| | |

Ihastuttava Omenavispipuuro

Ihastuttava Omenavispipuuro

Ihastuimme pari vuotta sitten vispipuuroihin, ihastus syveni rakkauteen kun kokeilin gluteenitonta vispipuuroa. Vispipuuroa on meillä tehty kaikista herukoista, puolukoista ja muista kirpeistä marjoista, kuten äitinikin teki lapsuudessani. Viime vuonna kuulin kuitenkin mielenkiintoisista versioista kuten mansikasta, vadelmasta, mustikasta ja omenasta tehdyistä vispipuuroista. Omena jäi kummittelemaan mielessäni ja sitä oli pakko kokeilla!

Meillä oli viikonloppuna pieni omenatehdas täällä kotona kun keittelin hilloja, mehua ja päätin keittää viimeinkin myös kattilallisen omenavispipuuroa. Mietin pitkään ensin, miten toteuttaisin ohjeen ja lopulta päätin puristaa suomalaisista kirpeistä omenoista mehun mehulingollamme ja keitin puuron suoraan tähän tuoremehuun. Mehun voisi keittää myös mehumaijassa tai kattilassa omenoista ja puuroon voi lisätä omenapyrettä makua antamaan. Jos todella haluaa oikaista voisi puuron keittää suoraan kaupan mehuun. Silloin en lisäisi puuroon yhtään sokeria.

Vispipuuro on siitä hauska herkku, että sitä voi syödä aamupalaksi, iltapalaksi, välipalaksi ja jälkiruoaksi. Tämä ohje sisältää myös hyvin vähän lisättyä sokeria. Halutessasi voit tehdä puuron myös kokonaan ilman lisättyä sokeria. Ohjetta kyseltiin paljon jo Instagramin puolella, joten tässä se on olkaa hyvät.


Ihastuttava Omenavispipuuro

OHJE

  • 1 litra tuorepuristettua omenamehua
  • 2 rkl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 dl mannasuurimoita
  • kanelia
  1. Mittaa mehu kattilaan, lisää suola ja sokeri ja kiehauta.
  2. Lisää mannasuurimot kevyesti vispaamalla sekaan ja keitä puuroa hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes seos alkaa paksuuntua.
  3. Anna puuron jäähtyä kunnolla.
  4. Vatkaa puuro kulhossa kuohkeaksi.
  5. Mausta halutessasi kanelilla.
  6. Tarjoile maidon tai vaniljakastikkeen kanssa. Koristele puolukoilla ja kanelilla.

HUOM! Puristin 1 litran omenamehua mehulingolla suomalaisista omenoista. Voit myös keittää mehun kattilassa ja lisätä 1 dl omenapyrettä puuroon makua antamaan halutessasi. Lisää pyre samaan aikaan mannaryynien kanssa! Jos keität puuron kaupan mehuun, älä lisää sokeria.

Vinkki! Tee gluteeniton vispipuuro riisijauhoilla! Katso ohje täältä

Ihastuttava Omenavispipuuro

Ihanaa viikkoa! Lisää omenajuttuja on vielä tulossa.

♥ Anni


Lisää omena-reseptejä löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Pike sanoo:

    Mitenkä tuon omenapureen teen? Kiitos ihanasta ideasta
    Vispipuurolle??

    1. Hei Pike,

      Omenapyre eli omenasose tehdään keittämällä omenaa, vettä ja halutessa hiukan sokeria. Sitten se soseutetaan. Ohjeita löytyy netin syövereistä varmasti monia 🙂

  2. Nam! Omenavispipuuro on varmasti ihanan pehmoista ja hyvän makuista. <3 Pitää itsekin tehdä visparia. tätä omenaista voisikin kokeilla. Äiti teki tätä meille usein puolukasta, sekin kyllä herkkua. 🙂

    1. Meilläkin syötiin aina lapsena puolukasta ja punaherukasta tehtyä vispipuuroa! Se on niin herkkua. En jotenkin edes tajunnut, että puuron voi tehdä myös omenasta. Tästä tuli ihanaa <3 Mukavaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *