Bistro Bardot – Etelä-Euroopan tunnelmaa
Tästä postauksesta alkaa ”Kotimaan Matkavinkit” -sarja, jota päivittelen tänne blogin puolelle aina silloin kuin oma aika ja halu kirjoittaa meidän perheen yhteisellä lomalla antaa myöten. Olen harjoitellut kuvaamista paljon ja kameran rulla on täynnä ihania kuvia kesäretkistämme Helsingissä ja muualla Suomessa.
Bistro Bardot, Hans Välimäen koronavuonna avaama ravintola henkii Etelä-Euroopan tunnelmaa. Varsinkin tuo katettu persikan värinen terassi. Kun kävelin kesäkuussa ravintolan ohi ja näin onnelliset ihmiset shamppanjalaseineen nauttimassa ranskalaisia herkkuja, varasin meille heti pöydän. Onni tulisi mukaan ehdottomasti, pyysin varauksen yhteydessä syöttötuolia pienelle. Päädyimme varaamaan pöydän lauantain brunssille, koska se sopi aikatauluihin vauvan kanssa paremmin.
Bistro Bardot – Etelä-Euroopan tunnelmaa
Bardotin menu sisältää ihania pieniä viinin ja cocktailien kanssa nautittavia suolaisia herkkuja, joita olemme matkoilla tottuneet saamaan suoraan pöytään juomat tilatessa. Oliiveja, sipsejä ja pikkelöityjä kasviksia. Mukana on myös ranskalaisia klassikoita, kuten Foie Gras. Näitä valitsisin, jos piipahtaisin vain nauttimaan kylmän juoman terassilla.
Listalta voi valita 5 ruokalajin menun ja brunssilla oli mahdollista valita kolmen ruokalajin yhdistelmä. Valitsimme vain yhdet annokset tällä kertaa, koska vauvalle ei löytynyt ravintolasta syöttötuolia. Ilman syöttötuolia yhteiset ateriat ovat lievästi ilmaistuna hiukan hankalia tällä hetkellä, kun pian vuoden täyttävä ikiliikkuja ei malta olla hetkeäkään paikoillaan.
Brunssilista oli pitkä ja listalta löytyi useampia ihania klassisia muna-annoksia lohella, kinkulla ja kasviksilla. En voinut vastustaa Eggs Benedict – annosta taaskaan! Näillä lämmöillä annokset olivat hieman liian tuhteja. Jälkikäteen mietimme, että olisi pitänyt valita simpukat tai pasta. Sorbetti, mansikat ja marenki sen sijaan oli jälkiruokana ihanan virkistävä.
Cocktailit olivat kylmiä, herkullisia ja raikkaita. Raparperi Spritz jäi etenkin mieleen. Tunnelmasta täydet pisteet Bardotille. Asiakkaiden (varsinkin pienten) huomioinnissa on vielä kehitettävää. Tulemme uudestaan, aikuisten kesken. Ainiin ja hymyilevälle baarimikolle erikoisterveiset!
Instagramissa kotimaan herkkuvinkit tulevat melkein reaaliajassa. Tänne blogiin aina vähän jälkijunassa.
Ihanaa heinäkuuta, terkkuja Mikkelistä!
/Anni
Lisää kotimaan vinkkejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Äidin Raparperipiirakka (pellillinen)
Kukkakakku ja muita herkkuja kevätjuhliin
Bagels
Peruna-Juustopiirakka