|

Valkopapukakku Kesän Marjoilla – Terveellisempi ja gluteeniton sokerikakku

Tukholmassa asuessani huomasin ruotsalaisten olevan meitä suomalaisia hiukan edellä muodin lisäksi myös terveellisten herkkujen syömisessä sekä valmistamisessa. Monet fitness-bloggaajat, vegeruokien puolesta liputtavat ja muuten terveydestä kiinnostuneet ovat hyvin valveutuneita kokeilemaan vaihtoehtoisia terveellisempiä leivonnaisia. Valko- ja mustapavut ovat erittäin suosittu jauhojen korvaaja näissä piireissä. Tämän lisäksi Aasiassa valmistetaan paljon makeita leivonnaisia ja jälkiruokia pavuista.

Olen mukana Blogiringin GoGreen kampanjassa ja mielessäni ovat raksuttaneet kesäkuun alusta asti makeat leivonnaiset, joita valmistetaan etenkin pavuista. Suurin osa GoGreenin pavuista valmistetaan Ruotsissa, joten niiden suosio siellä ei ole ihme. GoGreenin papuvalikoima on laaja ja papuja löytyy valmiiksi keitettyinä sekä käsittelemättöminä. Itse päädyin kokeilemaan ensin valmiiksi keitettyjä, joiden hinta on hiukan korkeampi kuin käsittelemättömien, mutta niiden kanssa säästää aikaa.Päätin leipoa kesäisen valkopapukakun, joka tarjoillaan tuoreiden kotimaisten marjojen kanssa. Tässä kakussa jauhot ovat korvattu pavuilla ja muutamalla lusikallisella mantelijauhoja. Valkopapukakku on mielestäni täydellinen kesäeväs piknikille ja oiva helpotus makean himoon mökkikahveilla. Voit  korvata tässä reseptissä sokerin hunajalla ja/tai makeutusaineella halutessasi. Tämä kakku testattiin arvokkaan raadin toimesta ja se sai ehdottoman hyväksynnän. Kakku on todella mehevä ja jopa kostea, vaikka sitä ei ole kostutettu. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Ohje: (18cm  vuoka)

  • 230 g valkoisia papuja valutettuna ja huuhdeltuna (gogreen)
  • 1 tl vaniljauutetta tai -aromia
  • 2,5 rkl sokeria
  • 2 rkl hunajaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 pienen munan valkuaista
  • kookosöljyä (vuoan voiteluun)
  1. Lämmitä uuni 165 asteeseen.
  2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
  3. Voitele vuoan reunat ja pohja kookosöljyllä.
  4. Sekoita kaikki yllä olevat ainekset keskenään ja aja sileksiä taikinaksi sauvasekoittimella.

Lisää seuraavaksi:

  • 3 rkl sihdattuja mantelijauhoja
  • 3/4 tl leivinjauhoa
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl kookosöljyä
  • 2-3 tl appelsiininmehua (myös sitruuna tai lime käy)
  • 1 tl raastettua appelsiinin kuorta (myös sitruuna tai lime käy)
  1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
  2. Lisää lopuksi kookosöljy, appelsiininmehu ja kuori. Sekoita kunnolla.
    (Taikina on melko löysää, joten sitä ei kannata pelästyä.)
  3. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
  4. Tarkista kypsyys puutikulla samaan tapaan kuin sokerikakuissa!
    Huom! Älä paista kakkua liikaa ettei siitä tule kuivaa.
  5. Anna kakun jäähtyä ja tarjoile se tuoreiden marjojen kanssa.

GoGreenin laajasta tuotevalikoimasta papuja löytyy mustia, ruskeita, valkoisia, kidney ja erilaisia sekoituksia. Lisäksi tuoteperheeseen kuuluvat erilaiset herneet. Luin vähän aikaa sitten, että kikherneiden säilytysnesteestä voi tehdä vegaania marenkia. Tämä vegaani marenki onkin seuraavana minun leipomislistalla. Vaikka gogreenin tuotteet olivat minulle entuudestaan tuttuja, niin yllätyksenä tuli se, miten monikäyttöisiä pavut ja herneet ovatkaat. Lisäksi ne ovat erittäin terveellisiä ja sisältävät runsaasti proteiinia. Kakkuja ja muita leivonnaisia voi tästä lähtien leipoa myös allergikoille huoletta, kun jauhojen korvaaminen onnistuu näin helposti pavuilla! Kikherne-marengin lisäksi meinaan nimittäin seuraavaksi tehdä papu-pannukakkuja.

Yhteistyössä Lantmännen ja Blogirinki.

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

    1. Hei Leeni! Taas todella herkullisen näköistä tuolla sinun blogisi puolella. Minulla on raakakakku -vaihe jäänyt toteuttamatta. Ehkä minäkin innostun siitä jossain vaiheessa 🙂

  1. Näyttääpä kyllä mehevältä kakulta, tämä ohje menee taatusti testiin!

    1. Itselleni tuli yllätyksenä, että kakku oli näin mehevä. Toki kyllä tästäkin kakusta saa kuivan liikaa paistamalla, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Kerro sitten millainen sinulla tuli. Itse suunnittelen jo kuivakkakumuunnoksia tästä ohjeesta! 🙂

  2. ihan loistava idea! ystäväpiirin gluteenittomat tulevat kiittämään 🙂

    1. Kiitos 🙂 Gluteenittomat ystävät tulevat myös kiittämään siitä miten hyvää sokerikkakkua he tästä lähtien voivat syödä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *