| | | |

Paistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät

Paistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät

Ok, meillä on meneillään terveysviikot tai itse asiassa pieni elämäntaparemontti. Hyvin se on mennyt ja tätä on kestänyt nyt vuoden alusta asti (eli aika pitkään mielestäni, kohta 7 viikkoa!). Mikä teettää hankaluuksia välillä on tämä herkullinen työni. Esimerkiksi tällä viikolla kun tein näitä törkeän herkullisia paistettuja banaani-nutella kolmioleipiä, joihin inspiroiduin viime viikoloppuna Saksassa.

En vaan voinut ”maistaa vähän”. Söin yhden, (oikeasti söin kaksi) heti paiston jälkeen, kun kolmioleipä oli vielä lämmintä ja rapeaa.. Niin ihanaa ja suussa sulavaa! Sitten soitin äidille ja kysyin voinko tuoda vähän herkkuja. Äitini työpaikka sijaitsee tässä ihan kotimme lähellä ja siitä syystä hän sekä hänen työkaverinsa saavatkin usein nauttia leipomuksistani. Eihän siitä mitään tulisi, jos itse söisin kaikki. Tällä kertaa en jättänyt herrallekaan mitään, onhan hänkin tällä terveyskuurilla. Pidän näitä maisteluhetkiä omana työsuhde-etunani. Ainiin ja miksi tällainen elämäntapamuutos? Ihan yleisen hyvinvoinnin ja vireyden takia. Ja ehkä kesäkuussa juhlittavilla häilläkin on jotain osuutta asiaan ♥

Paistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät ovat köyhien ritarien sukulaisia. Ne kastellaan maidossa sekä vispatussa munassa ja paistetaan voissa pannulla. Lopuksi leivät kieritellään vielä sokerissa ja leikataan kolmioiksi. Suurin ero köyhiin ritareihin näissä herkuissa on se, että täytteet laitetaan kahden paahtoleivän väliin, jolloin ne sulavat ihanasti leipien sisälle! Voit tehdä nämä herkulliset leivät myös gluteenittomina ja vegaanisina, lue vinkit alta.


Paistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät (myös gluteeniton & vegaaninen)

Ohje (4 annosta):

  • 8 palaa vehnäpaahtoleipää (myös gluteeniton käy)
  • 1-2 banaania
  • nutellaa
  • maitoa (myös kasvimaidot käy)
  • 1 kananmuna
  • 50 – 100 g voita (tai margariinia)
  • sokeria
  1. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
  2. Viipaloi banaanit ohuiksi viipaleiksi.
  3. Asettele banaanit vierekkäin (ei päällekkäin) 4 leipäviipaleen päälle.
  4. Levitä/nostele päälle nutellaa oman maun mukaan ja aseta toinen leipäpala päälle.
  5. Kastele leipien reunat maidossa ja paine kiinni.
  6. Sivele leivät kummaltakin puolelta vatkatussa munassa.
  7. Sulata runsaasti voita teflonpannussa.
  8. Paista voileivät kuumassa voissa molemmin puolin kullanruskeiksi.
  9. Ripottele päälle sokeria, halkaise leivät ja tarjoile heti!

GLUTEENITON: tee kolmioleivät gluteenittomasta paahtoleivästä.

VEGAANINEN: käytä kauramaitoa, maidotonta margariinia ja kananmunan sijaan voitele leivät kokonaan kauramaidolla. Käytä vegaanista nutellaa, esimerkiksi tätä tai tätä. Tai tee nutella itse.

Vinkki! Syö ja tarjoile kolmioleivät heti paiston jälkeen vielä lämpiminä! 

Paistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät Paistetut Banaani-Nutella KolmioleivätPaistetut Banaani-Nutella KolmioleivätPaistetut Banaani-Nutella KolmioleivätPaistetut Banaani-Nutella Kolmioleivät


Ihanaa lauantaita! Muistakaa herkutella!

Etsitkö lisää brunssiherkkuja?

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Pinterest

Instagram

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Tuulia sanoo:

    Eikös Nutellassa ole maitojauhetta? Eli ei olisi vegaanista.

    1. Kiitos Tuulia kun olet tarkka 🙂 Lisäsin linkit vegaanisiin nutelloihin reseptin yhteyteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *