|

Laskiaispullawrapit

Laskiaispullawrapit
Tänä vuonna laskiaispulla on saanut uuden muodon! Ihastelin näitä laskiaispullawrappeja jo viime vuonna Ruotsissa, kun paikallinen leipomo lanseerasi ”semmelwrap” -laskiaispullat. Päätin heti, että näitä tehdään meilläkin. Tosin viime vuonna toteutin toisen laskiaispullainnovaation eli Laskiaispullakakun, joka on tänäkin vuonna saanut suurta suosiota. Wrapit jäivät siis kokeiltavaksi.

 

Ai että kannatti odottaa! Laskiaispullawrapit ovat herkullisia ja hauskoja valmistaa. Mielestäni laskiaispullawrapit saa myös kauniisti esille, kun ne voi ”paketoida” ja sitoa esimerkiksi leivinpaperiin. Kotona meillä tykättiin, että nämä ovat parempia kuin perinteiset. Helpompi syödä ja kaikkia makuja (kermaa, hilloa ja pullaa) tulee kerralla yhtä paljon suuhun.

 


Laskiaispullawrapit

Pullataikina:
  • 2,5 dl kevyt maitoa
  • 1 ps (11 g) kuivahiivaa (tai tuorehiivaa)
  • 1 kananmuna
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl suolaa
  • noin 7 dl vehnäjauhoja
  • 75 g voita
  1. Lämmitä maito +42 asteiseksi.
  2. Sekoita kuivahiiva yhteen desiin jauhoja.
  3. Lisää hiivajauhoseos lämmittettyyn maitoon ja sekoita.
  4. Lisää kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma ja sekoita kunnolla.
  5. Alusta loput jauhot taikinaan vähitellen.
  6. Lisää pehmeä huoneenlämpöinen voi taikinaan alustamisen loppuvaiheessa.
  7. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoiseksi.
    Taikina on valmista kun se irtoaa kulhon reunoilta ja sormista.
  8. Jätä taikina kohoamaan lämpimään vedottomaan paikaan liinan alle noin 45 minuutiksi.
  9. Kaada kohonnut taikina jauhoitetulle alustalle.
  10. Jaa taikina kahtia ja pyörittele kahdeksi tangoiksi.
  11. Jaa kumpikin tanko 6 palaan ja pyörittele palat pulliksi.
  12. Lopuksi paina pullat litteiksi ja kauli sitten noin 20 cm kokoisiksi ”wrapeiksi”.
    Älä nostata pullawrappeja tai voitele niitä. 
  13. Paista wrapit uunin keskitasolla 225 asteessa noin 5 minuuttia.
    Huom! Paistoaika on lyhyt, koska pullawrapeista täytyy saada taiteltavia ja pehmeitä. Voit paistaa kiertoilmalla useamman pellin kerralla. Itse paistoin erissä ja kaulin seuraavaa erää aina kun edellinen oli uunissa, ettei wrapit päässeet kohoamaan odottaessa. Taikinan pitää olla kohonnutta ja ilmavaa. Kuiva tai liikaa paistettu taikina repeilee taiteltaessa wrapeiksi.
  14. Jäähdytä pullawrapit kunnolla ennen täyttöä.
Täyte:
  • 4-5 dl vispikermaa
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • ripaus sokeria halutessa
  • mantelimassaa tai vadelmahilloa
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla sekä halutessasi sokerilla.
  2. Levitä hilloa tai mantelimassaa wrapin keskelle.
  3. Pursota myös kerma wrapin keskelle.
  4. Kääntele wrappi ja taittele esim. leivinpaperiin ja sido nauhalla.



Katso lisää laskiaispullareseptejä täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

36 Kommenttia

  1. Oi, näitä kuolasin jo viime laskiaisena Ruotsin puolella. Näissä vaan oli jotain houkuttelevaa!

    1. Sama juttu 🙂 Jäivät niin vahvasti mieleen, että oli pakko toteuttaa. Ja kannatti, olivat täydellisiä!

  2. Nää on kyllä todella herkullisen näköisiä :). Itsekin kuulin näistä viime laskiaisena, mutta oli täysin päässyt unohtumaan. Ehkä joutuu kokeilemaan 😉

    1. Kiitos 🙂 Multa ei nämä unohtunut! Koko vuoden odottanut, että koska kehtaa leipoa 😀 Ei kun leipomaan sielläkin!

  3. Ihana idea! <3 Perinteisessä pullaversiossa on kyllä aina hieman hupaisaa, kun kermavaahdot tursuavat ulos puraistessa. 😀
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    1. Kyllä tässäkin versiossa pursuaa, jos niin haluaa 😉 Riippuu tietenkin täytteiden määrästä. Kiitos kommentista!

  4. Voi nam! Oli pakko ottaa varaslähtö laskiaiseen ja tehdä yksin tein koeleipomus 😀 Samaa tavaraahan nämä on kuin perinteisetkin laskiaispullat, mutta jotenkin uusi muoto tuo herkkuun uutta makua. Todella hauska idea!

    1. Kiitos Sanni eli sulla kävi ihan sama kun mulla. Ei vaan voinut enää odottaa. No laskiaisen aika on niin lyhyt vuodesta, joten annettakoon anteeksi 🙂 Minustakin tämä muoto toi uutta makua tuttuun herkkuun!

  5. On kyllä todella hyvä idea, kiitos vinkistä! Minulla on myös aina vähän hankaluuksia perinteisten laskiaispullien siistin syömisen kanssa, nämä ratkaisivat varmasti ko ongelman.

    1. Nämä tosiaankin ratkaisevat ongelman 🙂 Ja kiitos ruotsalaisille tämänkin version keksimisestä. Kyllä ruotsalaiset osaa 😀

  6. Onpas kiva idea! Itsekin teen tulevana vkonloppuna ekan kerran, pidän tämän mielessä. 🙂

    1. Kiitos Kaura, kiva kun nämä ovat herättäneet paljon innostusta. Odotan jo innolla muiden versioista kuvia 🙂 Mukavia pullahetkiä!

  7. Jos tänä vuonna teen laskiaispullia, niin ne tulee kyllä tässä muodossa. Pitäisi joskus kokeilla myös sitä täytettä, jossa mantelimassaa on sekoitettu kermavaahtoon ja niistä on tehty sellainen tasainen massa. Muistaakseni Leila leipoo sarjasta olen kyseisen täytteen bongannut.

    1. Kiva kuulla, että sinäkin lähdet kokeilemaan näitä! Hei mun yksi ruotsalainen kaveri sanoi, että juuri tuo on se ainut ja oikea tapa syödä laskiaispulla, siis että mantelimassa ja kerma ovat sekaisin 🙂 Sitäkin täytyy siis kokeilla!

  8. KUOLA VALUU! Aivan mahtava idea ja ihana toteutus. Nämä menee kyllä ihan varppina testiin! Kiitos idiksestä! <3

    1. 🙂 Ihanaa, kiitos! Mukavia leivontahetkiä siis! Kannattaa varautua, nämä ovat liian hyviä 😉

    1. Nämä perinteiset leivonnaiset mitä ollaan syöty vuosikausia kaipaavat välillä jotain uutta piristystä 🙂

    1. Kiitos! Mahtavaa 🙂 toivottavasti näen wrapit instagramissa #laskiaispullawrap 🙂

    1. Kiitos Anne 🙂 Tätä kannattaakin kokeilla! On kiva löytää uusia tapoja syödä perinteisiä herkkuja.

  9. Janina sanoo:

    Vaikuttaako tuo ettei wrappeja nostateta, rakenteeseen?�� Tai lähinnä, eihän jää "kumimaiseksi"?�� Tekisi mieli kyllä kokeilla näitä!

    1. Tietenkin vaikuttaa sillä tavalla, ettei tule ilmavia. Kumimaisia näistä ei kuitenkaan tullut 🙂 Tosi hyviä!

  10. Satu sanoo:

    Nämä wrapit pääsivät alustavasti laskiaisen ajan synttäreiden tarjoilulistalle. Onnistuuko täyttäminen seuraavana päivänä vai täytyykö aikatauluttaa siten, että leipoo wrapit vasta juhlapäivänä? Suunnittelin koe-erän leipomista, mutta kysyn nyt kuitenkin ensin. 🙂

    1. Pulla on aina parasta leipomispäivänä, joten leipoisin ja täyttäisin silloin 🙂 En ole kokeillut wrappeja niin että täyttö myöhemmin, joten en osaa sanoa miten käyttäytyy. Kiva kun kysyit ja kommentoit. Mukavia juhlia!

  11. Varmaankin puolikas tuorehiiva, kun on puolikas annos pullataikinaa?

    1. Hei Heidi,

      Tarkennatko mitä tarkoitat? Jos puolitat taikinan niin luonnollisesti laitat kaikkia aineita 50% vähemmän.

      1. Eikun tarkoitan tuota, eikös tuo sinun annos ole ns puolikas? itse, kun yleensä teen puolen litran taikinan :D.
        Tuohon annokseen, kun on 1 pss kuivahiivaa, joten 25g tuorehiivaa? 😀

        1. Hei 🙂 Kyllä 25 g tuoretta hiivaa. Mukavaa leivontaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *