Tutti Frutti Cupcakes +video

Sain testattavaksi Wiltonin uutuuden eli Color Swirl 2-3 värisen pursotinsetin. Pursotinsetin avulla pystyy helposti toteuttamaan kuppikakuille ja kakuille monivärisen herkullisen pursotuksen. Näihin ihaniin ja värikkäisiin Tutti Frutti kuppikakkuihin moniväripursotus sopii täydellisesti! Itselleni ainakin tulee Tutti Frutista aina mieleen kirkkaat värit ja herkulliset raikkaat maut. Kuppikakkuohjeessa käytin samaa taikinapohjaa, jota käytän kaikissa kuppikakkuresepteissäni, koska se on testaamalla todettu parhaaksi. Tällä kertaa en paistanut muffineja muffinipellillä, koska pahviset vuoat pitävät taikinan hyvin koossa. Kuppikakuista tulee ihanan kosteita ja kuohkeita. Tuorejuustokuorrute raikastaa näitä kakkuja sopivasti! Eivätkö nämä olekin söpöjä ja sopivat hyvin esimerkiksi lasten juhliin?

Wiltonin pursotinsetti pitää sisällään kaksi erilaista tyllaa ja 6 kappaletta pursotinpusseja sekä liittimen. Ohessa myös lyhyt pursotusvideo. Olenkin pitänyt pientä paussia noiden videoiden suhteen. Ehkä se taas lähtee tästä.

Ohje: (n. 16 kuppikakkua (muffinivuoassa 12 isoa tai 24 pientä)

  • 1,75 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 50 g voita
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 kananmunaa
  • 0,75 dl Tutti Frutti Crush -rakeita
  1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
  2. Sulata voi ja vispaa se kanamunan ja jogurtin kanssa sekaisin toisessa kulhossa.
  3. Yhdistä jauhoseos ja voimunajogurttiseos nuolimella käännellen tasaiseksi taikinaksi.
  4. Lisää Tutti Frutti -rakeet käännellen taikinaan.
  5. Asettele pahviset muffinivuoat uunipellille.
    (pahvisissa vuoissa paistettaessa et tarvitse erillistä muffinipeltiä)
  6. Annostele taikinaa iso lusikallinen jokaiseen pahvivuokaan.
  7. Paista muffineja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Kuorrutus:

  • 50 g voita
  • 200 g tuorejuustoa
  • 3,5 dl tomusokeria
  • elintarvikeväriä (sininen, pinkki ja keltainen)
  • Tutti Frutti -rakeita
  1. Vatkaa tomusokeri huoneenlämpöiseen voihin.
  2. Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa.
  3. Värjää kuorrutus haluamallasi pasta- tai elintarvikevärillä.
  4. Siirrä kuorrutteet kolmeen pursotinpussiin, liitä pussit yhteen ja yhdistä liittimellä.
  5. Kuorruta jäähtyneet muffinit (ks. video alla).
  6. Viimeistele kuorrutus Tutti Frutti rakeilla.

Myös näillä sopii

Herkutella

67 Kommenttia

  1. Kahdella mukana 🙂
    Hanna Suhonen
    cebicinkeittio @ gmail . com

  2. Anonyymi sanoo:

    Osallistuin kahdella arvalla.
    Sanna Valtonen/svaltonen@live.com

  3. En ehtinyt enää arvontaan, mutta ai että miten ihana tuo pursotus on!!! Niin kaunis!!! Ja ihana video, lisää näitä!! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *