|

Jouluinen Glögi-Marmeladi

Jouluinen Glögi-Marmeladi

Jouluinen Glögi-Marmeladi on vegaaninen ja siis siis kaikille!

Tänä vuonna olen tehnyt makeisia kotikeittiössä enemmän kuin kaikkina muina vuosina yhteensä. Vaikka viime vuonna jo innostuin rocky roadista, daimista ja kookospalloista, niin tänä vuonna innostuin makeisista ihan toden teolla.

Olen jotenkin pitänyt itsestään selvänä sitä, että makeisia olisi hankala valmistaa itse. Asia on päinvastoin kuten jo mainitsin vaahtokarkkien ja nekkujen postauksissa. Se on helppoa ja melko yksinkertaista. Se on myös mukavaa puuhaa lasten kanssa, vaikka kuumia toffeita ja muita liemiä koittaisin kyllä välttää pikkuapureiden kanssa. Tässä kuitenkin ihanat joulumarmeladini, joissa maistuu piparkakku ja glögi!


Jouluinen Glögi-Marmeladi

Jouluinen Glögi-Marmeladi (vegaaninen)

Ohje

  • 5 dl vettä
  • 3 dl glögitiivistettä
  • 30 g (noin 10 tl) agar agar jauhetta
  • 3 dl sokeria
  • 1 tl piparkakkumaustetta
  • ripaus kardemummaa
  1. Mittaa kattilaan agar agar, vesi sekä glögitiiviste.
  2. Anna seoksen kiehahtaa ja keittele hiljaisella lämmöllä 10 minuuttia.
    (Pidempi keitto vaikuttaa makuun, lisäksi koostumukseen ja hyytymiseen)
    Huom! Älä anna veden kiuhua liikaa ettei nestettä haihdu.
  3. Kuori vaahto pois liemen päältä, jos sitä muodostuu.
    Lisää lopuksi sokeri sekä mausteet ja anna sokerin liueta kunnolla nesteeseen.
    (maista ja lisää sokeria oman makusi mukaan)
    Vuoraa reunallinen vuoka (noin 20×20) tuorekelmulla.
    Kaada hieman jäähtynyt marmeladiseos vuokaan.
  4. Anna marmeladin hyytyä rauhassa seuraavaan päivään.
    Jatka kuivattelua, jos marmeladi on edelleen kosteaa.
    Leikkaa marmeladi paloiksi tai ota levystä muotilla esim. tähtiä, kuten itse tein.
  5. Anna palojen levätä vielä muutama tunti tai yön yli ennen sokeroimista leivinpaperin päällä.
    Kierittele marmeladit sokerissa yksitellen ja laita esille tai pakkaa pukinkonttiin.
    Marmeladit säilyvät hyvänä noin viikon suljetussa ja ilmatiiviissä purkissa.

HUOM! Olen muuttanut agarin määrää sekä keittoaikaa ohjeessa palautteiden takia – vaikuttaa siltä, että marmeladi ei hyydy kaikilla yhtä nopeasti. Katso vinkit alapuolelta. 

Pinnalle

  • erikoishienoa sokeria

Vinkki! Marmeladin hyytymiseen vaikuttaa agarin ja nesteen suhde. Glögitiiviste on melko makeaa, joten muista maistella keitosta ennen kuin lisäät kaikki sokerit – voit myös vaihtaa glögin ja veden suhteita. Minusta marmeladin kuuluu olla makeaa, joten lisäsin sokeria jopa 3 dl. Jos massasi jää liian löysäksi eikä hyydy – keitä massa uudestaan ja lisää agaria. Merkeissä on eroja ja kysymyksien perusteella hyytymiseen vaiktuttavat eri tavalla. 

SÄILYVYYS JA SÄILYTYS: Ilmatiivissä rasiassa noin 2-3 viikkoa. 

Jouluinen Glögi-Marmeladi

Katso lisää Jouluisia karkkeja täältä.

Myös näillä sopii

Herkutella

39 Kommenttia

  1. Oon jo pitkään arponut, että kokeilisinko marmeladia tehdä. Tän ohjeen nähtyäni, mun on kyllä pakko 🙂

    1. Ihanaa Sanna! Kannattaakin kokeilla nimittäin näistä tulee niin ihania, pehmeitä ja maukkaita. Mukavaa alkanutta viikkoa!

  2. Ihania! Näin jonkun (apua, en muista kuka se oli) tehneen vihreitä kuuliakin ja täytyy varmaan ensi viikonloppuna kokeilla kumpiakin 😛 Kiitos ohjeesta ja ihanaa alkanutta viikkoa!

    1. Kiitos 🙂 Näin itsekin somessa niitä vihreitä kuulia. Näyttivät herkullisilta! Ole hyvä ja ihanaa viikkoa sinullekin! Minä aion kokeilla niitä sinun brigadeiroja heti kun kerkeän 🙂

  3. Mäkin olen joskus kokeillut marmeladin tekoa (aikana ennen blogia) ja mulla jäi ne silloin niin kosteiksi ettei niitä voinut edes tarjota… sokeri ei pysynyt päällä vaan suli pinnalle. Taisin parinakin päivänä koittaa uudestaan sokeroida niitä. Tein niitä agar agarilla ja jotain varmasti tein väärin. Sinun marmeladit näyttävät tosi kauniilta! 🙂

    1. Kiitos kommentistasi Taru 🙂 Kuulostaa siltä, että sinulla oli ehkä liian vähän agaria. Vähän mietin sitä oliko minullakin, kun kuivattelu noin kauan kesti. Aiotko kokeilla tehdä marmeladia uudestaan tänä jouluna?

    2. En tiedä… nyt tietty kyllä himottais tehdä, kun niin monessa blogissa on aivan hurmaavia marmeladeja näkynyt ;D

  4. Hei, montako tästä tulee? Ja osaatko sanoa montako ruokalusikallista tai dl tuo agarjauhetta on

    1. Moikka! Tällä reseptillä marmeladeja tulee kymmeniä, mutta en laskenut tarkkaa määrää valitettavasti. Määrä tosin riippuu myös muotin koosta ja muodosta. Enemmän suupaloja saat kun leikkaat hyytyneen marmeladilevyn suoraan neliöiksi. En mitannut agaria lusikoissa myöskään valitettavasti. Apteekeissa myydään 15 g pusseja ja esim Primalla 50 g purkkeja. Siitä voi helposti silmäillä oikean määrän ilman mittailua:

      http://www.prima-mausteet.fi/leivonta-ja-jalkiruokatuotteet-leivontatuotteet-agar-agar.html

  5. Anonyymi sanoo:

    Ihanan näköisiä! Täytyy kyllä kokeilla! Oletko keittänyt myös mausteet veden, tiivisteen ja agarin kanssa?

    1. Nämä olivat kyllä ihania 🙂 Hyvä huomio tuossa sinun kysymyksessä Reseptistä puuttuu maininta siitä koska mausteet laitetaan mukaan. Nyt asia on huomioitu eli: mausteet lisätään samaan aikaan sokerin kanssa 🙂

    2. Anonyymi sanoo:

      Okei, kiitos sinulle! Mukavaa viikonloppua! 🙂

  6. Aivan ihania, näitäkin pitäis ehtiä testaamaan! Vois olla myyjäisissäkin olla menekkiä näillä. Hoh, mistä sais lisää aikaa!

    1. Kiitos Tita 🙂 Sanos muuta! Aikaa kun saisi edes muutaman tunnin lisää vuorokauteen 🙂 Hyvää viikonloppua!

  7. Anonyymi sanoo:

    Miten sais tehtyä näitä liivatteella? Meidän apteekissa ei ollut agar agaria ja en nyt pääse kaupunkiin hakemaan sitä. ��

    1. Hei, en ole itse tehnyt liivatteella, joten en uskalla mitään määriä sanoa, kun tuo hyytyminen näyttää muutenkin olevan haastavin osuus kaikista saamistani kommenteista päätellen. Kannattaa mennä liivatteen ohjeistuksilla – nesteenmäärä -liivatteen määrä. Varmasti myös googlettamalla löytyy ohjeita 🙂

  8. Sanna sanoo:

    Hei! Milloin hyytyminen alkaa marmeladeissa? Alkaako heti näkymään hyytymisen merkkejä vai jääkö myöhemmälle?
    T. Sanna

    1. Hei Sanna, marmeladi alkaa hyytyä kun se jäähtyy 🙂

  9. Jenny sanoo:

    Hei! Pystyykö agar agar jauheen tilalla käyttämään jotain muuta ainesta?

    1. Kaupan marmeladeissa on pektiiniä, mutta sitä on hankala saada kotikäyttöön. Itse en ole tehnyt kuin agarilla.

  10. Ada sanoo:

    Moikka! Pitääkö marmeladi laittaa kylmään hyytymisen ajaksi ( esim jääkaappiin) vai huoneenlämpöön? 🙂

  11. Riikka sanoo:

    Tein marmeladia ohjeen mukaan ja se jämähti todella nopeasti kovaksi. 3 tunnin kuluttua leikkasin ja maistoin, rakenne oli todella kova ja epämiellyttävä. Mikähän meni vikaan kun seurasin kuitenkin ohjetta tarkasti. Harmittaa kun meni rahat hukkaan, ei noita kehtaa lahjaksi antaa.

  12. Rauni sanoo:

    Moikka, tein ohjeellasi marmeladia, mutta puolitin kaikki määrät , halusin kokeilla kuinka onnistuu. Kamalan makuisia niistä tuli. Erittäin epämiellyttäviä suussa ja maistuu limaiselle agar agarille. Käytin mitta teelusikkaa ja laitettuani agar avarin nesteeseen, alkoi se melkein heti paksuuntua ja jo silloin haista oikeastaan pelkästään agar agarille. Täytyy kiistellä niitä vielä pari päivää mutta tuskin tuo maku paremmaksi muuttuu…? Kammottavia niistä tuli. Harmi.

    1. Hei Rauni, harmi kuulla ettet pitänyt glögimarmeladista. Saanko kysyä mitä agaria sinulla oli käytössä? Agar on täysin hajuton ja mauton, joten ihmettelen miten se sinulla on haissut ja maistunut niin pahalta? Glögimarmeladi maistuu glögiltä – siltä mitä ohjeessa käyttää.

      1. Rauni sanoo:

        Kiitos vastauksestasi! Käytön fun cakes merkkistä agar agaria jonka ostin Citymarketista. Purkki on 50g. Ihmettelen itsekin makua ja koostumusta, koostumus on kiinteä löllykkä, joka ei tunnu marmeladin tapaiseltakaan suussa. Ja tosiaan maku on outo.. Käytin marlin perusglögiä jota löytyy lasipullossa. Teinköhän jotain väärin ja onkohan muilla samanlaisia kokemuksia? Annan niiden nyt kuivua vaan jos se siitä vielä iloksi muuttuisi. Harmittaa, koska toivoin niin voivani tehdä joululahjaksi näitä. Osaatko neuvoa mitä kannattaisi tehdä toisin? Joissain marmeladiohjeissa, joita lueskelin, neuvottiin keittämään nestettä ja agaria jopa 35 minuuttia? Osaatko sanoa mitä pidempi keittoaika saa aikaiseksi? Kiitos.

  13. On kyllä outoa, että agar haisee ja maistuu. Sen pitäisi olla täysin hajutonta ja mautonta.

    Agarin käyttöä pitää opetella, on pienestä kiinni ja meillä kaikilla on erilainen mittakäsi. Samoin toiset tykkää kiinteämmästä ja toiset löysemmästä marmeladista. Mittasitko agarin grammoina vai teelusikalla? Se kuinka paljon agaria laittaa vaikuttaa koostumukseen.

    Suosittelisin maistelemaan glögitiivistettä sellaisenaan. Onko sama maku kuin marmeladeissa?

    Täällä vähän lisätietoja:

    https://www.anninuunissa.fi/glogi-marmeladi-ja-asiaa-agar-jauheesta/

    1. Rauni sanoo:

      Moikka, mittasin mitta-teelusikalla agarin. Voi olla että teelusikalliset ovat olleet esim.kukkupäällisiä tai jotain muuta. Heitin ne nyt roskiin koska olivat epäonnistuneita. Lähden nyt kokeilemaan hunajakennoja ohjeellasi, toivotaan että ne onnistuu. Hyvää joulua!

      1. Harmittaa puolestasi Rauni. Taidan jälleen kerran testata tätä reseptiä itse. Marmeladi resepti on koettu vaikeaksi, mutta moni on myös todennut ettei pidä itsetehdystä marmeladista. Siitä ei tule ihan samanlaista kun kaupan marmeladeista, joissa on pektiiniä.

        Ihanaa joulun odotusta ja toivon, että pidät honeycombeista. Toinen linkitän tähän alle vielä pari muuta todella ihanaa ja suosittua lahjaideaa:

        https://www.anninuunissa.fi/kookos-suklaapallot-raakakaakaojauheesta/

        https://www.anninuunissa.fi/kolmen-aineen-oreo-tryffelit/

        1. Rauni sanoo:

          Moikka! Vastauksessani on hiukan kestänyt, mutta kiitos joulun toivotuksista ja Hyvää uutta vuotta sinulle! Honeycombsit ohjeellasi onnistuivat loistavasti! Annoin niitä joulupaketeissa ja pakettien saajat pitivät niistä. Luulen että pidättäydyn vain muissa herkuissa ja jätän marmeladit taakseni. Ja voi tosiaan olla, että en vain pitänyt mausta. Ei muuta kuin kiitos kaikista vastauksistasi ja toivottavasti kaikilla muilla marmeladit onnistuvat!

          1. Hei Rauni 🙂 Tosi kiva kuulla! Kiitos toivotuksista ja palautteestasi.

  14. Elvi sanoo:

    Hei! Monet marmeladi-ohjeet tutkittuani en löytänyt vastausta pulmaani, eli voiko marmeladimassan kaataa silikonimuotteihin?

  15. riina sanoo:

    Hei! Ajattelin testata näitä marmeladeja, ja mietinkin vain että kuinka kauan marmeladi säilyy? 😊

  16. sisko sainio sanoo:

    Ohjeen mukaan tein vettä tosin laitoin vain 2dl ja koti mehua kolme dl. Glögi tiivistettä sen 3dl ja sokeria 2dl agaragaria 10 tl ei hyytynyt kuumensin uudelleen ja lisäsin aga ragaria vielä 2rkl niin että varmasti sakenee ,ei kyllä tapahtunut mitään. Agar agarin ostin prismasta ja on meiran tuote. No täytyy vielä kokeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *