Hyvän Mielen Vesivärikakku

Hyvän Mielen Vesivärikakku
Hyvän Mielen Vesivärikakku on hempeä ja kaunis. Siinä maistuu mustaherukka ja marenki. Kauniilla kakulla on myös kaunis tarina. väli

Tästä kakusta tulee hyvä mieli jo sitä katsomalla. Joulukuun alussa olin mukana hyväntekeväisyyskampanjassa, jossa muutamalle perheelle arvottiin kakut heidän lastensa tärkeisiin juhlapäiviin. Minulla oli ilo olla mukana kampanjassa, jossa sain suunnitella ja lahjoittaa kauniille nuorelle neidille tämän hennon vaaleanpunaisen vesivärikakun hänen lakkiaisiinsa.

Hyvän Mielen Vesivärikakku

Noin 15 hlö

Kakkupohja

Kakkupohjana on halkaisijaltaan 23 cm vuokaan leivottu 6 kananmunan sokerikakkupohja.

Täyte

Kakun täytteenä on kahdessa välissä mustaherukkamousse, joka on tehty tällä ohjeella

Kostutus

  • 1 dl maitoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  1. Sekoita keskenään.

Kuorrute

Kakun päälle on levitetty marenkivoikreemi, joka on osittain värjätty pinkillä pastavärillä.

 

Koristeet

Kakun koristeena macaronsseja, marsipaanista tehtyjä kukkia ja sokerihelmiä.
Kakun alaosassa oleva helminauha on tehty marsipaanista helminauhamuotilla.

Hyvän Mielen Vesivärikakku
Hyvän Mielen Vesivärikakku

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

16 Kommenttia

  1. Ihanaa Anni! Itsekkin olen ajatellut usein, että voi kumpa leivonnalla voisin auttaa – ja sillähän voi ❤ Kakku näyttää ihanalta, mutta mikä tärkeämpää, ajatus on mahtava ?

    1. Kiitos kommentista Maiju 🙂 Oli antoisaa olla mukana tässä kampanjassa. Oli hyvä mieli leipoa ja ojentaa kakku ikionnelliselle vastaanottajalle. Kiitos myös kehuista – tämä kakku on niin mun tyylinen! Pinkkiä sen pitää olla <3

  2. Ei voi muuta sanoa kuin wau..! <3 Voisin ottaa omiinkin lakkiaisiini. 😀

  3. Vau, todella upea kakku! Ja tosiaan, aivan ihana ajatus auttaa muita leipomalla <3

    1. Voi kiitos! Ihania kommentteja tullut tästä kakusta 🙂 <3 Tästä tuli kyllä monelle hyvä mieli!

    1. Voi kiitos paljon 🙂 sain melko vapaat kädet, tällaisen tekisin omiin juhliinkin <3

  4. Kaunis pinta kakussa ja aivan ihana ajatus kakun takana! Todella upea valmistujaiskakku tuli. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *