|

Koh Samui – Makujen ja lämmön paratiisi Thaimaassa

Tervetuloa paratiisiin. Halusin tapani mukaan jakaa teidän lukijoiden kanssa viimeisimmän matkani huippuhetkiä. Vietimme neljän hengen porukalla Thaimaassa Koh Samuin saarella muutaman viikon ennen pääsiäistä. Asuimme saaren rauhallisella länsipuolella (Nathon Bay) villassa, joka sijaitsi vuoren huipulla. Villan vuokrasimme entisen kollegani kautta. Hänen miehellään on yritys Ruotsissa, jonka kautta voi vuokrata luksusasuntoja Thaimaassa.
Villamme terassilta oli huppunäkymät alas satamaan ja läheisille rannoille. Mikä tärkeintä: villassamme oli täysin varusteltu keittiö, joka mahdollisti myös kokkaamisen ja yksinkertaisen leipomisen. Leipominen oli hieman haasteellsita, koska paikallisista kaupoista ei tahtonut löytyä sopivia tarvikkeita leivontaan eli esimerkiksi tavallisia vehnäjauhoja.
Villamme olohuoneesta, jossa oli avokeittiö avautui isot lasiovet kaksiosaiselle terassille, josta löytyi iso uima-allas ja grillikatos ruokaluryhmineen ja rantatuoleineen.
Näkymät olivat aivan mahtavat niin päivällä kuin illallakin. Alhaalla näkyy satama (Nathon Bay).
Löysimme sataman läheltä mahtavan ravintolan, (Lucky) josta haimme ruokaa myös mukaan villalle. Terassilla oli mukava syödä rauhassa ja katsella maisemia hyvässä seurassa.
Uima-allas oli kovassa käytössä.
Thaimaassa on hiukan haastavaa löytää kakkuja, pullaa tai muita leivottuja herkkuja. Bongasin kuitenkin yhden munkkimyyjän Lamai Beachin rannalta. Erinomaisia munkkirinkilöitä ja thaimaalaiseen tyyliin ananaksella täytettyjä munkkeja oli pakko kokeilla. Nam!
Fruit Shake oli meidän matkan suosituin välipala.
Kiwi ja Papaya Shake. Parhaimmat maut olivat kuitenkin porkkana ja passion.
Yksi henkilökohtainen suosikkini Thaimaalaisista alkuruoista: Spicy Papaya Salad. Kerrassaan taivaallista, varsinki tuo samaan aikaan makea ja tulinen kastike, jossa salaatti tarjoillaan.
Chicken with soy sauce.
Fresh Coconut eli tuore kookos valmiina juotavaksi.
Tätä jälkiruokaa löytyi melkein joka ravintolan listalta ja tästä tulikin meidän porukan suosikki. Kyseessä siis uppopaistettu jäätelö. Miten he tekevät sen niin, ettei jäätelö ole yhtään sulaa? Tätä arvoitusta pohdimme joka kerta tuota herkkua maistellessa. Koostumuksesta tuli myös mieleen iso munkki, joka oli täytetty jäätelöllä.
Pääsin ”leipomaan” aamupalaksi pannukakkuja pariin otteeseen.
Vaikka käytössä oli valmis jauhoseos, niin täytyy myöntää, että nämä letut olivat todella herkullisia ja tuo pino hävisi pöydästä melko nopeasti.
Fried chicken with garlic.
Kahvia oli pakko saada aina välillä siinä rantalöhöilyn lomassa. 35 asteen helteessä ei kuuma juoma kuitenkaan houkutellut. Onneksi vaihtoehtona oli aina näitä piristäviä jääkahveja.
Auringonlasku villamme terassilla.
Kävimme Bophut’s Fisherman Villagen perjantaimarkkinoilla ja siellä törmäsin näihin herkullisiin tuoreisiin minidonitseihin, joita leipuri paistoi, koristeli ja myi kadunkulmassa. Leipurilla oli käytössä ainakin kolme minidonitsikonetta, joilla paisto kävi nopeasti ja kätevästi. Näitä markkinoita suosittelen muutenkin lämpimästi. Kyseessä iltamarkkinat, joissa tarjolla edullista maukasta ruokaa, drinkkejä, vaatteita, sisustustavaraa yms.
Blueberry Pancake maistui lauttaa odotellessa. Teimme päiväreissun Koh Phanganin saarelle, jonne lautalla oli matkaa noin tunnin verran. Koh Phangan on Samuita pienempi saari, joka on suosittu kohde varsinkin nuorten reppumatkaajien keskuudessa.  Saarella järjestetään suosittuja Full Moon partyja. Nämä partyt jätimme kuitenkin väliin tällä kertaa.
Pad Thai + Chang + Koh Phangan rantabaari = täydellinen yhdistelmä lomaonnea.
Cocktaileja tuli maisteltua jonkun verran. Varsinkin kaikki hedelmäiset drinkit olivat aivan mahtavia. Raaka-aineena nimittäin käytettiin tuoreita hedelmiä, jotka kuorittiin ja puristettiin juuri sinun tilausta varten.
Palasimme takaisin Samuille auringonlaskun saattelemana.
Teimme taxiveneellä pienen meriretken noille pienen pienille saarille (The five islands), jotka näkyvät kuvassa taka-alalla. Saarilla ei ollut rantoja tai muutakaan elämää kuin kalastajien mökkejä, mutta tyynenä päivänä meriretki on hauska kokemus.
Söimme lounasta ”The island view” ravintolassa meriretken jälkeen. Tämä oli kaunis paikka, jota ehdottomasti suosittelen.
Veljeni kiertää Aasiaa tällä hetkellä ja tuli moikkaamaan meitä Samuille reissunsa varrella. Hänellä oli syntymäpäivät sopivasti visiittinsä aikana. Tulimme viettämään niitä tähän tunnelmalliseen ravintolaan. Relax at Samui osui silmiimme monta kertaa houkuttelevan sijaintinsa ja ihastuttavien lyhtyjensä takia. Tämä ravintola tuli oikeuksiinsa juuri illalla, kaikkien lyhtyjen ja lamppujen palaessa.
Näkymiä Relax at Samui ravintolasta.
Relax at Samui.
Myös ruoka Relaxissa oli taivaallista. Tässä on reissun suosikkini Panang Curry with chicken.
Onnistuisikohan näitä lyhtyjä tehdä itse kotona?
Koh Samuin lentokentällä oli hauskoja thaimaalaisia karkkeja. Ensin epäilin vahvasti ovatko nämä syötäviä. Papumassasta tehdyt pienet hedelmät tosiaan olivat syötäviä, joskin ehkä liian erikoisia minun makuuni.

Villan vuokraamisessa on paljon etuja, jos vertaa hotellimajoitukseen. Näitä ovat esimerkiksi oma rauha, suuremmat tilat, oma uima-allas, mahdollisuus itse laittaa ruokaa ja viettää aikaa asunnolla. Vuokra-villat sijaitsevat kuitenkin vähän kauempana rantakaduista ja keskustan huminasta, joten auton vuokraaminen on suotavaa, että pääsee liikkumaan helposti. Auton vuokraaminen on edullista Thaimaassa ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin tottuu nopesti.

Tutustu Samui Paradise Villagen villoihin täällä.
Pyydäthän minulta yhteystietoja suomalaiselle kontaktille, jos kiinnostuit vuokraamaan villan Thaimaasta.

Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *