|

10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Koontipostauksia toivotaan aina, joten tässä on nyt pitkästä aikaa yksi sellainen. Olette kyllä oikeassa. Koontipostaukset auttavat löytämään sesongin reseptit vielä helpommin täältä blogin uumenista. Itsekin muistin taas muutaman jo unohtuneen herkun!

Reseptejä tähän postaukseen tuli kymmenen + kolme lisää postauksen lopusta, mikä ehkä aiheuttaa valinnan vaikeutta, mutta toisaalta on hyvä, että on mistä valita. Ja onneksi näistä vaihtoehdoista voi leipoa vaikka muutaman, koska joukossa on myös helppoja reseptejä. Juustokakut esimerkiksi hyytyvät jääkaapissa melkein itsestään.

Näiden herkkureseptien joukosta löytyy pääsiäiseen sopivia makuja: suklaata, sitruunaa, mangoa, passionia ja limeä! Mielestäni nämä täyteläiset ja pirteät maut kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen ja kevääseen. Itse tulen leipomaan tänä vuonna vielä ainakin rahkapiirakan, jonka ohjeen jaan teille myöhemmin. Olen himoinnut lapsuudesta tuttua täyteläistä rahkapiirakkaa nyt jo jonkin aikaa.

Kevät on vihdoin tullut ja näyttää siltä, että pääsiäiskahvit voi juoda jo terassilla. Itse vietän pääsiäisen Lapissa ja pääsen siis vielä kerran laduille ennen kesää. Nyt toivotan teille kaikille oikein herkullista pääsiäisen odotusta!

Klikkaa vaaleanpunaista otsikkoa niin pääset reseptiin ↓


 10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Sitruuna-Valkosuklaa Blondiet G

Blondie-ohjeeni vie kielen ja sydämen mennessään. Kevään suosituin ohje blogissani on tämä.

Sitruuna-Valkosuklaa Blondie (GL)

Mango-Passion Nakukakku (G)

Oma suosikkini, koska mango & passion. Maidoton ja gluteeniton nakukakku on jumalaista!

Pääsiäisen Mango-Passion Naked Cake (G)

Maidoton Mignon-Juustokakku

Helposti hyvää! Ilman liivatetta hyytyvä mignon-juustokakku sopii myös vegaaneille. Lue vinkit ohjeesta!

Täyteläinen Mignon-juustokakku (Ve)

Pätkisjuustokakku

Blogini ensimmäinen juustokakkuresepti ja myös ensimmäisiä pääsiäisreseptejäni. Tämä kakku on silkin pehmeää. Kuka ei tykkäisi pätkiksestä?

Kinderkakku

Tämän ihastuttavan kinder-kakun ohjeen löydät juuri ilmestyneestä kirjastani!

10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Key Lime Pie (G)

Gluteeniton Key Lime Pie on ihanaa. Minun piirakassani maistuu ja näkyy lime.
10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Pääsiäismunakeksit

Maalatut pääsiäismunakeksit syntyvät tavallisesta sokerikeksitaikinasta. Päälle liimataan sokerimassaa, johon maalaillaan elintarvikeväreillä kuvioita. Näiden keksien tekeminen on superhauskaa!
10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Mignonkakku

Mignonkakussa maistuu tietenkin mignonmunat. Kakku on lisäksi kreemitetty valkosuklaakreemillä ja päälle on valutettu ganache. Tämä on minun viime vuoden suosikkini!

10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Mini-Sitruunakakut

Minun sekä monen lukijan sydämet valloittaneet sitruunakakkuset voi paistaa myös vaikka donitsipellillä tai isona kakkuna!
10 herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Lime-Marenkipiiras

Resepti parin vuoden takaa valloittaa sydämeni edelleen. Tätä aion tehdä itse pian, mutta sitruunaisena.
Pakko linkittää vielä muutama
Löysitkö suosikkisi? Aiotko kokeilla näistä resepteistä jotain?

♥ Anni


Lisää Pääsiäisen herkkuja löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Pinterest

Instagram

Myös näillä sopii

Herkutella

12 Kommenttia

  1. Mini-sitruunakakut testattu. Ihanan raikkaita ja sitruunaisia. =) Mignonkakku tarkoitus tehdä vielä huomenna =)

    1. Ihanaa kiitos kommentistasi 🙂 Mini-sitruunakakut ovat oma suosikkini ehdottomasti! Mutta tuo mignonkakku tulee hyvänä kakkosena. Herkullista pääsiäistä!

  2. Ihania herkkuja kaikki 😛 Olen samaa mieltä, että suklaa ja sitrukset kuuluvat pääsiäiseen! Ja ovat kyllä muutenkin lempimakujani 😛 Oikein ihanaa ja herkullista Pääsiäistä Anni!

    1. Kiitos 🙂 Itseasiassa minunkin lemppareihin kuuluvat kirpeät ja tottakai suklaa. Ihanaa kun keväällä niistä saa nauttia urakalla. Hyvää Pääsiäistä myös teidän perheelle 🙂

  3. Ihania herkkuja kaikki 🙂 Jos nyt joku olisi valittava, niin taitaisin päätyä tuohon sitruunakakkuun <3
    T. Ikuinen kahvikakku fani

  4. Nora sanoo:

    Onkohan mun puhelimessa vikaa vai missä, kun Pätkiskakusta ei edes tule linkkiä ja Mignonkakun linkki vie vain etusivulle 🙁 noh google laulamaan 🙂 kauniita jälkkäreitä!

    1. Moi Nora, kiitos kun jätit kommenttia. Linkeissä oli ongelma, jota en ollut huomannut! Nyt ne on korjattu 🙂

  5. Kati sanoo:

    Hei☺️ Mistä olet löytänyt kuvien kakkulautaset? Vaalpun, valkoinen. Etsinnässä tovin ja mistään en löydä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *