|

Ihanan Mehevä Raparperikeikauskakku

Ihanan Mehevä Raparperikeikauskakku

Tultiin eilen vasta illansuussa kotiin sukulaispojan ylioppilasjuhlista. Tarjoilut olivat erityisen runsaat ja maha pullotti kivasti herkuttelun jälkeen. Jotenkin sitä kuitenkin teki mieli leipoa jotain.. Raparperit – ne kasvavat monen sentin päivävauhtia pihalla tällä hetkellä. Haluan useamman sadon tänä kesänä, joten päätin vielä yhdeksän jälkeen illalla käydä keräämässä muutaman varren tätä ihanaa raparperikeikauskakkua varten.

Keikauskakussa fariinisokeri ja voi tekevät yhdessä kirpeän raparperin kanssa kakun pintaan ihanan mehevän ja kinuskisen kuorrutuksen. Kakku kannattaa paistaa reunallisessa irtopohjavuoassa, jotta välttää uunin pohjalle valuvan sokerisiirapin. Toinen vaihtoehto on paistaa kakku vuoassa pellin päällä. Raparperikeikauskakkua tarjoilisin hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa vieraille. Näin aamulla syön herkullisesti mehevöityneen kakun jääkaappikylmänä kuuman kahvin kanssa terassilla aamuauringosta nauttien. Ihana kesä tuntuu jo kielellä ja varpaissa!


 Ihanan Mehevä Raparperikeikauskakku

noin 10 hlö

Ohje vaihe 1

  • 50 g voita
  • 6 raparperin vartta
  • 1,5 dl fariinisokeria
  1. Sulata voi ja sekoita fariinisokeriin.
  2. Vuoraa 18cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.
  3. Vuoraa reunat reunaleivinpaperilla tai voitele vuoka kunnolla.
  4. Levitä voi-sokeriseos vuoan pohjalle tasaisesti.
  5. Pilko raparperit ja ripottele tasaisesti voi-sokerin päälle vuokaan.
Vaihe 2
  • 3 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 100 g voita
  • 1 dl raparperisosetta (voit jättää tämän pois halutessasi)
  • mausta halutessasi 1 tl kardemummalla tai kanelilla
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sulata voi ja jätä sivuun.
  3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  4. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
  5. Lisää jauhot muna-sokerivaahtoon hiljalleen vatkaten.
  6. Lisää sula voi nauhana taikinaan koko ajan vatkaten.
  7. Lisää halutessa viimeisenä raparperisose nuolimella käännellen taikinaan.
  8. Kaada taikina voi-sokerin ja raparperien päälle vuokaan.
  9. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 50 minuuttia 175 asteessa.
  10. Kokeile kypsyys tikulla – älä paista liikaa, ettei kakku kuivu!
  11. Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia ennen kuin keikautat sen tarjoilualustalle.
Vinkkejä! Mausta taikinaa kanelilla tai kardemummalla! Lisää taikinaan raparperisosetta tai -mehua, joka tuo mehevyyttä kakulle! Tarjoile keikauskakku lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. 
Ihanan Mehevä Raparperikeikauskakku
Ihanan Mehevä Raparperikeikauskakku

Lisää raparperireseptejä löydät täältä.

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

6 Kommenttia

  1. Anonyymi sanoo:

    Herkullisen näköinen! Menee varmaan kokeiluun heti raparperien ollessa tarpeeksi pitkiä. Kiitos myös muista herkullisista (ja selkeistä) ohjeista ja postauksista! 🙂

  2. Teija sanoo:

    Kiitos ohjeesta! Kokeilen tehdä gluteiinittomana, saas nähdä onnistuuko… Vielä pitää malttaa muutama minuutti odottaa valmistumista!

    1. Kiitos kommentistasi Teija! 🙂 Ja ole hyvä! Kiva kun resepti pääsi käyttöön. Jos kerkeät kirjoitella maistelujen jälkeen, niin mieluusti kuulisin toimiko gluteenittomana 🙂

  3. Christa sanoo:

    Voikohan tätä tehdä pellillisen, jos tekee taikinan kaksinkertaisena?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *