Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot

Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot

Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot ovat valmiita nautittavaksi hetkessä. Jouduin itse odottelemaan näitä jogurttijäätelöpuikkoja hetken aikaa, koska en millään saanut päätettyä minkä makuisia jäätelöpuikkoja halusin tehdä uusilla jäätelömuoteillani. Jännä juttu on se, että tässä kahden viikon aikana olisin varmaan kerennyt kokeilla jo kaikki variaatiot, jotka mielessäni pyörivät. No näitä herkkuja kannatti kyllä odottaa. Ja nyt kun muistin miten helppo näitä jäätelöpuikkoja on valmistaa, taidan tehdä pian jo uuden satsin!

Siitä, että pakastimessa olisi aina muutama jäätelöpuikko valmiina, ei ole mitään haittaa. Ok, jäätelöäkään ei ehkä voi ihan joka päivä syödä, mutta näistä kotitekoisista jäätelöistä saa melko pienellä vaivalla myös terveellisiä. Lisäsin reseptin loppuun muutaman vinkin miten näistä Mustikka-Jogurttijäätelöpuikoista saa luonnollisesti makeutettuja tai miten ne vaihtuvat herkullisiksi aamupalajäätelöiksi. Minä nappaisin ainakin mielelläni kiireessä jogurttijäätelön mukaan, jos aamupala uhkaisi jonain aamuna jäädä välistä. Tai ehkä vaan nukkuisin pidempään sen takia, että tietäisin jäätelöiden odottavan pakastimessa? Helppoa ja herkkua vai mitä?


Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot

  • 1.5 dl kreikkalaista jogurttia (10%)
  • 0.5 dl mustikoita
  • 2-3 rkl glukoosisiirappia

Tarvitset Bubbles Snack -jäätelömuotit tai muut jäätelömuotit puikkojen valmistukseen.

  1. Mittaa jogurtti ja glukoosisiirappi pieneen kulhoon – sekoita.
    • (Lisää siirappia oman makusi mukaan – laita tarvittaessa enemmän, jos haluat lisää makeutta).
  2. Ota osa siirapilla maustetusta jogurtista (noin 2 rkl) sivuun pieneen kippoon ja lisää sekaan rikottuja mustikoita.
  3. Asettele muutama kokonainen tai puolitettu mustikka jäätelömuotteihin.
  4. Lusikoi muotteihin mustikoiden päälle vuorotellen jogurttia ja mustikkajogurttia.
    • Tällä menetelmällä saat kauniin kaksivärisen jäätelöpuikon. Voit myös sekoittaa mustikat kaikkeen jogurttiin.
  5. Tasoita jäätelöiden pinta sormella ja laita jäätelöt pakastimeen yön yli tai muutamaksi tunniksi.
  6. Paina valmiit jäätelöt ulos muotista ja nauti välittömästi!

Vinkkejä! Voit käyttää reseptissä metsämustikoita tai pensasmustikoita! Tähän reseptiin käytin itse pensasmustikoita, koska metsämustikat kypsyvät edelleen metsässä. Lisää jäätelömassaan hieman granolaa ja saat mahtavia aamiaisjäätelöitä. Voit myös maustaa jäätelömassan hunajalla, jos haluat luonnollisesti makeutettuja jäätelöitä ! 

HUOM! Muotit, joita käytin ovat minimuotteja ja jäätelöt todella pieniä – siitä syystä reseptin ainesosat ovat näin vähäiset. Tarvittaessa tuplaa tai triplaa ohje, jos teet isompiin muotteihin jäätelöt.


Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot

Kolmen aineen Mustikka-Jogurttijäätelöpuikot

Katso myös miten ihania Smoothiejäätelöitä Kakkukatri teki näillä samoilla minimuoteilla!

Katso linkistä lisää jäätelöreseptejä.

Seuraathan minua jo Instagramissa? Jaan arkipäivieni herkkuketkiä ja inspiraatiota päivittäin!

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Iina Nurminen sanoo:

    Jääkaappiin yöksi tai muutamaksi tunniksi?ei siis pakkaseen vai???

    1. Kyllä on nopeita ja tarkkoja lukijoita 🙂 Resepti on korjattu. Jäätelöt tietenkin pakastimeen 🙂

  2. Ihana idea lisätä granolaa ja tehdä aamiaisjäätelöitä 🙂
    Ja niin kauniitakin nämä ovat. Täytyypä kurkata minkälaisia jäätelömuotteja teiltä löytyy <3

    1. Oihh pitääkin kokeilla myslin kanssa heti! 😛 Nams

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *