|

Pumpuliset Vanilja Vaahtokarkit

Joulukarkkien valmistaminen on jo alkanut! Ainakin minun  keittössä, vaikka pihalta jouluvalotkin vielä uupuvat. Laitan valojen puuttumisen lomamatkan piikkiin. Ei ole vain kerennyt, mutta valot asennetaan kyllä viimeistään viikonloppuna.

Aloitan joulumakeisten hehkutuksen itsetehdyillä vaahtokarkeilla. Nämä ovat niin pehmeitä, söpöjä ja makeita herkkuja, joita on mukava antaa lahjaksi lähimmäisille. Voit tehdä vaahtokarkeista kuutioita, sydämiä tai pursottaa ruusukkeita. Vaahtokarkit värjäytyvät myös helposti pinkeiksi, vaaleansinisiksi tai vaikka mintun vihreiksi! Voit myös maustaa massaa, kuten itse tein, lisäämällä vanilja-aromia massaan.

Ajattelin aluksi, että vaahtiksien valmistaminen on hyvin monimutkaista, mutta se oli väärä luulo. Tämä on melko nopeaa ja helppoa. Vähän niinkuin marengin valmistus. Ainoa missä pitää on malttaa, on odottaa kun massa jäähtyy ja tekeytyy paloiteltavaksi. Minun vinkkinä valmistuksessa on monitoimikoneen käyttö. Laita valkuaiset vaahtoamaan samalla, kun kuumennat sokerilientä. Liivatteet voivat rauhassa pehmittyä vedessä siinä ohessa.


Pumpuliset Vanilja Vaahtokarkit

Ohje:

  • 7 liivatelehteä
  • 3 munanvalkuaista
  • 2 rkl tomusokeria
  • 2 dl taloussokeria
  • 2 rkl glukoosisiirappia
    ½ dl vettä
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 2 rkl vettä liivatteiden liuottamiseen
  • 2 dl tomusokeria
  • 1 dl maissitärkkelystä
  1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  2. Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.
    (Värjää halutessasi tässä vaiheessa vaahto elintarvikevärillä)
  3. Mittaa kattilaan taloussokeri, glukoosisiirappi, vesi ja vanilja-aromi.
  4. Anna sokeriseoksen kiehua 127 asteiseksi (käytä esim. digitaalista mittaria).
  5. Kaada sokeriliemi valkuaisvaahtoon ohuena nauhana ja jatka vatkaamista koko ajan.
  6. Liuota puristetut liivatelehdet kattilassa kuumennettuun veteen.
  7. Kaada liivateliemi valkuisvaahtoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
  8. Jatka vatkaamista vielä muutaman minuutin ajan.
  9. Sekoita tomusokeri ja maissijauhot keskenään kulhossa ja sihtaa sitten seoksesta 1/3 uunipellille tai laakeaan vuokaan.
  10. Laita vaahtokarkkimassa pursotinpussiin, leikkaa pää auki.
    (Voit laittaa pursotinpusiin esim. tähtityllan ja pursottaa halutessasi ruusukkeita)
  11. Pursota vaahtoa pellille tai vuokaan tankoina vieri viereen. Sivele veitsellä tasaiseksi levyksi.
  12. Sihtaa levyn päälle puolet jäljellä olevasta tomusokerisoksesta.
  13. Anna vaahtokarkkimassan jäähtyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
  14. Leikkaa levy paloiksi tai ota muotilla esim. sydämiä levystä.
  15. Pyörittele palat vielä lopussa tomusokeri-jauhoseoksessa.
  16. Säilytä vaahtokarkit suljetussa purkissa huoneenlämmössä.
  17. Vaahtokarkit säilyvät hyvänä noin viikon, ehkä pidempäänkin, mutta ne kuivuvat herkästi.
Pumpuliset Vanilja Vaahtokarkit

Katso myös muut Joulumakeiset.

Seuraatko jo?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

13 Kommenttia

  1. Anonyymi sanoo:

    Ihanat kuvat! Itsellä vielä ajatuksen asteella tuo vaahtisten teko.

    1. Kiitos, nyt onkin haastvat ajat kuvauksen suhteen kun on niin pimeää. Nyt voit siirtää ajatukset teoiksi 🙂 nämä ovat niin ihania!

    1. Kiitos! Minäkään en ollut tehnyt ennen näitä 🙂 Kannattaa kokeilla. Olin itse todella yllättynyt niin pehmeän pumpulisesta koostumuksesta ♡

    2. Kiitos! Minäkään en ollut tehnyt ennen näitä 🙂 Kannattaa kokeilla. Olin itse todella yllättynyt niin pehmeän pumpulisesta koostumuksesta ♡

  2. Moikka! Kyllä nyt täytyy tehdä näitä lahjaksi. Mutta osaatko sanoa, miksi ne pitää pursotaa pellille ja sitten kuitenkin tasoittaa levyksi? Eikö sitä massaa voi vain lusikoida pellille ja tavoitella? Nimim. Mennään sieltä missä aita on matalin. 😀

    1. Hei Tiia! Voit toki oikasta ja lusikoida sekä levittää massan suoraan pellille. Massa on vaan venyvää ja tahmasta, joten itse koin, että pursottamalla lopputulos on siistimpi 🙂 Hyvää viikonloppua!

  3. Anonyymi sanoo:

    Paljonko tästä ohjeesta tulee vaahtokarkkeja esim. yksittäisiä vaahtokarkkeja pursottamalla? 🙂

    1. Valitettavasti en ole pursottanut yksittäisiä tällä ohjeellä ja määrä toki riippuu aina vaahtokarkkien koosta. Tällä reseptillä tulee kyllä reilu satsi. Jos et ole varma riittääkö niin tee tuplana 🙂

  4. Minka sanoo:

    Moikka, osaatko sanoa voiko näitä värjätä pastaväreillä? Koska väri kannattaa lisätä massaan?

    1. Hei Minka,

      Voi värjätä pastaväreillä. Lisää väri vatkauksen loppupäässä massaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *