Pinkkiä leivontaa Roosa nauha -päivänä

Tiesitkö, että Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain yli 5000 naista? Tänään vietetään Roosa nauha -päivää ja se jos mikä on syy pukeutua pinkkiin, syödä ja leipoa vaaleanpunaisia leivoksia ja tukea näin henkilökohtaisesti Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaa! Halusin ottaa kampanjan esille myös blogissani, koska mielestäni sen tukema työ on erityisen tärkeää. Rintasyöpä on yksi Suomen yleisimmistä syövistä ja sitä on myös ollut omassa lähipiirissäni, joka tekee tästä aiheesta myös hyvin henkilökohtaisen.

Roosa nauha -kampanjalla tuetaan rintasyövän vastaista työtä. Voit tukea itse monilla eri tavoilla kampanjaa –  tutuin kaikista on pukea päälle  Roosa nauha -rintamerkki, jonka tänä vuonna on suunnitellut Michael Monroe. Rintamerkin voit ostaa esimerkiksi lähikaupastasi. Voit myös ostaa muita Roosa nauha -tuotteita, tehdä lahjoituksen Roosa nauha -keräykseen tai järjestää oman Roosa nauha -tempauksen. Lue lisääkampanjasta täältä. Pienelläkin lahjoituksella on merkitys!
Annin Uunissa tukee kampanjaa tänään pinkeissä tunnelmissa. Instagram täyttyy pinkeistä kuvista ja tässä postauksessa on teille muutamia vinkkejä päivän tai viikonlopun vaaleanpunaiseen leivontaan!

Vaaleanpunaiset Bebe-leivokset

Sitruunajuustokakku vadelmamarengilla

Vaaleanpunaiset Vaahtokarkki Macaron -leivokset

Uutiskirjeessä ilmoittelinkin jo lukijoille ja asiakkaille seuraavaa: Roosa nauha -päivänä saat  verkkokaupastani -10% alennuksen Leivonta-kategorian tuotteista alennuskoodilla: RoosaNauha

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *