Koristekurssien Huumaa

 

Viime viikonloppuna pidin ensimmäiset omat koristekurssini Messukeskuksessa Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuman yhteydessä. Koristekursseilla kävimme läpi sokerimassan työstämistä ja käsittelyä sekä teimme kolme erilaista koristetta erilaisilla muoteilla: petunian kukkia, päivänkakkaroita ja ruusunlehtiä.

 

Minulle oli suuri kunnia pitää ensimmäistä kertaa omia kursseja. Päivä oli täynnä onnistumisen iloa ja naurua. Sain paljon positiivista palautetta ja kurssilaiset olivat erittäin tyytyväisiä kursseilla oppimiinsa taitoihin. Monet suuntasivatkin kurssilta suoraan hankkimaan omat koristevälineet, joilla opiskelua oli mahdollista jatkaa myös kotona. Kurssilaiset yllätyivät oppiessaan käsittelemään sokerimassaa ja miten helppokäyttöisiä erilaiset kukkakoristeiden muotit ovatkaan, unohtamatta sitä miten kaunista jälkeä niillä saa.

 

Käyn itse paljon erilaisilla leivonta- ja koristekursseilla monesta syystä. Kursseilla oppii aina uutta, saa uusia vinkkejä ja pääsee toteuttamaan leivonnan intohimoa samankaltaisten ihmisten kanssa. Viikon päästä otan osaa New Yorkissa Cupcake -kurssille ja en malta odottaa mitä se pitää sisällään!

 

Kurssit ovat aina jännittäviä, niin kurssilaisen kuin vetäjänkin näkökulmasta. Suosittelen ottamaan osaa erilaisille kursseille rohkeasti. Onnistumisen ilo ja uusien ihmisten tapaaminen on aina hauskaa! Aion itse jatkaa kursseilla käymistä ja myös kurssien vetämistä, jos siihen vielä aukeaa mahdollisuus.

 

 

Suuret kiitokset kaikille kursseille osallistuneille Unelmakakut, joka toimi kurssien järjestäjänä!

 

Messuhuuma jatkuu nimittäin minua voi tulla moikkaamaan ensi viikonloppuna sunnuntaina 1.11.2015 Lahden Messukeskukseen Kätevä & Tekevä -messuille, jossa loihdin lehtitakinasta suloisia ja helppoja herkkuja pikkujoulupöytään!

Myös näillä sopii

Herkutella

2 Kommenttia

  1. Näistä kuvistakin välittyy mukava tunnelma. Tuo petunia -muotti on kyllä ihan huippu, sillä saa todella nopeasti näyttäviä kukkia aikaiseksi. Oi, onpas sinulla mukava NY -kurssi tiedossa. Hyvää matkaa ja antoisaa kurssia :)!

    1. Kiitos! Mukava kuulla, että tunnelma välittyy. Petunia -muotti on myös minun suosikkini. Täällä odotellaan lomaa jo ihan malttamattomana! Hyvää pyhäinpäivää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *