|

Matkalla taas – Elämäni tärkein ihminen

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Matkalla taas? Kyllä vaan, tällä kertaa Italiassa ja kyseessä ei olekaan mikä tahansa perinteinen loma. Tämä reissu on todella ikimuistoinen ja kaikkeni yritän, että mukaan mahtuisi myös hieman pelkkää lomailua.

Olen pitkin kevättä vihjaillut teille tärkeistä rakkauteen liittyvistä henkilökohtaisista aiheista. Tässä postauksessa kerron asiasta vihdoin vähän enemmän. Edelleen on vaikeaa tai ainakin vähän haastavaa kirjoitella muusta kuin kakuista, herkuista tai pelkästä matkailusta. En ole kovin kummoinen tarinankertoja (ainakaan omasta mielestäni). Ajattelin kuitenkin yrittää kertoa teille lyhyesti tämän uutisen, ehkä tarinan tavoin, jos onnistun. Itseasiassa tämä tarina on sellainen, jota mielelläni muistelen ja käyn läpi tänä keväänä – monestakin syystä.

Matkalla taas – Elämäni tärkein ihminen

Yllä oleva kuva on Italiasta Gardajärveltä. Otin sen tänään Villa Arcadion terassilta. Paikasta jossa menen naimisiin parin kuukauden päästä kesäkuussa 2018.

Matkailu on aina ollut lähellä sydäntäni. Vuonna 2010 muutin Tukholmaan ja se matka muutti elämäni. Aloitin työt muutaman koukeron kautta työpaikassa, joka vei minut lopulta takaisin Helsinkiin 2013 ja tällä matkalla tapasin elämäni tärkeimmän ihmisen. Kohtaaminen muutti kaiken ja päätin jäädä Helsinkiin. Joidenkin ihmisten kanssa tietää jo ensi tapaamisesta lähtien, että tässä on jotain erityistä. Toinen ihminen on hyvä syy jäädä.

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Helsinkiin asettumisen jälkeen alkoi yhteinen matkamme. Ensimmäinen kesälomakohteemme oli Italia, jonne palaamme aina uudestaan, kuten tänä viikonloppuna ja seuraavan kerran kesäkuussa. Matkailu on ollut yhteinen intohimomme ja harrastuksemme alusta asti. Olimme tunteneet 3 viikkoa, kun teimme ensimmäisen yhteisen matkan. Silloin piipahdimme Riikassa. Matkan pituudella ei ole meille väliä. Viikonlopusta voi nauttia yhtä paljon kuin viikon lomamatkasta.

New Yorkista on tullut suosikkikaupunkimme ja siellä menimme kihloihin muutama vuosi sitten. Löysin sormuksen kuppikakkurasiasta leivontakurssin päätteeksi. Muistatko? Kirjoitin siitä enemmän tänne. Kyseinen matka muutti maailmaani pysyvästi. Kosinta teki matkasta sekä paikasta aivan erityisen loppuelämäkseni.

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Uskon kohtaloon ja siihen miten asioilla on tapana tapahtua tietystä syystä. Ilman rohkeutta matkustaa Tukholmaan en olisi löytänyt työpaikkaa, jossa työskentelin 5  vuotta ja lopulta tapasin elämäni tärkeimmän ihmisen. Ilman riskinottoa ja rohkeutta olisi tämä elämäni tärkein kohtaaminen saattanut jäädä kokematta. Olen ikuisesti onnellinen rohkeudestani!

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Tänä viikonloppuna matkasimme Italiaan. Lensimme Milanoon, josta otimme auton alle ja ajoimme Salón kaupunkiin Gardajärvelle. Tulimme järjestelemään häihimme liittyviä asioita ja keskustelemaan juhlapaikan omistajan kanssa hääjuhlan yksityiskohdista: kukista, seremoniasta ja kattauksesta. Tapasimme myös kokin ja suunnittelimme yhdessä menun sekä KAKUN juhliimme. Kakusta kirjoittelen teille erikseen hiukan enemmän. Teitä varmaan kiinnostaa millaisen kakun omiin häihini valitsin? Se ei todellakaan ollut ihan helppo homma. Ensin meinasin lennättää kakun osissa Suomesta Italiaan, mutta onneksi luovuin tuosta ideasta hyvissä ajoin 😉

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Villa Arcadiossa tapasimme paikan omistajan Jaanan, joka on muuttanut Italiaan pari vuosikymmentä sitten Suomesta ja pyörittää uniikkia hotelli-ravintolaa, joka on rakennettu vanhan luostarin tiloihin. Villalta on uskomattomat näköalat alas järvelle. Lumipeitteiset vuoret siintävät maisemassa ja näkymät villan terassilta ovat muutenkin huikeat. Varasimme Villa Arcadion hääpaikaksemme jo viime vuonna käymättä siellä ensin paikan päällä. Meillä vain oli se vahva tunne: tämä se on. Tänä viikonloppuna tuo tunne vain vahvistui.

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Matkustelu merkitsee meille vapautta, ehkä jollain tapaa pakenemme myös arkea yhdessä. Pääsemme irti kotiympäristöstä ja voimme todella rentoutua. Ruoka, kulttuuri ja ihmiset, joita tapaamme matkoilla avaavat meille uusia kokemuksia, joista nautimme silmin ja sieluin. Matkailu oikeasti avartaa, sen kautta voi katsella omaa arkeaan ja kotimaataan sellaisilla silmillä, jotka ovat nähneet vaihtoehtoja, niin hyviä kuin huonoja. Matkalle lähdön tunnetta on vaikea kuvailla, viimeiset askeleet lentokoneeseen ennen seikkailun alkua ovat jotenkin maagisia. Tunnen olevani onnellinen, mutta eri tavalla kuin kotona tai töissä. Ikään kuin olisin täysin onnellinen ja vapaa, siintävä seikkailu vielä unelmana ja omana haaveena, josta kohta tulee todellisuutta ja myöhemmin muisto, jota vaalin loppuelämäni.

Minulle henkilökohtaisesti matkat antavat myös paljon inspiraatiota työhön ja bloggaamiseen. Kiitän sinua, elämäni tärkeintä ihmistä myös kaikesta itsehillinnästä, jota tarvitaan bloggaajan puolisona. Kuvaan paljon ja ehkä välillä liikaakin matkoillamme, järjestän kuvaussettejä ja näen kuvattavaa joka puolella. En jotenkin usko, että kaikki jaksaisivat sitä häsläämistä koko ajan tai näin paljon. Sinä jaksat, vaikka välillä hiukan vastahakoisesti. Kiitos siitä ♥

Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen Matkalla taas - Elämäni tärkein ihminen

Millaisia merkittäviä tai maailmaa muuttavia kohtaamisia te olette kokeneet matkailun kautta?

ÄÄNESTYS

Osallistuin tällä tarinalla Momondon Open World Awardseihin. Voit halutessasi äänestää tarinaani TÄÄLLÄ ♥


Aurinkoista sunnuntaita!

Lisää herkkumatka-postauksia löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Petra sanoo:

    Voi Anni, ihana postaus! Tiesin kyllä että menette naimisiin pian mutta en tiennyt että häät ovat Italiassa! Voi kuinka romanttista ? olen iloinen teidän puolesta ? noin 2,5 v päästä me mennään NY ja varasin juuri pöydän Rainbow Roomilta/Bar 65! ?

    1. Leena sanoo:

      Kiitos Anni tarinastasi. Elämä on joskus ihmeellistä seikkailua – kenties johdatustakin. Minä olen myös tavannut elämäni tärkeimmän ihmisen matkalla, Välimeren rannalla Israelissa. Itse olin tuolloin myös töissä valmistelemassa suomalaisen parin häitä. Miehenikin on suomalainen ja 36 yhteistä vuotta on jo takana. Muistot nuoruudesta ovat ikuisia ja usein juttelemme niistä nyt jo aikuisille lapsillemme. Kaikkea hyvää teille – yhteiselle matkallenne.

      1. Hei Leena, kiitos mukavasta kommentistasi. Ihana kuulla osa omaa tarinaasi. Elämä on todella seikkailu, joka tuo eteen erilaisia polkuja. Oikein mukavaa ja aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi.

    2. Moi Petra 🙂 Voi kuinka kiva kun kävit kommentoimassa täällä blogissa. Menemme tosiaan Italiassa naimisiin <3

      Wau! Toivon teille mahtavaa matkaa NYC:iin! katso myös ellainen ravintola kuin Gaonnuri. Kyseessä korealainen ravintola, josta oli myös mielettömät maisemat ja loistava palvelu. Söimme korealaista barbequeta ja saimme valmistaa ruokaa itse pöydässä. Se oli upea kokemus. The Roxy hotellin brunssia voin myös suositella. Kirjoittelen näsitä vielä blogiin myös 🙂

  2. Raghda sanoo:

    Aivan ihana oli lukea tätä postausta!! Toivon sinulle koko sydämestä kaikkia ihanaa.. elämää täynnä rakkautta ja olisi ihana nähdä jatkossa sun häistä kuvia ja kaikkia mitä siihen liity ❤️ Erinomainen paikka valittu ??

    1. Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Kyllä luulen, että saatte nähdä täällä lisää kuvia ja fiilistelyä häistämme 🙂 Olen niin iloinen, jos ne kiinnostavat kakkujen ja muiden leivonnaisten ohella.

  3. Sydämelliset onnittelut ja kiitokset lämminhenkisestä postauksestasi Anni! Seuraan ilolla upeaa blogiasi ja ihailen täydellisen kauniita leivonnaisiasi. Rakkaus on Kaikki ja arvostan, että jaoit meille tämän elämäsi tärkeimmän kohtaamisen. Kaikkea hyvää sinulle ja tulevalle puolisollesi!

    1. Hei Leena, kiitos kommentistasi. Olipa mukava lukea tällaista palautetta heti aamusta 🙂 Aurinkoista kevättä myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *