Päärynä-Marenkivoikreemi ja pursotuksia uusilla tyllilla

Pääsin vihdoin testailemaan kunnolla uusia pursotustyllia, jotka saapuivat verkkokauppaani viime kuussa. Teiltä lukijoilta ja asiakkailta on tullut paljon kyselyjä sekä toiveita pursotusmalleista, joten päätin ryhtyä vihdoin tuumasta toimeen. Tässä postauksessa on nyt osa kukista, joita uusilla tyllilla voi pursottaa. Testissä siis alla olevat Russian Tip erikoistyllat:

  • Tähtikukka
  • Päivänkakkara
  • Auringonkukka
  • Samettitulppaani
  • Lehtitylla

Näillä tyllilla pursotus onnistuu parhaiten kun pursotettava kreemi on tarpeeksi jämäkkää. Pelkällä kermavaahdolla kauniit kukat eivät valitettavasti onnistu. Kerma ei jaksa pitää muotoa ja kuviota tarkkana. Kermaan voi lisätä kovaa rahkaa tai tuorejuustoa ja kokeilla halutessa – en kuitenkaan lupaa että silloinkaan onnistuu. Äitini testasi pelkällä kovalla kermavaahdolla ruusu ja tulppaani -tyllia ja kertoi onnistuneen ihan kivasti – onnistuminen riippuu myös siitä mikä on oma tavoite. Täytyy muistaa, ettei mikään luonnonkukkakaan ole täysin samanlainen tai kokoinen.

Pursotettavien kukkien pursotus on huolellista työtä ja vaatii jonkun verran harjoitusta. Itse valmistin pursotusta varten marenkivoikreemin, jonka maustoin vahvalla päärynä-aromilla. Kreemi toimi pursotukseen minusta hyvin, mutta sää-olosuhteet toivat hieman haasteita tällekin kreemille. Jouduin käyttämään kreemiä välillä kaapissa, jotta se pysyi tarpeeksi jämäkkänä 30 asteen kuumuudessa.

Marenkivoikreemi on siitäkin hyvä vaihtoehtoa, että se kovettuu jääkaapissa. Tein testikakun, jonka päälle pursottelin erilaisia kukkia kukkakimpputyyliin.  Kakku pysyy jääkaapissa hyvänä ja kukat jämäköinä tarjoiluun asti. Kuvissa näkyvä kakku on testikakkuni. Sen sisällä on 3 munan sokerikakkupohja ja suklaamousse. Päällä tämä päärynänmakuinen marenkivoikreemi.


Päärynä-Marenkivoikreemi

Ohje 

  • 5 kananmunan valkuaista (150g)
  • 2,5 dl sokeria (250 g)
  • 250 g suolatonta voita (myös tavallinen käy, mutta aromin maku ei tule yhtä hyvin esiin)
  • 6 pipetillistä päärynä-aromia
  • pastavärejä (pinkki, vihreä, oranssi, lila, keltainen)
  1. Kuumenna valkuaisia ja sokeria koko ajan vatkaamalla niitä kulhossa vesihauteen päällä (kattila, jonka pohjalla on hiukan kiehuvaa vettä – kulhon pohja ei saa osua veteen). Lisää sokeri pienissä erissä ja vatkaa marenkia niin kauan, kunnes se on noin 60 asteista ja sokerikiteet ovat sulaneet kokonaan.
  2. Siirrä marenki monitoimikoneeseen ja jatka vatkaamista, niin kauan kunnes marenki on kädenlämpöistä (38 asteista). Tähän menee noin 5-10 minuuttia. Voit vatkata myös käsiatkaimella.
  3. Vaihda monitoimikoneen vispilä lapavatkaimeen (jos ei ole niin vispilä käy) ja aloita lisäämään hieman pehmennyt voi, joka on vielä hiukan viileää. Lisää voi pienissä paloissa yksi kerrallaan ja vatkaa kreemiä miedolla teholla. Huom! Jos marenki on vielä liian lämmintä, voi sulaa ja kreemi menee pilalle, joten ole huolellinen.
  4. Jatka vatkaamista, kunnes koostumus on tasaista. Jossain vaiheessa kreemi voi alkaa näyttää kokkareiselta, se kuuluu asiaan. Jatkamalla vatkaamista koostumus tasaantuu. Valmis kreemi on pehmeää ja sileää. Vatkaus kestää noin 10 minuuttia. Lisää päärynä aromi pipetillä  kreemin sekaan vatkauksen loppupuolella. Maista ja lisää halutessasi lisää.
  5. Jaa kreemi pienenpiin kulhoihin ja värjää pastaväreillä.
  6. Laita tyllat pursotinpusseihin ja pursottele kukkia varovaisesti kakkujen ja leivosten päälle tai kukkanaulalle, josta voit siirtää kukat kakun päälle. Jos kreemi pehmenee liikaa laita pussi hetkeksi jääkaappiin. Siisti tyllan suu aina ennen uuden kukan pursotusta.

Katso myös Suklaakreemi.


Myös näillä sopii

Herkutella

16 Kommenttia

  1. Mielettömän hieno kakku ja hyvä kans varmasti.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    1. Kiitos paljon 🙂 oli kyllä herkullista, syötiin kakku veljeni syntymäpäivien kunniaksi.

  2. Anonyymi sanoo:

    Hienoa kun esittelit uusia pursotustyllia, kivaa vaihtelua koristeluun.
    Harmi kun kilpailusi on facebookin puolella ,itse en kuulu siihen joukkoon.
    T:Tytti

    1. Kiitos 🙂 Ihana jos tämä postaus ja mallit ovat hyödyllisiä. Mulla on vielä 4 mallia testattavana. Teen niistä seuraavaksi ehkä kuppikakkuja! 🙂

  3. Iris sanoo:

    Ihana kakku! Onko kakun kuorrutus tehty myös tällä kreemillä?

    1. Kiitos Iiris 🙂 Kyllä kuorrutus on myös tehty marenkkivoikreemillä. Värjäsin sitä hiukan kaakaojauhella. siitä tuo tumman rustiikkinen sävy.

  4. Riitta Tuominen sanoo:

    Hei, voiko täytekakun päällystää ja pursuttaa sveitsiläisellä marengilla ja laittaa sen jälkeen pakkaseen. Kestääkö pakastuksen kauniina?

    1. Hei Riitta, luulen että kreemin pinta saattaa halkeilla ja kärsiä pakastuksen lämpötila-eroista 🙁

  5. Sari sanoo:

    Hei, olisin ohjeen sokerimäärän tarkistanut 2,5dl (250g)? Kumpi määrä on oikea, desi sokeriahan painaa 85g?

    1. Hei Sari,

      Olen pyöristänyt dl määrää. Jos mittaat grammoina niin mene niiden mukaan tai laita lähemmäs 3 dl sokeria mikä olisi ihan tarkalleen laskettuna tuo määrä 😉 Osa lukijoista ei omista vaakaa, joten olen pyöristänyt heille ohjeen desilitroihin 🙂 Sokerin tarkalla määrällä tässä ohjeessa ei ole niin väliä.

  6. Tupu sanoo:

    Hei Anni!
    Sopiiko tuo marenkivoikreemi sokerimassa- tai marsipaanikuorrutteen alle? Kaipailisin jotain mahdollisimman kevyttä kreemivaihtoehtoa noiden alle. Ja kiitos ihanista ohjeista ja vinkeistä!<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *