Feta-pinaattipiirakka pinjansiemenillä ja aurinkokuivatulla tomaatilla

 

Pitkästä aikaa tuli tehtyä oikein mehevää ja maukasta suolaista piirakkaa. Tämä fetan ja pinaatin yhdistelmä on ollut aina oma suosikkini. Tällä kertaa päätin tuunata tuttua reseptiä hiukan. Lisäsin täytteeseen aurinkokuivattua tomaattia ja paahdoin piirakan päälle vielä pinjansiemeniä. Jos teilläkin on pizzalakko näin tammikuussa, niin tämä on hyvä vaihtoehto perjantai pizzan korvaajaksi.

Pohja:

  • 100g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 1-2 rkl kylmää vettä
  1. Sekoita jauhot ja suola keskenään.
  2. Nypi voi jauhojen joukkoon ja lisää lopuksi vesi.
  3. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna sen vetäytyä 5 minuuttia.
  4. Painele taikina piirakkavuokaan ja panele pohjaan haarukalla reikiä.
  5. Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan.
  6. Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Täyte:

  • 1 sipuli
  • aurikokuivattua tomaattia
  • 100 g fetakuutioita
  • 150 g pinaattia (pakaste sulatettuna)
  • 1 prk kermaviiliä
  • 3 kananmunaa
  • suolaa
  • pippuria
  • 0,5 dl mustaleimaraastetta
  • kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl pinjansiemeniä
  1. Hienonna sipuli ja aurinkokuivatut tomaatit ja levitä pohjan päälle tasaisesti.
  2. Ripottele fetakuutioita myös pohjan päälle.
  3. Sekoita kulhossa munat, kermaviili, pinaatti ja mausteet.
  4. Kaada seos sipulin, tomaattien ja fetan päälle piirakkavuokaan.
  5. Ripottele juustoraaste piirakan päälle.
  6. Lohko kirsikkatomaatit ja asettele piirakan päälle.
  7. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
  8. Paahda siemenet pannulla ja ripottele piirakan päälle.
  9. Tarjoile piirakka hieman jäähtyneenä.

Myös näillä sopii

Herkutella

16 Kommenttia

  1. Tämähän sopii tammikuun ruokahaasteeseen 😉

    1. Kiitos Jenni! Tämä on myös helppo tehdä! Täydellinen perjantai-illan herkku tai nopea vierasvara 🙂

  2. Näyttääpä herkulliselta, ja ihanat väritkin. Noudatin neuvoasi ja tein vielä poropiirakan. Hyvä vierasvaraksi tosiaan.

    1. Kiitos Irma 🙂 Oih sinulla on ollut siellä aivan mahtavat kestit. Menempä heti tästä ihailemaan reseptejä sivullesi. Mukavaa viikonloppua!

    2. Kiitos Anni, nyt sain vasta blogiini tuon reseptin. Olen ollut niin ahkerana tuolla kyökin puolella koko viikonlopun.

  3. ompas herkullisen oloinen resepti! Pitää pistää testiin joku päivä 🙂

    xoxo,Anna

    melkeinmasterchef.blogspot.fi

    1. Kiitos Anna 🙂 Kannattaa kokeilla. Meidän vierailla pyöri sukat jalassa, kun oli kuulemma niin hyvää 😀

  4. tää menee varmasti testiin! näyttää niin herkulliselta. ja ah, pinjansiemenet <3

  5. Sanna sanoo:

    Minkä kokoinen vuoka sinulla on tässä käytössä?

    1. Kaikki piirakkaohjeeni on suunniteltu niin, että ne voi leipoa perinteisiin 26-28 cm piirakkavuokiin.

      1. Sanna sanoo:

        Okei, minulla olisi 32cm piirakkavuoka ja mietin, että pitäisikö aineksia lisätä tämän kokoiseen vuokaan vai riittääkö ohjeen määrät?

        1. Kyllä se saattaa mahtua vuokaasi. Kaulitsemalla pohjan saat siitä ohuemman. Toki voit kertoa aineet 1,5 ja tehdä piirakan isompanakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *