Suklaa-Lakritsa Macarons

Lomat on lomailtu ja pääsiäisen pyhätkin ovat kohta ohi. Aloitin tänään aamun melko aikaisin, edelleen jetlagin sekoittamana, muistelemalla taakse jäänyttää ihanaa ja rentouttavaa Thaimaan matkaamme. Kun saan kuvat järjesteltyä, niin julkaisen teille muutaman kohokohdan makujen merkeissä meidän lomasta. Onneksi tänään paistaa aurinko ja saa syödä vielä hyvällä omalla tunnolla loput suklaamunat, pashat ja mämmit sekä levätä ennen uuden viikon työrupeamaa
Tässä postauksessa on vihdoin se lakritsa macaron -ohje, jota väännettiin ja väännettiin, ennen kuin täydellisiä kappaleita syntyi noin 100 kappaletta. Valmistin siis joulukuussa ystäväni häihin macaroneja. Näitä lakritsan makuisia oli puolet ja kookoksen makuisia puolet (kookos macarons ohje). T
ämän haasteen aikana tein muutamia harjoituseriä ja havaitsin, että macaronien kanssa onnistuminen on onnesta kiinni? Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, millaisia macaroneista tulee ja yksi suurin kompastuskivi on uuni. Tarvitaan oikea ja tasainen lämpötila, minkä löytää testailemalla. Muita vaikuttavia asioita on tietysti se, miten paljon taikinaa sekoittelee ja miten tarkasti raaka-aineet on mitattu. Harjoitus tekee mestarin!
Suklaa-Lakritsa Macarons
Ohje
- 90 g valkuaista
- 170 g tomusokeria
- 110 g mantelijauhoja
- 0,5 dl hienosokeria
- noin 2 rkl mustaa elintarvikeväriä
- Sekoita mantelijauhetta ja tomusokeria tehosekoittimessa noin 15 sekuntia halutessasi siitä hienojakoisempaa. Siivilöi seos kulhoon. Laita leivinpaperia kahdelle uunipellille.
- Vaahdota levänneet munanvalkuaiset isossa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Vatkaa vähitellen sekaan hienosokeri (1 tl kerrallaan). Vaahdota kunnes saat kovaa kiiltävää marenkia. Vatkaa joukkoon vaniljauute ja elintarvikeväri.
- Kääntele varovasti manteliseosta kolmasosa kerrallaan nuolijalla marenkiin. Kun kuivat aineet ovat sekoittuneet hyvin, jatka seoksen leikkaamista ja kääntelyä kunnes saat kiiltävää, sakeaa ja nauhamaista taikinaa. HUOM. älä kuitenkaan sekoita liikaa ettei taikina juoksetu!
- Kaada taikina pursotinpussiin, jossa 1 cm:n pyöreä tylla. Pursota leivinpapereille pieniä pyöreitä nokaretta. Kopauta pursotuksen jäljkeen uunipeltejä napakasti pöytää vasten niin, että ilmakuplat rikkoutuisivat. Anna nokareiden seistä huoneenlämmössä 30 minuuttia, kunnes pinta kovettuu hieman.
- Lämmitä uuni tällä aikaa noin 140 asteeseen. Paista marenkeja uunissa 10-15 minuuttia uunista riippuen. Tarkista aina välillä ettei marengit paistu liikaa reunoilta tai tummu. Anna jäähtyä pellilä 10 minuuttia.
- Irrota marengit varovasti lastalla leivinpaperilta ja anna jäähtyä kunnolla.
Vinkki: Laita munanvalkuaiset kulhoon 30min ennen vatkausta, jolloin niistä haihtuu kosteutta. Valmis täydellinen valkuaisvaahto muistuttaa partavaahtoa.
Vinkki: Aloita kääntely reunoista ja pohjalta ja leikkaa viimeiseksi keskeltä. Valmis täydellinen taikina valuu nauhana lastasta ja jääneet kuviot tasoittuvat 30 sekunnissa.
Vinkki: Pursota taikinanokareet riittävän kauas toisistaan. Macaronien määrä riippuu siitä miten pieniä tai isoja nokareita pursotat. Muista parillinen määrä. Pellin kopauttaminen auttaa röpelöreunan muodostumista.
Vinkki: Jos marengit ovat ruskistuneet liikaa vähennä uunin lämpötilaa. Marengit ovat valmiita, kun niissä on rapea kuori ja kun röpelöinen pohja ei hylly nostettaessa paistoksia varovasti leivinpaperilta. Jos pohjat ovat vielä pehmeitä ja tahmeita, nosta pelti takaisin uuniin muutamaksi minuutiksi, mutta jätä luukku raolleen
Lakritsa -suklaaganache
- 1 dl kermaa
- 200 g maitosuklaata
- 2 rkl lakritsajauhetta
- 1 tl hunajaa
- 1 rkl voita
- Lämmitä kerma kattilassa. Pilko suklaa sekaan ja sulata se varovasti kermaan koko ajan sekoitellen liesi miedolla lämmöllä. Lisää hunaja ja voi kun suklaa on sulanut. Mausta lopuksi lakritsajauheella. Tarkista maku.
- Pursota suklaaganachea yhdelle marengille puolikkaalle ja paina päälle toinen.



Myös näillä sopii
Herkutella
Malediivit – Unelmien häämatka
Helpot Kinuski-Puolukkapullat
Mökkiresepejä ja kesäjuttuja
Punaherukka Kuppikakut Marenkikuorrutuksella