Keväinen Rusettikakku

Vietän tänään omia syntymäpäiviäni ja siksi tämän ihanan keväisen kakkupostauksen ajankohta ei olisi voinut osua paremmin kohdalle. Kuvissa komeileva kakku on syöty jo päiviä sitten. Tein tämän kakun nimittäin kakunkuorrutuskurssilla, jolle osallistuin taannoin. Kurssifiiliksiä voi kurkata täältä.

Kakkupohjana tässä kakussa oli 4 munan sokerikakkupohja, jonka paistoin 18 cm irtopohjavuossa. Kostutukseen käytin noin 1dl vaniljamaitoa. Täytteenä kakussa oli reilut kerrokset suklaamoussea ja mustaherukkamoussea.

Suklaamousse:

  • 150 g tuorejuustoa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kermaa
  • 150 g tummaa suklaata
  1. Sulata suklaa mikrossa.
  2. Vaahdota kerma kulhossa.
  3. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri tosiessa kulhossa.
  4. Lisää sula suklaa tuorejuustoseokseen.
  5. Lopuksi kääntele kerma joukkoon.

Mustaherukkamousse:

  • 150 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 0,8 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 liivatetta + tilkka vettä
  • 1,5 dl kermaa
  • 2-3 dl soseutettuja mustaherukoita
  1. Vaahdota kerma ja vaniljakastike eri kulhoissa.
  2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  3. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri keskenään.
  4. Lisää soseutetut marjat edelleen vatkaten tuorejuustoseokseen.
  5. Liota puristetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen.
  6. Kääntele lopuksi sekaan kerma ja vaniljavaahto.

Sokerikakun leikkasin kolmeen osaan. Kokosin kakun irtopohjavuokaan, jossa sen paistoin. Vuorasin vuoan pohjan ja sivut leivinpaperilla, jolla sain myös korkeutta vuokaan. Kostutin pohjapalan vaniljamaidolla ja kaadoin suklaamoussen pohjan päälle. Suklaamousse on hyvä olla alempana, koska se on painavampaa kuin marjamousse. Seuraavaksi nostin päälle keskimmäisen palan, jonka kostutin myös vaniljamaidolla. Sen päälle kaadoin marjamoussen ja lopuksi nostin päällimäiseksi kolmannen kakkupalan. Kakku lepäsi yön yli jääkaapissa ennen kuorrutusta.

Kurssilla kakut kuorrutettiin suklaavoikreemillä tasaisiksi. Päällystin lopuksi oman kakkuni valkoisella sokerimassalla, jota meni noin 800g. Rusettiin meni noin 100 g valkoista sokerimassaa, jonka värjäsin pastavärillä keltaiseksi.

Heräsin tänään onnittelulauluun ja valmiiksi katettuun aamiaspöytään. Nyt lähden tästä kahvittelemaan isoäitini luokse synttäreiden merkeissä ja illalla on luvassa muita yllätyksiä 🙂 En malta odottaa! Kyllä syntymäpäivät ovat mahtavia aikuistenkin mielestä!

 

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

    1. Kiitos kommentista ja onniteluista! Tätä kakkua ei olisi kyllä raaskinut syödä 🙂

  1. Anonyymi sanoo:

    Onnea!
    Olisiko mahdollista saada postausta sokerimassan käsittelystä ja tuollaisen ison rusetin teosta? 🙂

    1. Kiitos 🙂

      Hyvä idea. Laitan korvan taakse sokerimassapostauksen ja rusettiohjeet. Mukavaa alkanutta viikkoa!

  2. Hei! Ajattelin täyttää täytekakun näillä sinun täytteilläsi, mutta minun kakkuni on halkaisijaltaan 26cm. Joten kannattaisiko täytteet tehdä 1,5 kertaisina ja kaksinkertaisina?

    🙂

    1. Hei Mallu, kiitos kommentistasi 🙂 Kuten leikkauskuvasta näet, niin kerrokset tässä kakussa ovat paksut. Jos haluat myös paksut kerrokset, niin tekisin täytteet 1,5 kertaisina. Kerro miten onnistuit. Mukavia leivontahetkiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *