteltiin aivan ihanilla aprikooseilla ja luumuilla sekä tietenkin gelatolla.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia

Yksi kolmesta hissistä, joita tarvitsimme siirtymiseen hotellin ylimmistä kerroksista rantakadulle.

RUOKA

Ihastuimme matkalla rannalle paikallisen perheen pitämään pikkukauppaan. Sieltä sai kaiken tarvittavan rannalle sekä hotelliin ja tuliaisiakin.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Ihana Sisilia

En oikeastaan tiennyt miltä aprikoosien tulisi maistua, ennen kuin ahmin niitä lomallamme. Sääli ettei tätä kokemusta voi saada Suomessa.

Ihana Sisilia

Myös vesimeloni maistui taivaalliselta. Olimme hyvään aikaan matkalla. Syksyllä kun ihan kaikki on tuoretta ja mehukkaat tomaatitkin parhaimmillaan.

Ihana Sisilia

Italiassa ravintolat aukeavat klo 18-19 aikoihin. Olimme aina ensimmäisiä. Jälleen Onnin takia. Positiivista oli, että saimme valita pöydän rauhassa, meren ääreltä.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Ihana Sisilia

Letojannin ruokakulttuuri on vertaansa vailla. Letojanni on tunnettu paikallisista yksinkertaisista ja superherkullisista ruokalajeistaan. Tässä on muutamia paikallisia ruokia, joita kannattaa kokeilla Letojannissa.

Arancini on klassinen sisilialainen herkku. Öljyssä friteerattu pallero on tehty riisistä ja täytetty joko lihalla, juustolla tai kasviksilla. Tämä on erittäin suosittu välipala Letojannissa. Isoja herkkupalleroita löytää useimmista paikallisista kojuista, leipomoista ja lounaalla auki olevista ravintoloista.

Caponata on Sisilian ratatouille, joka on tehty munakoisoista, selleristä, sipulista, kapriksista ja tomaateista. Tämä on erinomainen lisuke pääruoalle.

Cannoli on yksi Italian tunnetuimmista jälkiruoista. Se on rapea keksi joka on muotoiltu tuubin muotoon ja täytetty makealla ricottajuustolla. Cannoli on yleensä koristeltu kandeeratuilla hedelmillä, suklaalla ja pistaasilla. Tätä herkkua ei kannata jättää väliin vieraillessasi Sisiliassa.

Ihana Sisilia

Näiden herkkujen lisäksi paikallinen pasta on loistavaa. Etelässä pastat ovat usein oliiviöljypohjaisia ja hyvin yksinkertaisia eli täydellisen herkullisia! Merenelävät, kuten mustekala, on yksi Sisilian suosituimmista ruokalajeista.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia

RANNAT

Letojanni on tunnettu myös kauniista hiekkarannoistaan ja kristallinkirkkaasta vedestään. Letojannin ranta on pituudeltaan noin 2,5 kilometriä ja koostuu hiekasta ja pikkukivistä.

Spiaggia di Letojanni: Tämä on kylän suurin ja suosituin ranta, joka on noin kilometrin mittainen ja hiekkaista. Rannalla on mahdollisuus vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja sekä harrastaa erilaisia vesilajeja. Hotel Olimpon asiakkaat saavat hotellista päiväliput rannalle. Lipuilla saimme aurinkotuolit ja varjon käyttöömme. Rannalla oli myös ravintola, josta sai raikasta vettä, muita virvokkeita ja syötävää.

Muita rantoja lähistöllä:

  1. Mazzeo Beach: Mazzeo Beach sijaitsee Letojannin eteläpuolella, noin 3 kilometrin päässä Taorminasta. Ranta on noin 1,5 kilometriä pitkä ja se koostuu sekä hiekasta että pikkukivistä. Rannalta löytyy ravintoloita, baareja ja harrastusmahdollisuuksia.
  2. Spisone Beach: Spisone Beach on pieni ja kaunis ranta, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Letojannin keskustasta. Rannalla on kirkas vesi ja sen hiekka on hienoa ja pehmeää. Myös täältä löytyy ravintoloita ja vesilajeja.
  3. San Giovanni Beach: San Giovanni Beach sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Letojannin keskustasta ja se on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa. Ranta on hiekkaista ja sen vesi on kirkasta. Rannalta löytyy myös erilaisia palveluita ja ravintoloita.
Ihana Sisilia

Onni rakasti rantaleikkejä. Onneksi Mummi oli ottanut hänelle mukaan rantaleluja.

Ranta oli siisti ja vartioitu. Ihana pieni tuulenvire piti virkeänä ja rannalla oli myös suihkut, wc:t ja kopit vaatteiden vaihdolle.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Ihana Sisilia

TAORMINA

Teimme päiväretken Taorminaan. Tänne haluan vielä uudestaan ja seuraavalla kerralla haluan jäädä pariksi päiväksi tutkimaan autottomia pikkukatuja, historiallisia rakennuksia ja silmää hiveleviä maisemia.

Taormina on kaupunki Sisilian itärannikolla Italiassa. Se sijaitsee noin 40 kilometriä koilliseen Cataniasta ja on yksi Sisilian suosituimmista matkailukohteista. Letojannista sinne oli alle puolen tunnin matka bussilla tai taksilla.

Taormina tunnetaan erityisesti kauniista maisemistaan, antiikin historiastaan, arkkitehtuuristaan ja eloisasta ilmapiiristään. Kaupunki on tunnettu myös monista korkeatasoisista hotelleistaan, arvostetuista ravintoloistaan ja viihtyisistä kahviloistaan.

Ihana Sisilia

Taormina on myös suosittu ostoskohde, ja sen kaupat tarjoavat laajan valikoiman paikallisia tuotteita, kuten keramiikkaa, koruja, vaatteita ja elintarvikkeita.

Ihana Sisilia

OSTOKSET

Mennään takaisin Letojanniin. Rantakadulta ja sen sivukujilta löytyi pieniä kauppoja joista ostimme paikallisia tuotteita ja matkamuistoja. Tässä muutamia tärppejä.

  1. Keramiikkakaupat: Sisilian keramiikkatuotteet ovat kuuluisia ympäri maailman, ja Letojannissa on useita keramiikkakauppoja, joista voi ostaa kauniita astioita, koriste-esineitä ja muita keramiikkatuotteita.
  2. Vaate- ja asustekaupat: Letojannissa on useita vaate- ja asustekauppoja, joista voi ostaa paikallisten suunnittelijoiden ja valmistajien vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Näitä kauppoja löytyy erityisesti kylän keskustasta.
  3. Elintarvikekaupat: Letojannissa on useita paikallisia elintarvikekauppoja, joissa voi ostaa paikallisia tuotteita, kuten oliiviöljyä, viiniä, juustoja, leivonnaisia ja muita herkkuja. Myös paikalliset markkinat ovat hyvä paikka ostaa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia.
Ihana Sisilia

Italialaiset papat iltapäiväkahvilla rannan kupeessa pelasivat korttia, juttelivat ja naureskelivat. Teki mieli istahtaa seuraksi.

Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Ihana Sisilia
Sisilia

Toivottavasti pääsit kuvien kautta tunnelmaan!

/Anni


Lisää herkkumatkoja löydät täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *