|

Ihana Ihanin New York (mm. N.Y.Cake)

Nyt olen myöhässä ja pahasti. Pahoittelut kaikille tätä New York postausta odottaneille. Mutta todetaan, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pieniä paloja matkasta kerkesin julkaista jo ennen joulua ja löydät ne tästä ja tästä.

 


Ihana Ihanin New York

Vietimme marraskuussa aivan ihanan lomaviikon avomieheni kanssa New Yorkissa. Itselleni tämä oli toinen kerta, kun matkustin kyseiseen kaupunkiin. Viime vuotisen kesäisemmän reportaasin löydät tästä.Tällä toisella matkalla pystyimme keskittymään paremmin kaupungin yksityiskohtiin ja tekemään niitä asioita, jotka viime kerralla jäivät väliin. Silti tälläkin matkalla tuntui, että aika ei kertakaikkiaan riitä kaikkeen. New Yorkissa liikkuminen vie ruuhkien ja ihmispaljouden takia hiukan aikaa, joka kannattaa ottaa huomioon suunniteltaessa lomapäiviä. Aamut ovat parhainta aikaa kaikelle, sillä kunnon kuhina alkaa vasta puolenpäivän aikaan. Aamuvirkkuina käytimme aamut oikein tehokkaasti hyväksi. Esimerkiksi shoppailemaan kannattaakin mennä heti kun kaupat avaavat ovensa. Itse en jonoissa jaksa seisoskella ja tykkään muutenkin tehokkuudesta.

Ensimmäisellä reissulla elokuussa New Yorkissa oli kuuma, erittäin kuuma, joka voi olla hiukan tukalaa osalle suuren kaupungin vilskeessä. Marraskussa ilmaston pitäisi olla jo paljon viileämpi. Meillä kävi ilmojen kanssa todellinen tuuri, nimittäin asteita oli paikoitellen jopa 22! Sanotaan näin, että ilmat olivat täydelliset.

 

Aamupalaksi ensimmäisenä aamuna, mitä muutakaan kuin Pancakes with fresh strawberries.
..tai Pancakes with bacon and eggs. Luonnollisesti desi vaahterasiirappia kummankin annoksen päälle!
Asuimme tällä matkalla legendaarisessa New Yorker hotellissa, joka sijaitsi kiven heiton päästä Macy’s tavaratalosta ja Madison Square Gardenista. Näköala 39 kerroksesta oli mahtava.

Paikallisen pizzerian testaus..
Toimii! Haettiin täältä uudelleenkin ”take away” hotellihuoneeseen ja nautittiin amerikkalaisista tv-ohjelmista. Parhautta. Lomalla pitää muistaa myös levätä, vaikka tässä kaupungissa se helposti unohtuu.
Matkalla leivontakurssilleni East Villagen kaupunginosassa eksyin ihanaan kahvila-leipomoon Sweet Generation.
Halloween näkyi kakuissa ja näyteikkunassa vielä marraskuussa.
Aivan ihania kakkuja…
ja minikuppikakkuja!
Tässä kuppikakut, jotka leivoin kurssilla ja yllätys joka löytyi rasiasta hotellillamme. Voit lukea koko jutun kurssistani täältä.
Hihi tällaisia uutisia. Kihlajaisia vietimme vasta tammikuussa.
Meillä ei kuulunut aamiainen huonehintaan hotellissa. Ihanien aamiaspaikkojen etsiminen oli hauskaa ja herkullista. Niitä on joka kadun kulmassa.
Myös tuoreita herkkuja on saatavilla paljon.
..ja tietenkin kahvia. Opin taas sen, että kannattaa pyytää aina pieni kahvi. Se vastaa meidän normaalia kokoa. Ison kahvin tilaaminen on virhe. Ellei halua juoda puolta litraa yksin.
N.Y.Cake!!! Ehdottomasti yksi reissun kohokohtia. Vietin tässä kaupassa ainakin kaksi tuntia. Ahh niin ihana kauppa kerta kaikkiaan. Ja kumpa matkalaukkuun olisi mahtunut enemmän.
Kirjotan teille koko postauksen tästä kaupasta vielä erikseen. Kahden tunnin aikana kerkesi nimittäin kuvailla. Sain kuvaamiseen luvan omistajalta.
Nonparelleja, sokerihelmia, koristeita.. loputtomasti.
Tämä taikina-annostelija on muuten hyvä vempain. Tutustuin siihen kurssilla ja tällainen lähti kotiinkin.
Uusi päivä ja uusi aamupala to go.
Tätä kauppaa suosittelen lämpimästi. Michaels on täynnä leivonnan, juhlan ja askartelun erilaista tavaraa. Ja kaikkea muuta ihanaa. Taas jälleen kerran. Kumpa olisin ottanut vielä isomman laukun mukaan. Vinkki! Kaupassa toimii koko ajan wifi. Kannattaa napata alennuskoodi Michaelsin nettisivuilta, niin ostoksiesi loppusumma vähenee jopa 40%, kuten minulla. Ostin täältä kaupasta mm. Wiltonin Gingerbread Village Kit:in. Kiitos vaan Pullahiirelle vinkistä!
Seuraavana vuorossa Chelsea Market ja kauppahallin sisällä sijaitseva keksi/herkkupuoti Elenis.
Elenis myy leipomotiskin herkkujen lisäksi tarvikkeita keksien koristeluun ja kaikkea muuta ihanaa ja tietenkin kauniita pikeerillä koristeltuja keksejä.
Välissä lounasta hallin kalaosastolta, mistä olisi saanut myös hummeria ja kaikkea muuta herkkua.
Chelsea Market on kauppahalli täynnä ihania putiikkeja, leipomoita, kahviloita ja ravintoloita. Kannattaa tulla aikaisin aamulla, jos tahtoo rauhassa katsella ja ihastella.
Sarabeth’s Bakeryn omat hillot purkeissa.
Kakkutiskin herkkuja.
Bryant Parkin Winter Villagesta voi lukea lisää aikaisemmasta postauksestani täältä.
M&M’s kauppa on nähtävyys. Pakko sieltä tosin oli ostaakin jotain, vaikka hinnat olivat aika huumaavat.
Times Square.
Ihastuttiin vuosi aikaisemmin The View ravintolan sunnuntaibrunssiin, joten nautittiin se uudelleen. Onneksi.
Mimosaa maistellen oli kiva seurata maisemia. Ravintolakerros pyöri hiljalleen ympyrää, joten maisemat vaihtuvat
pitkin herkuttelua.
Kokki paistoi pannukakkuja suoraan lautaselle. Ahh ja nämä tuoreet marjat kruunasivat makuelämyksen siirapin kanssa.
Suklaaputous…
…ja muita herkkuja.
Yksi onnellinen herkuttelija.
Illalla otettiin ferry kohti Staten Islandia. Tämä retki jäi mieleenpainuvasti muistoihin. Viime reissulla ei keretty saarella käydä. Suosittelen ehdottomasti. Staten Islandille menee  ilmainen lautta noin puolessa tunnissa. Maisemia voi seurata lautan kannelta.
Staten Islandin reissu jäi mieleen myös siitä syystä, että meillä kävi mieletön onni ravintolavalinnan kanssa. Ravintola Beso oli ensinnäkin erittäin herkullista meksikolaista ruokaa tarjoava, mutta ne drinkit ja palvelu ja koko paikan tunnelma ansaitsee 10 pistettä ja papukaijan merkin. Vahva suositus.
Aamupala + ruska Central Parkissa.
Ja aamupalat haettiin mukaan tietenkin Whole Foodsin ruokaparatiisista. Tarjontaa ei usko ennen kuin sen itse näkee. Itsepalvelutiskit notkuvat herkkuja. Whole Foodsista löytyy ihan kaikkea ihan jokaiselle. Kakkuja, pullaa, donitseja, muffineita, bageleita, salaatteja, munia, pekonia, mehuja, kahvia, jogurtteja, granolaa, hedelmiä…. ja näitä siis aamulla. Whole Foods on nähtävyys.
Dulce de Leche Donut.
Lopuksi vielä Bryat Parkiin lounaalle.
Pienen ostosreissun ja lenkin jälkeen.
”New York on ihmeellinen paikka. Sieltä löytyy kaikkea mistä saatat unelmoida. Se on myös paikka, jonne voit mennä aina uudestaan ja löytää uusia asioita, tekemistä, löytöjä.” Näin kirjoitin elokuussa 2014 ja tämä pitää edelleen paikkansa. Matkamme oli hyvin erilainen tällä kertaa ja tässä oli teille siitä parhaat palat.

 

Lisää herkkumatka-postauksia löydät täältä.

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

22 Kommenttia

  1. Ihana postaus – kiitos Anni! Odotan niin intopiukalla omaa maaliskuista NYC:in reissuamme. Merkkasin vinkkisi itselleni jo visusti ylös! Mahtavat tärpit herkuttelija-kotileipureille! Ja kiva kun sulla oli paljon kuviakin. Kyllä tätä postausta kannatikin odottaa 😉

    1. Kiitos Isa 🙂 Voi vitsi teidän matka on jo ihan kohta! Aivan ihanaa. Muista jos haluat niin laita vaan viestiä niin annan lisää vinkkejä ja vastailen juttuihin. NYC on niin lähellä sydäntä ettei siitä voi puhua liikaa <3 Muista katsoa tärpit myös edellisestä postauksesta. Siellä oli vähän erilaisia juttuja. 🙂

  2. Ah ja voih – ihana NYC :). Upeita kuvia olet ottanut! Minulle tulee niin muistot mieleen vuoden takaisesta reissusta. NY Cakes, Chelsea Market, Whole Foods.. kyllä noissa paikoissa Suomi-tytön pää menee pyörälle. Kiitos kivasta postauksesta 🙂

    1. Hitsi Erja, muistankin sun postauksen vielä viime vuodelta 🙂 Oli kyllä haikeaa kirjotella tätä, tuli kaikki musitot mieleen. NYC on vaan niin mahtava taianomainen paikka. Kiitos sinulle kommentista 🙂

  3. Ihana matkapostaus. Itsekin suunnitteilla matka kesälomalleni näihin maisemiin. 🙂

    1. Kiitos Kaura 🙂 Oi miten ihanaa! Minulta saa kysyä lisää vinkkejä, jos haluat. Kaikki jutut ei vaan millään mahtunut yhteen postaukseen. Ihanaa viikonloppua!

  4. Ihanan piristävää luettavaa täällä pakkasten keskellä, kävin myös kurkkaamassa sen vanhemman jutun 🙂 Ehdottomasti sellainen paikka missä joskus täytyy päästä käymään.

    1. Kiitos kommentista 🙂 Nimenomaan piristävää muistella, haaveilla tai suunnitella reissuja nyt kun täällä pohjoisessa on hyytävää. En voi kuin suositella NYC:iä. Se on kyllä ihan ehdoton suosikki kaupunki!

  5. Aivan ihana postaus ja paljon onnea kihlauksen johdosta <3 Kuten jo toisaalla kerkesin kommentoimaan niin täytän kyllä seuraavalla kerralla laukkuni tuolla N.Y cakessa enkä Wallmartissa 😉

    1. Kiitos ja kiva kun kävit kommentoimassa vielä blogiinkin 🙂 Minä täytän laukkuni Wallmartissa! Sinne himoitsin jo tällä matkalla, mutta ei keretty niin kauas kaupungista, että olisi löydettyWallmart. Targetista tosin löytyi ihania elintarvikkeita leivontaa mm. caramel chip -rakeita kekseihin ja muuta mukavaa.

    1. Kiitos Maiju 🙂 Kyllä varmasti pääset joskus myös! New Yorkiin tosin haluaa myös aina uudestaan 😉

  6. Ihana kuvantäyteinen postaus Nykistä :). Itse olen pari kertaa käynyt Nykissä, tosin aika nopealla aikataululla, kun ollaan jatkettu vielä matkaa eteenpäin. Leivonnaistarvikeostosmatkalle pitäisi sinne ehdottomasti päästä :).

    1. Kiitos 🙂 Kuvia olisi ollut paljon lisää. Hitsi kun olikin vaikeaa valikoida. Valikoimaa kun tuolla NYC:issä riittää, ihan kaikesta. Pitäis nimenomaan päästä ostostarvikematkalle koko viikoksi niin riittäisi aika 😉

  7. Olit Anni NIIIIIIN oikeassa tuosta The View brunssista… Oli parasta ikinä – kiitos mielettömästi vinkeistä! Mein tehtiin picnic Central Parkiin ja käytiin nautiskelemassa elämsätä Bryant Parkissa 🙂 Mieletön kaupunki!

    1. Melkein itken ilosta kommenttiasi lukiessa 🙂 Niin Ihana kuulla ja kauhea kaipuu tulee itselle takaisin NYC:iin! Mahtavaa, että teillä oli onnistunut ikimuistoinen reissu! 🙂 <3 On se mieletön!

  8. Anonyymi sanoo:

    Hei Anni! Olen suunnitellut yllätys matkaa New Yorkiin miehen 30v lahjaksi! Haluaisitko kertoa kaikki mahdolliset vinkit? 😉 *kiitos! Terv. Sofia

  9. Piti tulla tänne lukemaan sun New York postauksia.. Hiukan mietittiin, että lähdetäänkö seuraavaksi tänne ?

    1. Voi Sari arvaa mä ostin huomenlahjaksi Artolle liput NYC:iin 😀 Lähdetään taas keväällä ja en malta odottaa! Teidän jenkkimaka näytti niin upelta, kiitos kun jaoit niin paljon kokemuksia! Seurasin täällä kuola poskella 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *