| |

Sugar Cookies – Sokerikeksit perusohje

Sugar Cookies - Sokerikeksit perusohje

Sugar Cookies – Sokerikeksit perusohje on ohje, jota on kyselty usein. Taas ollaan ihan tavallisten asioiden äärellä, mutta ne ovatkin yleensä niitä kinkkisimpiä. Hyvä sokerikeksien perusohje on jokaisen herkullisen pikkuleivän alku. Miten saat juuri sopivasti makealta maistuvaa taikinaa, joka pysyy kasassa ja jota voit maustaa ja muuntaa mielesi mukaan? Päätin tehdä hieman kokeiluja omalla koekeittiölläni ja näin syntyi tämä helppo resepti. Halusin löytää sen kaikkeen sopivan perusohjeen – joulua silmällä pitäen. Tänä vuonna nimittäin leivotaan keksejä!

Tein tällä perusohjeella saman taikinan gluteenittomana – se toimii, mutta taikinasta tulee hieman murenevaisempi kuin vehnäjauhoilla. Vaihtamalla voin margariiniin saat maidottomia keksejä ja taikinasta tulee yhtä hyvin käsiteltävää. Kananmunan keltuaista en testannut vaihtaa vielä mihinkään, joten vegaanista ohjetta en päässyt testaamaan. Täytyy palata tuohon vielä uudestaan.

Värjäsin massaa myös pastaväreillä ja toin uusia makuja taikinaan aromeilla. Leivoin taikinoista kaksivärisiä keksejä ja cookies tyyppisiä keksejä. Kuulette niistä vielä myöhemmin. Nyt reseptiin!


Sugar Cookies – Sokerikeksit perusohje

OHJE (noin 20 kpl keksejä)

  • 150 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl siro sokeria
  • 1 keltuainen
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  1. Mittaa voi isoon kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa kuohkeaksi sekä vaaleaksi.
  2. Lisää keltuainen sekä vanilja-aromi ja vatkaa tasaiseksi.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voivaahtoon vähän kerrallaan, koko ajan vatkaten miedolla teholla.
  4. Kun taikina näyttää tasaiselta, lopeta vatkaus ja kippaa taikina jauhoitetulle alustalle.
  5. Taputtele taikina litteäksi ja kiedo kelmuun – laita taikina jääkaappiin 2 tunniksi tai yön yli.
  6. Voit myös pakastaa taikinan halutessasi ja ottaa käyttöön kun aloitat keksiprojektisi.
  7. Kaulitse taikina jauhoitetulla alustalla, ota muotilla taikinasta noin puolen sentin paksuisia keksejä.
  8. Paista keksejä 185 asteessa reilu 10 minuuttia tai kunnes ne saavat kevyesti kultaista väriä pintaan.
  9. Jäähdytä keksejä 5 minuuttia pellillä ja siirrä sen jälkeen ritilälle jäähtymään.
  10. Kuorruta keksit lopuksi haluamallasi tavalla.

Vinkkejä! Vaihda voi halutessasi maidottomaan margariiniin. Vaihda jauhot gluteenittomiin – vaikuttaa hieman murenevaisuuteen, joten keksitaikinaa ja valmiita keksejä täytyy käsitellä varoen! Käytä sirosokeria, jotta sokeri sulaa paremmin taikinaan. Tuplaa taikina kun haluat suuremman määrän keksitaikinaa!

Lisäksi

  • aromeja
  • pastavärejä
  1. Voit maustaa keksimassaa erilaisilla aromeilla oman makusi mukaan.
  2. Korvaa vanilja-aromi vatkausvaiheessa mieleiselläsi aromilla.
  3. Ennen keksimassan käärimistä kelmuun värjää se pienellä tipalla pastaväriä.
  4. Lisää tippa valitsemaasi pastaväriä keksitaikinan keskelle ja kääntele taikina tasaiseksi.
  5. Kääri keksimassa normaalisti kelmuun.

KEKSIVINKKEJÄ

  1. Lisää taikinaan pähkinöitä, rusinoita, suklaahippuja, karkkimurua tms. herkkuja ja tee cookies tyyppisiä keksejä.
  2. Mausta taikinaa myös mausteilla kuten kardemumma, kaneli ja muut jouluiset mausteet!
  3. Tee keksipalleroita, joita voit pyöritellä esimerkiksi kanelisokerissa.

Sugar Cookies - Sokerikeksit perusohje

Sokerikeksit perusohjeen raaka-aineet: voi, sokeri, jauhot, vanilja, leivinjauhe ja keltuainen.

Sugar Cookies - Sokerikeksit perusohje

Kuvassa näkyvä punainen keksitaikina on värjätty pinkillä pastavärillä.

Sugar Cookies - Sokerikeksit perusohje

Aiotko leipoa keksejä jouluksi? Millaisia?

Katso lisää keksireseptejä.


Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *