| | | |

Fantastiset Blinit

Fantastiset Blinit

Olette toivoneet suolaisia ohjeita. Niitä on luvassa. Aloitetaan blineillä.

Olen rakastanut blinejä varmaan siitä asti kun niitä ensimmäisen kerran maistoin. Sen jälkeen niitä syötiin joskus jopa juhannuksena kesämökillä. Miksi ei? Parhaiten (muikunmäti)blinit maistuivat kuitenkin näillä tammikuun pakkaskeleillä ison valkkarilasin kanssa. Kuten meillä tällä viikolla ihan arki-iltana. Intouduin kohottamaan blinitaikinaa keskellä päivää ja yllätin mieheni astetta paremmalla arkiruoalla. Useimmiten herkuttelemme blineillä kuitenkin viikonloppuisin tai ystävien kanssa.

Yritin löytää luottoreseptiäni parin vuoden takaa. En löytänyt sitä, mutta sen muistin, että taikina tehdään pelkistä tattarijauhoista, siinä on hiukan olutta ja hiiva toimii kohottajana. Lähdin kauppaan hakemaan hiivaa. Pakkanen paukkui ulkona ja hyvä kun auto käynnistyi kauppareissun päätteeksi. Ajattelin, että tänään en pistä nenääni enää ulos edes hetkeksi. Sitten kauppakasseja purkiessani huomasin, että hiiva on jäänyt matkan varrelle. Muistan ottaneeni sen kylmäkaapista, mutta se ei ollut edes kuitilla. Hemmetti. Se oli jäänyt ostoskoriin. Koska ulos en enää lähtisi, täytyi tehdä suunnitelma B.

Fantastiset Blinit

Blinit voi tehdä myös kuivahiivaan ja tämän pakotetun testin tuloksena voin kertoa rehellisesti, että se toimii ja hyvin toimiikin. Taikinasta tuli täydellistä! Maukasta ja juuri sellaista kun muistelin sen olleen muutama vuosi sitten Lapin mökillä. Minulla on vuosia sitten entiseltä työkaveriltani saadut valurautaiset blinipannut, joissa paistan blinit aina kun niitä teen. Minusta tämä on yksi erityisen tärkeä seikka blinien paistossa, eli oikeat välineet. Muistelen, että sain blinien tekoon (pannujen yhteydessä) silloin aikoinaan myös taikinajuurta. Olenko hifistellyt näiden kanssa hiukan enemmän ennen ruokablogiaikoja? Ehkä, nyt ei ollut aikaa antaa juuren kuplia tai etsiä sitä muualta. Jos teet blinitaikinan juureen, vahvistuu aito maku ja aromit entisestään.

Blinien täytteeksi sopii monipuoliset maut. Itse rakastan kalatäytteitä ja niistä paras on ehdottomasti tämä perinteinen combo: muikunmäti, punasipuli, smetana, suolakurkku ja tilli. Teemme usein myös porosta tahnamaisen täytteen, johon tulee tuorejuustoa, pororouhetta, ruohosipulia ja pippuria. Lohi (graavi, savustettu) toimii hienosti myös täytteenä smetanan kanssa. Yleensä nämä kolme vaihtoehtoa ovat meillä täytteinä, jos kutsumme ystäviä kylään herkuttelemaan blineillä. Onko sinulla jokin suosikkitäyte josta voisit vinkata minulle?

Fantastiset Blinit


Fantastiset Blinit

Noin 10-12 kpl

Blinitaikina

  • 3 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1 tl sokeria
  • 1 pussi kuivahiivaa (11 g)
  • 2.5 dl tattarijauhoja

Lisäksi

  • 2 keltuaista
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl olutta
  • 2 valkuaista
  • voita
  1. Lämmitä jogurtti pienessä kattilassa noin 37-40 asteiseksi.
  2. Sekoita keskenään sokeri ja hiiva – sekoita jogurttiin.
  3. Lisää tattarijauhot hiljalleen ja sekoita hyvin. Jätä taikina kohoamaan 1-3 tunniksi (tai yön yli).
  4. Lisää taikinaan keltuaiset, olut ja suola.
  5. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan.
  6. Kuumenna blinipannu liedellä ja lisää nokare voita pannulle.
  7. Aloita blinien paistaminen kun voi ei enää vaahtoa pannulla.
  8. Paista blinejä miedolla lämmöllä, niin että paksu blini kypsyy myös sisältä.
  9. Paista blinejä muutama minuutti kummaltakin puolelta.

Vinkki! Mitä kauemmin kohotat taikinan ”juurta” sitä maukkaampia blinejä saat. 

Vinkki! Halutessasi voit korvata osan tattarijauhoista vehnäjauhoilla tai gluteenittomilla jauhoilla. 

Täytteet

  • smetanaa
  • muikunmätiä
  • punasipulia
  • tilliä
  1. Vaahdota smetana halutessasi. Hienonna sipuli.
  2. Nostele kaikkia täytteitä lämpimän blinin päälle ja nauti!

Fantastiset Blinit Fantastiset BlinitFantastiset Blinit

Viinisuositus ♥

Ykkösvaihtoehtona suosittelen blineille tietenkin samppanjaa tai kuivaa kuohuviiniä. Jos valitset valkoviinin, niin hapokas valkoviini, kuten Riesling toimii loistavasti.

♥ Anni


Katso lisää suolaisia ohjeita löydät täältä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

8 Kommenttia

  1. Ihan varmasti kuivahiivalla onnistuu yhtä hyvin kuin tuoreellakin! Pitääpäs kokeilla jogurttia blinitaikinaa seuraavan kerran, nyt alkoi tekemään kovasti mieli blinejä ja kauden mätejä, nams!

    1. Mä olin jo lyömässä hanskat tiskiin kun tajusin ettei hiiva ollut mukana! Ei kannata ikinä luovuttaa! Hyvin onnistui näinkin 🙂 Mullakin alkoi taas tulla pieni himo 😉

  2. Anja Hietanen sanoo:

    Hei Anni.
    Vielä parempia saat blineistä kun paistat ne kirkastetussa voissa,eikä käryä keittiössä.Sitä voi lisätä vielä paistetulille blineille pöydässäkin jos ei kaloreita pelkää.
    Jollet itse ehdi valmistaa niin kaupasta saa valmiina pullossa( tosin tulee tyyriiksi)
    Lisukkeena me vanhukset tykätään myös sillikaviaasrista,joka on kyllä aika suolainen lisuke
    Ihania blinihetkiä

    1. Hei Anja!

      Joskus ollaan Lapissa syöty kirkastetun voin kanssa 🙂 Kiitos vinkeistä, luulen että miehelle maistuisi sillikaviaari. On nämä blinit vaan ihania! Mukavaa viikon jatkoa!

  3. Maria sanoo:

    Hyvä postaus! Sienisalaatti käy myös hyvin lisukkeena blinien kanssa😊

    1. Kiitos. Mieheni suosikki ja minun inhokki 😀 eli vain silloin tällöin meillä sienisalaattia blinien kanssa.

  4. Virpi sanoo:

    Mikä ihana lautanen tuo musta on, jossa blinit ovat pinossa?!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *