|

Täydelliset Syntymäpäivät – Minun Sviittibileet

Voi haikeus, kun ne ovat jo ohi! Vietin ikimuistoisia 30-vuotissyntymäpäiviäni muutama viikko sitten Hotel Fabianissa. Juhlat olivat pitkään himoitsemani sviittibileet eli svibit. Ajatus tämän tyyppisistä juhlista syntyi jo viime vuonna toisen yhteistyön merkeissä, kun tutustuin ihanaan Jenniin ja hänen blogiinsa klik! Pääsimme nyt yhdessä ideoimaan ja suunnittelemaan minulle täydellisiä juhlia ja sitä ne olivatkin alusta loppuun. VÄLI

Sviittibileet järjestettiin siis Hotel Fabianin Lux-huoneistossa, joka on Fabianin suurin ja ylellisin huoneluokka. Kodinomaisesta huoneesta löytyy mm. pieni keittiö, joka oli erittäin tarpeellinen tämän tyyppisten juhlien käytännön asioita ajatellen. Juomat pysyivät kylminä ja kahvi tuoreena sekä kuumana. VÄLI

Pidin juhlat kahdessa osassa, erikseen sukulaisille, jotka kävivät syömässä kakkua päivällä. Illalla kilistelimme shamppanjaa rakkaimpien ystävien kesken. Tiesitkö, että Riedel on suunnitellut shamppanjalle kuvissa näkyvän ihan oman aromilasin? Kyllä! Kurkkaa lisätietoja täältä.

 

Olen monta kertaa aikaisemminkin hehkuttanut maailman ihaninta kukkakauppaa Ihana Kukkasta. Oli unelmien täyttymys saada heidän suunnittelemat ja sommittelemat kukka-asetelmat juhlatilaan. Kimpuissa ja tarjoilupöydän ylle kiinnitetyssä köynnöksessä oli eukalyptuksen oksaa, tulppaaneja ja herkkiä (nykyään suosikkikukkiani) leinikkejä juhlien teemaväreissä. Kukat tuovat ihan erityistä tunnelmaa juhliin ja ihasteluilta ei voinut välttyä näitä katsellessa!

 

Photobooth oli osa juhlien rentoa ohjelmaa. Täytyy kyllä sanoa, että se innosti niin nuorta, kuin vanhaakin juhlaväkeä. Lisäksi minä sain muistoksi rullallisen mahtavia polaroid-kuvia juhlijoista! Photobooth ja aivan ihastuttava Jennin suunnittelema kuvausseinä ilmapalloineen ja muine koristeineen on Juhlahumulta.

 

 

Idea viinibaarista syntyi vahingossa. Decanterin kanssa suunnitelmat lähtivät eteenpäin Riedelin -laseista ja päätyivät mahtavaan viinibaariin, josta saan kiittää suomalaista viinitilaa Ranskassa. Châteu Carsinin viinit maistuivat vieraille ja pieni baarimme herätti paljon ihastusta ja kiitosta. Tarjolla oli kahta eri punaviiniä ja valkoviiniä. Lisäksi makeiden herkkujen kanssa oli kahta eri makeaa valkoviiniä maisteltavaksi. Tottakai tarjoiluista löytyi myös pientä suolaista. Kaikki tarjoiluastiat ja maljakot ovat Decanterin valikoimasta (Guzzini ja Nachtmann).

 

 Herkkuja ei tietenkään juhlistani puuttunut. Tein itse juhliin voileipäkakut pyöreinä versioina. Reseptejä löytyy täältä: Kalavoileipäkakku ja Caesar Voileipäkakku. Ihanan kinuskikakun minulle loihti ystäväni ja kollegani Kakkukatri. Valitsin itse kakun makupareiksi punaherukan ja kinuskin, koska ne ovat omia suosikkejani. Kaikkia kakkuja koristivat aidot syötävät kukat.

 

 

Kakkujen lisäksi juhlissa oli makea karkkibuffet, josta kiitos kuuluu Makeistukulle! Tykkään itse napostelusta ja se sopii hyvin myös tämän tyyppisiin juhliin. Yleensä herkkubuffetista löytyy jokaiselle jotakin, kun on valinnanvaraa. Olen saanut maiskutella karkkeja juhlien jälkeenkin. Toivoinkin, että karkkia jäisi yli!

 

Lopuksi vielä kerran suuret kiitokset kaikille sponsoreille, jotka mahdollistivat nämä juhlat:


Katso lisää juhlatunnelmaa Juhlahuuma -blogista.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

13 Kommenttia

  1. Oi miten ihanan näköiset juhlat 🙂

    1. Kiitos Anne! On vaikea saada näin ikimuistoisten juhlien tunnelmaa pelkkien kuvien ja tekstin avulla esille. Näköjään onnistuin ainakin hiukan 🙂

    1. Hei Ananas,

      Kiitos, kakku oli niin hyvää 🙂 Kaikki syötävät kukat on tilattu täältä: http://www.mimis.fi/. Kotipellon puutarha kasvattaa itse syötäviä kukkia. Kukat eivät masitu juuri miltään, mutta näyttävät kauniilta!

    1. Kiitos Peggy ihanasta kommentista <3 🙂 Aika haikeaa muistella näitä juhlia näin jälkikäteen. Oli vähän kuin "päiväni prinsessana".

  2. Vitsit, miten hienot juhlat ja kaunis emäntä. Onnea vielä kolmikymppiselle!

    1. Voi kiitos paljon 🙂 Enpä olisi uskonut, että näin paljon odotin ja nautin omista kolmekymppisistä 😉 Vanhenemisesta pitää tehdä hauskaa!

  3. wau mitkä juhlat! upeat puitteet, mahtavat tarjoilut, pukuloisto ja superkaunis päivänsankari <3

  4. Todella ihanat juhlat sinulla on tosiaan ollut :). Ja kauniita kuvia ja todella herkullisen näköisiä tarjottavia. Vaikka juhlat ovatkin ohi, voit palata juhlatunnelmiin aina kuvia katsomalla 🙂 Hotel Fabian on muuten aika ihana boutique -hotelli, ihan eri luokkaa kuin suuret ketjuhotellit. Kävin kesällä Fabianissa, kun tapasin ystäväni siellä ja hänen tyttärensä oli työharjoittelussa siellä ja esitteli paikkaa meille. Jos en asuisi Suur-Helsingissä ja tarvitsisin hotellia, Fabian olisi ihan 1. vaihtoehto.

    1. Kiitos 🙂 Näinhän se on, että voin katsella kuvia! Onneksi otimme upeat kuvat, että muistot säilyvät niissä hyvin. Tykkään ite myös Fabianista. Se on kivalla paikalla ja kesällä se terassi on aivan ihana. Tässä huoneessa, missä juhlat olivat, oli erillinen sisäänkäynti sisäpihalta, joka helpotti myös juhlien järjestämistä. Aamiainen oli myös aivan huippu, kannattaa ottaa joskus irtiotto ja käydä kokeilemassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *