|

Vegaaninen leivonta – Vinkkejä onnistumiseen

Vegaaninen Oreo-juustokakku

Vegaaninen leivonta on helppoa! Uskotko väitteeni? Olen leiponut ja suunnitellut jo useamman vuoden ajan vegaanisia ohjeita asiakkailleni ja teille. Pari vuotta sitten ilmestyneestä leivontakirjastanikin löytyy vaihtoehdot usean reseptin muuntamiseen vegaaniseksi. Niin myös täältä blogista. Vegaanisille leivonnaisille on ollut paljon kysyntää jo pitkään, mutta silti uskon, että vasta tästä vuodesta 2022 tulee suuri vegaanileivonnan vuosi. Löydät kaikki kaikki vegaaniset ohjeeni täältä.

Yllättävän monen reseptin voi leipoa vegaanisena, väittäisin, että melkein kaiken, sillä nykyään on paljon tuotteita, joilla voi korvata maito- ja munatuotteita leivonnassa ja ruoanlaitossa. Itse aloin testailla vegaanista leivontaa yksinkertaisesti kokeilemalla. Vaihdoin perinteiset tuotteet veganiisiin, maistelin ja testailin. Pikkuhiljaa opin muutamat niksit joilla onnistuin taikomaan maukkaita leivonnaisia, joita ei kaikkia edes erota perinteisistä.

Alkaneen vuoden trendejä selaillessa ja toiveita lukiessa päätin koota teille yhden postauksen alle parhaimmat vinkkini vegaaniseen leivontaan.

Piparkakkukalenteri & Vegaaninen piparitaikina
Vadelma-Laskiaispullat (Ve)

Vegaaninen leivonta – Vinkkejä onnistumiseen

Maitotuotteet – Kasvipohjaiset tuotteet

Voin voi korvata suoraan maidottomalla margariinilla, käytän itse Sunnuntain laktoositonta margariinia, joka on täysin vegaaninen. Marketeista löytyy nykyään todella laaja valikoima kaura-, soija- ja muita kasvipohjaisia maitoja, kermoja, tuorejuustoja, vaniljakastikkeita ja jogurtteja. Olen testannut melkein kaikkia näitä vegaanisessa leivonnassa ja ne toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset maitotuotteet.

Kasvipohjaisista maitotuotteista tulee löytää maun puolesta se oma suosikki. Minun suosikkejani ovat yleensä erilaiset kauratuotteet. Näistä erityismaininnat Oatlyn PåMackan kauratuorejuustolle ja Fazer Aidon kauravispille. Vaniljakastikkeen valitsen aina soijapohjaisena, Alprolla on erityisen hyvä vaihtoehto.

Myös suklaata löytyy maidottomana (esim. Dammemberg). Fazerin sivuilta löytyy kootusti tuotteet, jotka ovat heillä vegaanisia (esim. Wienernougat, josta tulee ihana pääsiäiskakku).

Kondensoitua maitoa löytyy vegnaanisena vain kookosmaitoon tehtynä, siksi tein itse vegaanista kondensoitua maitoa, jonka ohjeen löydät täältä.

Vegaaninen kondensoitu maito

Kananmunat

Kananmunat voi korvata melkein kaikissa ohjeissa hedelmäsoseella, vegaanisella munan korvikkeella, jota voi tehdä esimerkiksi kikherneiden liemestä tai liottamalla pellavansiemeniä. Itse olen käyttänyt banaani- ja omenasoseita. Joskus lisään taikinaan etikkaa, soijajogurttia tai “no egg” valmistetta antamaan rakennetta. Jos ohjeessa on vain yksi muna, voi sen kokeilla jättää vain pois.

Tässä taulukko korvaavista määristä:

  • 1 rkl pellavasiemen- tai chiatahnaa = 1 kananmuna
  • 0,5 dl pähkinävoita = 1 kananmuna
  • 0,5 dl soijajogurttia = 1 kananmuna
  • 0,5 dl hedelmäsosetta = 1 kananmuna
  • 3 rkl kikherneiden lientä = 1 kananmuna
  • 1 tl No Egg -jauhetta + 1 tl vettä = 1 kananmuna

Pullataikinaan ei kananmunaa tarvita. Sopivan sitkon saa vaivaamalla ja pullasta tulee jopa kuohkeampaa ilman kananmunaa kauramaitoon leivottuna!

Suklaa-kinuskibrownie Isälle (Ve)

Herkullisen vegaanisen kinuskin perusohje:

  • 2 dl kauraruokakermaa (esim. Fazer Aito)
  • 2 dl fariinisokeria
  1. Mittaa kauraruoka ja fariinisokeri kattilaan ja keitä keskilämmöllä noin 15 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes kinuski paksuuntuu.
  2. Anna kinuskin hieman jäähtyä.

Vinkki! Lisää sekaan sormisuolaa, niin saat ihanaa suolakaramellia!

Suklaa-Vadelmakakut lasissa (Ve)

Hyydyttäminen

Käytän paljon agar agar –jauhetta. Se on merilevästä valmistettu täysin kasviperäinen hyytelöimisaine. Agar agar soveltuu erilaisten hyydykkeiden, kuten kakkujen, moussen, hyytelöiden ja marmeladien valmistukseen ilman liivatetta. Se on hajutonta ja mautonta. Noin 3/4 tl agar agaria vastaa yhtä liivatelehteä, mutta annostus on aina reseptikohtainen. Agar sekoitetaan aina kattilassa kuumennettavaan nesteeseen/soseeseen ja lisätään kuumana hyydytettävään seokseen koko ajan vatkaten.

Ihanan täyteläinen vegaaninen juustokakku ei tarvitse välttämättä hyydytysaineita. Perusohje vegaaniselle keksijuustokakulle on seuraava: 2 dl kauravispiä, 300 g kauratuorejuustoa, 150 g vegaanisia täytekeksejä (esim. Oreo tai Domino) ja 1-2 tl vaniljasokeria. Kaikki ainekset vatkataan keskenään ja hyydytetään jääkaapissa kakkuvuokaan. Pohjaksi tehdään maidottomasti margariinista ja kekseistä pohja, kuten perinteisissä juustokakuissakin.

Nappaa ihana vegaanisen Oreo-juustokakun ohje tästä. HUOM! Oreot tehdään tehtaissa, joissa käsitellään maitotuotteita, tästä on maininta pakkauksissa. Myös osa Dominoista saattaa sisältää maitotuotteita. Lue tuotesisällöt aina huolella, kun leivot vegaanisesti.

Syötävät kukat kakkujen koristelussa

Olisiko vielä jotain vinkkejä mitä jäit kaipaamaan vegaaniseen leivontaan liittyen?

Ihanaa viikonloppua!

/Anni

Lisää vegaanisia herkkuja löydät täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Johanna sanoo:

    Hei, huomasin, että tekstissä mainitaan suklaasta puhuttaessa laktoositon eli maidoton. Tämä on ehkä hieman harhaanjohtava lause, koska nämähän eivät ole sama asia. Laktoosittomissa tuotteissa voidaan käyttää esim. laktoositonta maitojauhetta, mutta tälläiset tuotteet eivät silti sovi henkilölle joka on allerginen maidolle. Tällöin tuotteen pitää olla kokonaan maidoton.

    1. Heippa, tekstiin oli jäänyt kirjoitusvirhe eli tuota laktoositon ei siellä pitänyt lukea – ainostaan maidoton ja se on nyt korjattu! 🙂

  2. Johanna sanoo:

    Huomasin myös, että tekstissä puhutaan vegaanisista kekseistä esim. Oreo ja Domino. Lisäyksenä, että kaikki Dominot ja Oreot eivät ole vegaanisia. Esimerkiksi normaalikokoisista Dominoista Orginal Domino ei ole vegaaninen, mutta maku Marianne taas on. Käyttäessä näitä vegaaniseen leivontaan, on aina hyvä tarkistaa makukohtaisesti mikä on vegaaninen ja mikä ei.

    1. Hyviä huomioita. Lisäsin tekstiin, että leipojalla on aina vastuu tarkastaa tuoteselosteet erikseen leivottaessa vegaanisesti.

  3. Luana sanoo:

    Hyvä postaus, kiitos! Mignon ei ole vegaaninen eikä sitä Fazerin listalta löydykään.

    1. Hyvä kun olette näin tarkkoja! Wienernougat piti siellä lukea 🙂 Mignon ei tosiaan ole vegaaninen, koska on pursotettu oikean kanamunan kuoren sisään, vaikka tuoteseloste ei sisällä eläinperäisiä aineita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *