Normityöpäivä – Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu? (osa 1)

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

Aloitan poikkeuksetta ihan jokaisen työpäiväni aina tästä paikasta. Eli yllä olevan kuvan (oman) keittiöni saarekkeelta (toinen työpöytäni), jossa saatan istua aamun ensimmäiset 2-4 tuntia (kahvia hörppien) reseptejä suunnitellen, postauksia kirjoitellen, kuvia muokaten ja sähköposteihin vastaten. Aamuni alkaa joka päivä noin klo 7.00. Niin ja leivon myös tämän pöydän ääressä silloin kun leivon!

Teiltä lukijoilta on tullut kysymyksiä ja toiveita koskien ”normaalia” työpäivääni. Itseasiassa normaalia ei olekaan, sillä jokainen päiväni on aina erilainen. Tällä hetkellä teen 50% blogia ja 50% töitä verkkokaupallani. Siihen väliin mahdutan sisältö- ja brändiyhteistyöt, pressitilaisuudet ja muut bloggaamisen kautta tulevat työtehtävät ja menot.

Suurin osa ajastani menee tällä hetkellä omaan yritykseeni eli blogiin ja verkkokauppaan. Valitsen huolella muut projektit, koska aika on rajallista. Välillä harmittaa, ettei aika riitä kaikkeen ja joudun sanomaan ei myös kiinnostaville projekteille. Vuoden vaihteessa tein lupauksen, että tänä vuonna koitan ottaa vähän rauhallisemmin ja jättää aikaa myös ystäville, urheilulle ja hyvinvoinnille. Tammikuun ja helmikuun ajan tämä lupaus on ainakin pitänyt!

Lähetitte kysymyksiä minulle:

  • Millaisista asioista/työtehtävistä päiväni koostuu?
  • Teenkö tilauksesta leivonnaisia, kakkuja ja muita herkkuja?
  • Onko minulla kahvila?
  • Minne kaikki leipomani leivonnaiset menevät?
  • Pakkaanko itse kaikki verkkokaupan tavarat?
  • Onko minulla työntekijä?
  • Millainen työpaikkani on?

Tässä postauksessa vastailen osaan kysymyksistä.

Normityöpäivä – Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

1. Reseptiikan suunnittelu

Mielessäni on koko ajan niin paljon ideoita, etten pysy edes itse perässä. Nykyään teen listoja, että muistan parhaimmat ideat ja voin palata niihin helposti. Suurin ahdistukseni on se etten kerkeä toteuttaa kaikkea mitä haluaisin – onneksi voin toteuttaa osan ensi vuonna ja sitä seuraavana jne. Ensin tulee siis idea, se kirjataan ylös ja jossain vaiheessa seuraa toteutus.

Eniten inspiraatiota reseptiikkaan saan matkoilta. Matkustan paljon työni puolesta ja myös vapaa-ajalla (silloin kun sitä on). Matkustaminen on minun ja mieheni intohimo ja kai sitä voisi sanoa jo harrastukseksi. Teemme paljon lyhyitä viikonlopun kestäviä matkoja ja kerran vuodessa pyrimme tekemään pidemmän lomamatkan, jos työni sallii sen. Matkoilla pääsen irti työasioista ihan eri tavalla kuin esimerkiksi viikonloppuisin. Yrittäjän työ on työtä 24/7, vain matkalla tunnen irtautuvani hieman tästä rytmistä.

Matkoilta mukaan tarttuu aina paikallisia leivontalehtiä, joita löytyy keittiöstäni jo iso kasa. Lehden kielellä ei ole väliä. Inspiroidun kuvista ja niistä alkaa matka kohti uusia makuja. Leivontalehdissä on se kiva juttu, että ne liittyvät yleensä aina meneillään olevaan sesonkiin, jolloin saan uutta ajankohtaista inspiraatiota.

Osa työpäivääni on siis uusien resepien suunnittelu. Sunnittelen reseptejä itselleni eli blogiini sekä tilauksesta myös asiakkaille eli yrityksille.

2. Leivonta

Leipomaan opin jo lapsuudenkodissa. Äitini leipoi paljon ja pidin opittua taitoa ennen ehkä hiukan itsestäänselvyytenä. 2013 kun aloitin blogin minulla oli tarve saada harrastus ja toteuttaa itseäni ”taiteellisesti”. Leipominen on tätä minulle. Minulla ei siis ole mitään koulutusta leipomiseen vaan olen itse opiskellut ja opettelen edelleen uusia taitoja!

Nykyään leivon ainakin kerran viikossa. Reseptiikkaa sunnittelen useammin. Välillä leivon enemmän samalla kertaa ja koitan ajoittaa leipomukset niin, että ne tulevat tarjolle (ja syödyksi) esimerkiksi jos meille on tulossa vieraita tai jos olemme menossa itse jonnekin vierailemaan. Usein mieheni vie leivonnaisia myös työpaikalleen ja äidilleen, joka asuu lähellä. Minä kuljetan arkena ison osan leivonnaisia oman äitini työpaikalle: hänen ja hänen työkavereidensa iloksi.

Minulla ei siis ole kahvilaa enkä tee enää tilauksesta kakkuja tai muita leivonnaisia kuin ystäville ja sukulaisille satunnaisesti. En koskaan heitä leivonnaisia roskiin. Aina ihmetellään minne kaikki leivonnaiset katoavat, mutta jonnekin onnistun ne aina ”piilottamaan”. Kerran pyysin myös naapureita hakemaan kuvauksista jääneitä porkkanapiirakan paloja talteen. Tottakai syömme jonkun verran myös itse ja maistan aina jokaista kakkua!

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

3. Kuvaus

Leivonnaiset on hyvä kuvata kauneimmillaan eli samana päivänä kun ne on leivottu. Usein minulla on siis leivontapäivänä myös kuvaukset. Vuosien varrella ja varsinkin viime vuonna olen alkanut keräillä kauniita astioita, taustoja ja alustoja kuvauksia varten. Kotona työhuoneessamme on hylly joka notkuu erilaisia kuppeja, kankaanpaloja, lusikoita ja muuta kuvausrekvisiittaa. Hyllystä haen aina kuvaussettiin sopivat tarvikkeet.

Piipahdin viikko sitten Tukholmassa. Löysin itsepalvelukirpparilta (Myrorna) ihania kuparisia kakkuvuokia ja kristallisia kermakoita, jotka pääsevät pian käyttöön! Mieheni katseli huolissaan uutta tavarakasaa: ”Hmmm hylly alkaa näyttää aika täydeltä”.

Kuvaus on ehdottomasti yksi työhöni liittyvistä intohimoista, joka on kasvanut blogin pitämisen yhteydessä. Edelleen opettelen myös kuvausta, vaikka myyn kuviani osana reseptejä tai kampanjoita myös yrityksille. Haaveenani olisi päästä opiskelemaan kuvausta ja viedä taitoa vielä pidemmälle.

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu? Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu? Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?  Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?

Tästä postauksesta tuli jo niin pitkä, että päätin kirjoittaa teille erikseen osan 2, jossa avaan työtäni verkkokaupalla. Julkaisen osan 2 ensi viikolla. Siihen asti voitte vielä vaikuttaa sisältöön jättämällä toiveita!

Tässä vielä muutama fun fact minusta.

Fun Facts TOP3:

  1. En juuri koskaan tilaa itse netistä mitään, koska olen huono verkkoshoppailija. Hullunkurista, koska omistan verkkokaupan.
  2. Lisäksi vaikka omistan leivontatarvikekaupan huomaan useammin kuin joka toinen kerta leivonnan aloittaessani, että reunakalvo on loppu, sokerimassaa ei ole tai jotain mitä tahansa puuttuu. Uskomatonta!
  3. Työskentelin ennen yrittäjyyttä rahoitusalalla, joka on täysin vastakohta sille mitä nykyään teen työkseni!

Jäikö jokin askarruttamaan? Haluatko tietää enemmän? Jätä kommenttia alle niin vastaan mielelläni!

Normityöpäivä - Mitä kaikkea työpäivääni kuuluu?


Mitkä ovat suosikki leivontavälineeni? Lue täältä.

Ihanaa uutta viikonjatkoa!

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

24 Kommenttia

  1. Olipa ihana postaus. Kiva nähdä sinua enemmän ja kurkistaa toisen bloggaajan arkeen tällä tavoin.
    Jään mielenkiinnolla odottamaan kakkososaa.
    Ihanaa päivää, Anni <3

    1. Kiitos Sari <3 Kiva kun tämä postaus on ollut monelle mieleinen. Aina jännä kirjoittaa muusta kuin resepteistä ja pelkistä syötävistä herkuista. Tiedät kyllä 🙂 Ihanaa viikkoa!

  2. Pate paukku sanoo:

    Loistavaa, kerrassaan upea postaus ja mitkä kuvat! Onnea ja iloa työpäivääsi Anni! tv. Pate

  3. Maikki sanoo:

    Ihanasti olit toteuttanut tämänkin postauksen 🙂 miten suunnittelet reseptiikkaa tarkemmin kerrottuna? Ottaisitko lukijoiltasi reseptejä ja julkaisisitko blogissasi (vähä niiku ne vieraskynä postaukset)? Sun blogi ja verkkokauppa on mun luottopaikkoja kaikkeen leivonta juttuihi?

    1. Kiitos Maikki erityisesti sinulle inspiraatiosta. Kiva kun pidit postauksesta! Reseptien suunnittelu tulee itsellä jo takaraivosta. Perusasiat kun on hallussa. Inspiraatiota haen kuvista ja makuyhdistelmistä, mutta muuten käytän usein valmiita reseptipohjia, hieman muuttamalla tilanteeseen sopivasti, jotka on hankittu vuosien varrella. Usein uusia kikkoja kokeillessa perehdyn eri tekniikoihin ja kokeilen itse käytännössä, kunnes löydän sopivan tavan toteuttaa reseptin itse. Tätä on jotenkin hankala selittää. Saitko tästä kiinni kuitenkin?

      Olen julkaissut joitakin lukijoiden reseptejä , esimerkiksi Bebe-leivokset. Tämän kuitenkin leivoin itse testaamalla. Tässä voisi tosiaan olla taas yksi uusi idea! Voisin tehdä lukijoiden-reseptit kampanjan seuraavaksi! 🙂

      https://www.anninuunissa.fi/perinteiset-ihanat-bebe-leivokset/

  4. Katariina sanoo:

    Kiva postaus, jään odottamaan jatkoa ?! Mielettömän upeaa, kun yrittäjänä ehdit matkustella ja lomailla!

    1. Hei Katariina 🙂 Hehe ehkä kirjoituksestani sai hieman väärän kuvan – lomailulle ei jää paljon aikaa yrittäjänä ja usein töitä tehdään matkoiltakin käsin, mutta kyllä pyrimme käymään ulkomailla aina kun siihen on mahdollisuus ja onneksi työn kautta näitä reissuja on myös paljon! Kiva kun pidit kirjoituksesta 🙂

  5. Raghda sanoo:

    Ilo oli lukea tätä postia, kiitos niistä ihanista kuvista! Kun aloit kirjoittamaan jossain kohta hyllystä joka on täynnä astioita ja välineitä kuvausta varten olin silleen että ois kiva nähä sen, ja heti kun rullasin alas niin siinä se oli.. upea postaus ❤️

    1. Kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 <3 Hei onneksi laitoin hyllykuvan! Moni kyselee aina mistä lautaset, lusikat ja muut tavarat ovat peräisin ja missä niitä pidän. Nyt se selvisi. Ihanaa päivää!

  6. Voi Anni, sinä olet kyllä super visualisti isolla V:llä. On meidän katsojien ilo nauttia näistä kauniista kuvista, sommittelusta sekä lavasteista. Kiva oli myös kurkistaa sinun arkeesi ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Yrittäjyys on todellakin 24/7, itse vuodesta -88 yrittäjän hommia tehnyt. Aurinkoista päivän jatkoa sinulle ihanainen <3.

    1. Kiitos paljon Sari! Ihania kommentteja, mikä lämmittää kovasti kun kerrankin julkaisin jotain ihan muuta kuin pelkkään reseptiikkaan liittyvää <3 <3 <3 Kyllä taas jaksaa loppuviikon näillä sanoilla 🙂 Aurinkoista päivää bloggaaja JA yrittäjä-kollegani 😉

  7. Hanna sanoo:

    Kiva postauas! Kerro myös, millaiset ovat kuvauskalustosi, kuten kamera ja valot ym.

    1. Hei Hanna, kiitos kommentista 🙂 Voisin kirjoitella kuvauksesta erikseen ihan oman postauksen! Ihanaa viikkoa!

  8. Aivan ihana postaus. On mukava lukea kollegoiden työpäivistä ja fiiilistellä.

    Mukavaa tätäkin työpäivää Anni <3

    1. Kiitos Peggy <3 🙂 Ihanaa työpäivää sinullekin! Uskallan toivottaa näin iltapäivälläkin, koska udein emidän bloggaajien työpäivät venyvät iltoihin asti 😉

  9. Kiva lukea muiden yrittäjien päivästä! Omani on täysin erilainen, mutta se yhdistää, ettei yksikään päivä ole samanlainen!

  10. Olipas kiva postaus, tosi mielenkiintoista lukea muiden bloggaajien työpäivistä – vaikka aika tutultahan tuo näyttää! Ja aivan ihanat kuvat Anni!

  11. Ihana juttu, Anni! Olipa kiva lukea sinun arjesta!
    On varmasti tosi kivaa, että blogin, kuvaamisen ja leivonnan lisäksi on toinenkin työ – tai minusta se ainakin on kivaa, että saa tehdä monenlaista.

    1. Kiitos Hannele 🙂 Vaihtelu kyllä virkistää ja se että on monen monta hommaa. Ainoa negatiivinen puoli on ehkä tuo kiire ja ajankäyttö kun kumpikin työ voisi olla kokopäivä työ. Eli koko ajan on kiire 😀 Positiivinen ongelma sinänsä. Ihanaa naistenpäivää!

  12. Olipa mukava kurkistaa arkeesi! Paljon tuttua, mutta myös erilaista. Olisipa ihanaa, kun kuvausrekvisiitalle olisi oma hylly, taidanpa ehdottaa asiaa myös omalle siipalleni.. 😀

    1. Kiitos Pia 🙂 Mun seuraava yritys on ehdottaa huonetta rekvisiitalle 😀 Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *