|

Gluteeniton Vispipuuro

Gluteeniton Vispipuuro

Gluteeniton vispipuuro eli kuohkeaksi vatkattu marjapuuro on yhtä taivaallista kuin perinteinen. Kokeilin gluteenitonta versiota hetken mielijohteesta, kun silmäni osuivat riisijauhopussiin keittiössäni. En ollut ennen edes tiennyt, että karkeista riisijauhoista voi keittää ihanan kuohkeaa vispipuuroa. Olin aluksi epäileväinen koostumuksesta ja mausta, mutta täytyy sanoa, että sokkotestissä en olisi huomannut eroa maun tai koostumuksen osalta lainkaan tavalliseen verrattaessa!

Perinteisesti vispipuuro tehdään puolukoista. Käytin itse tällä kertaa punaherukoita, koska pakastimestani löytyy edelleen viimevuotisia herukoita. Toinen suosikkimarjani vispipuurossa on mustaherukka. Vispipuuron voi kuitenkin tehdä vaikka mansikoista, vadelmista, mustikoista tai jopa omenasta! Omenaa aion itse kokeilla tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Omenavispipuuron ohjeen löydät nyt täältä.

Perinteisesti vispipuuro nautiskellaan maidon ja sokerin kanssa. Itse nautiskelin vispipuuron lounaaksi makean vaniljakastikkeen kanssa. Ja olipa se mahtavan herkullista! Yhtä hyvin vispipuuro sopii ihan sellaisenaan herkuteltavaksi. Niin ja jälkiruokanahan tämä yleisemmin tunnetaan.

Gluteeniton Vispipuuro

Ohje

  • 1/2 litraa punaherukoita (tai mansikoita, mustikoita, mustaherukoita)
  • 1 litra vettä
  • 2 dl karkeita riisijauhoja
  • 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  1. Mittaa vesi ja herukat (voit laittaa marjat terttuineen) kattilaan.
  2. Keitä noin 10 min ja anna kiehahtaa.
  3. Siivilöi mehu toiseen kattilaan ja vispaa sekaan riisijauhot.
  4. Keitä noin 10 minuuttia ja lisää sokeri sekä suola. Sekoittele aina välillä.
  5. Anna vispipuuron jäähtyä kunnolla.
  6. Vatkaa puuro kulhossa kuohkeaksi.
  7. Tarjoile maidon, kerman, sokerin tai vaniljakastikkeen kanssa.

Vinkki! Voit käyttää reseptissä mitä tahansa marjoja samassa suhteessa!  Voit lisätä sokeria halutessasi makeampaa vispipuuroa. Vispipuuron täytyy olla kokonaan jäähtynyt, jotta se vispaantuu kuohkeaksi. Voit jäähdyttää vispipuuroa esimerkiksi kylmässä vesihauteessa. 

Gluteeniton Vispipuuro

Ihanaa päivää!

/Anni


Myös näillä sopii

Herkutella

16 Kommenttia

  1. Oon kans ite tehnyt tuosta riisijauhosta vispipuuroa ja se on kyllä yllättävän hyvää! Tää tais olla ensimmäinen herkkuresepti jonka löysin sen jälkeen kun aloitin gluteenittoman ruokavalion! 🙂

    1. Hei Katja, tämä onn kyllä mieletön löytö 🙂 Meillä syödään tänäänkin gluteenitonta vispipuuroa!

      1. Evita sanoo:

        Liotetuista kuivatuista aprikooseista voi tehdä myös, tosin silloin maku on vähän erilainen.

        1. Mielenkiintoinen! Olen kuullut omenoista ja mansikoista tehtävän, mutta aprikoosista en. Täytyy kokeilla 🙂 Kiitos vinkistä!

  2. Sirpa Neuvonen sanoo:

    Raparperistakin tulee hyvää vispipuuroa.

    1. Jenni sanoo:

      Sirpa, miten teet raparperista vispipuuron?

  3. Kiitos Anni vinkistä. Juuri eilen tein punaherukoista. Nyt voinkin seuraavalla kerralla tehdä gluteenitonta. 🙂

  4. Ullamaria sanoo:

    Kiitos tästä vinkistä tehdä karkeista riisijauhoista. Tein ekan kerran kauramannasta, kun ajattelin, että siitä syntyy. Kyllä toki puuro tuli ja vatkailin oikein tosissani, mutta ei jaksanut vaahtoutua. Maku oli kuitenkin hyvä, ja olihan se kaura ravitsevaa. Myös 3-v lapsen lapsi söi halulla.
    Nyt ostin noita karkeita ruisjauhoja ja tulos on olemukseltaan oikein hyvä.
    En olisi ilman tätä blogia ymmärtänyt katsoa hyllystä näitä.
    Leivon paljon ja käytän usein täysjyväjauhoja.

  5. Unsku sanoo:

    Meillä on kaksi valtavan onnellista pientä vilja-allergikkoa nyt, kun hekin saavat vispipuuroa. Kiitos!

  6. Jussi sanoo:

    Meillä menee puolukoista tehtyä vispipuuroa kaksi isoa kulhollista viikossa, parhaimpana kolme. Lapsuudesta muistan kun tarhassa oli monasti aprikooseista tehtyä vispipuuroa, oli hyv´ää. Täytyykin kokeilla sitä joku päivä. Karkeita riisijauhoja olen käyttänyt puuron teossa, toimii yhtä hyvin kuin mannasuurimotkin.
    Jääkaappikylmä vispipuuro ja paksu vaniljakastike on aika hyvä makupari.
    Kiitos hyvistä resepteistä, Anni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *