|

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas & Arvonta

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas ja vierailu siellä oli elämys, jota en helpolla unohda. Osa teistä seurasi päivääni Instagramin puolella viime viikolla, mutta ei hätää! Teille, joilta livelähetykset jäivät välistä, on luvassa yhtä paljon herkkua tässä postauksessa. Pysykää siis mukana!

Elvarin karkkikorut olivat minulle jo entuudesta tuttuja. Löytyyhän korulippaastani pienet kuppikakut ja macaron-leivokset, jotka pääsevät korviini aina spesiaalitilanteissa. Verkkokauppaani avatessa mietin myös, jos ottaisin Elvarin koruja myyntiin. Elvarin valikoimiin nimittäin kuuluu korvapuusteja, kakkupaloja, kuppikakkuja, karjalanpiirakoita ja paljon muita herkullisia leivonta-aiheisia koruja karkkien lisäksi! Olin siis sanomattakin innoissani päästessäni tutustumaan pinkkiin tehtaaseen, joka sijaitsee Vihdissä keskellä maaseutua!

Jo autosta noustessani saimme yhdessä muiden bloggaajien kanssa esimakua tulevasta pinkistä herkkupäivästä. Pellon laidalla tönötti nimittäin kokonaan pinkki tehdasrakennus, pinkkeine kukkaistutuksineen, pihatonttuineen, harjoineen.  Meitä vastaanottamaan käveli Sanna Leinonen, Elvarin perustaja, omistaja ja karkkien pyörittelijä pinkissä mekossaan, tietenkin karkkikoruihin kääriytyneenä.

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Huokailu ja ihastelu jatkui astuttuamme sisään karkkitehtaaseen. Kirjaimellisesti kaikki sisällä oli pinkkiä! Sitä tummempaa kiljuvaa pinkkiä. Jopa vessassa vessapaperi oli pinkkiä! Siitä ei ole kuvatodistetta kylläkään :D. Karkkitehtaalla ei voinut olla kuvaamatta näkemäänsä. Karkkeja ja leivonnaisia lepäsi pelleillä uunituoreina ja niitä ihastellessa täytyi muistuttaa itseään, että herkut eivät ole syötäviä. Katsokaa nyt näitä donitsejakin!

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Pyörittyämme ja ihasteltuamme (ei kuitenkaan tarpeeksi – tästä paikasta ei saa tarpeekseen!) kohotimme pinkit maljat ja Sanna kertoi meille urastaan, joka alkoi ensimmäisestä, äidiltä lahjaksi saadusta, fimomassa paketista. Innostuksesta syntyi harrastus ja lopulta Sanna jätti työnsä ravintola-alalla ja rupesi yrittäjäksi. Rakastan muuten näitä yrittäjyystarinoita, jotka alkavat intohimosta omaan tekemiseen ja lopussa tarina kuulostaa unelmien täyttymykseltä! Sanna aloitti koruyrittäjyyden kotoaan, mutta siirtyi pian tehdasrakennukseen kotinsa pihapiiriin. Elvari sai nimensä Sannan kissan mukaan, joka nukkummalla vieressä piti seuraa Sannalle hänen pyöritellessään karkkikoruja keittiönpöydän ääressä.

Elvarin korut ovat alusta asti käsityönä tehtyjä. Sanna tekee edelleen itse kaikki koruosat ja pääsimme seuraamaan hänen työskentelyään paikan päällä! Näimme kuinka ”helposti” vaahtokarkkikorut syntyvät ja miten lakuja tehdään pastakone ja muita työvälineitä apuna käyttäen. Itselleni tuli polymeerimassan käsittelystä heti mieleen sokerimassa ja sain muuten kivoja ideoita, miten toteuttaa syötäviä karkkikoristeita sokerimassasta! Valmiit karkit nostetaan pellille ja paistetaan uunissa noin puolen tunnin ajan ja sen jälkeen Sannan tiimi, johon kuuluu ihanat naiset: Ruuvis, PiparinPoraaja ja Apukamu, huolehtivat siitä, että karamellit pääsevät oikeisiin paikkoihin: pinneihin, korvakoruihin,  kaulakoruihin jne.

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Näistä tarvikkeista pääsin Sannan tutoriaalien jälkeen loihtimaan itse itselleni koruja. Tottakai valitsin pastellin sävyisen vaahtokarkin työlistalleni! Olen muuten melko varma, että sokerimassan käsittelykokemus vaikutti korujen lopputulokseen ja helpon oloiseen käsittelyyn. Ihanan terapeuttista oli päästä myös itse tekemään koruja ja kokemaan onnistumisen fiiliksiä inspiroivassa ympäristössä. Katso lopusta kuva kaikista tekemistäni vaahtokarkkikoruista, joista arvon yhdet vaahtokarkki-korvakorut kaikkien postaukseen kommentin jättäneiden kesken!

Kun karkkimme paistuivat uunissa, hemmoteltiin meitä vielä upeilla tarjoiluilla, joista vastasi SB-Bakery. Taas saimme ihastella, huokailla ja lopulta herkutella (ihan oikeasti) mahat kipeiksi! Leivonnaiset oli suunniteltu Elvarin korujen mukaan tottakai! Tarjolla oli muun muassa: lakujuustokakkua, minidonitseja, sitruunalaku-kuppikakkuja, marenkitikkareita..

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Vielä ennen lähtöä kävelin koko tehtaan läpi ja kävin myös varaston puolella katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyikään. Valitsin suosikeiksini: korvapuustit, kakkupalat ja ihanat vohvelit! Jäätelötötteröt täytyy hankkia ensi kesäksi ja mielellään nuo vanilja-mansikkapehmikset!

Karkkikorujen ylijäämämassa käytetään pyöreiden tikkarikorujen tekemiseen. Tein itsekin tikkarin massasta, jota jäi yli vaahtokarkkieni tekemisestä. Ihanaa kun hävikkimassat hyödynnetään näin. Tikkareista tulee mahtavan näköisiä, kun eri sävyjä yhdistellään ja pyöritellään keskenään. Sanna kertoi, että osa hänen intohimostaan liittyi alussa juuri massojen yhdistämiseen ja kuvioihin, joita syntyi massoja pyörittäessä ja leikattaessa.

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas & Arvonta

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas

Suuri kiitos hyvälle seuralle ja etenkin Elvarille täydellisen pinkin herkkupäivän järjestämisestä! Toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Lue myös ihanan Optimismia Katjan tarina Karkkipäivästä täältä.

♥ Anni


A R V O N T A (päättynyt)

Jätä kommentti postaukseen ja kerro millainen olisi sinun unelmien karkki- tai leivonnaiskoru. Arvon kaikkien kommenttien kesken itse tekemäni vaahtokarkki-korvakorut!

Elvarin Pinkki Karkkikorutehdas & ArvontaElvarin Pinkki Karkkikorutehdas & Arvonta

Seuraatko jo herkkujani somessa?

Facebook

Instagram

Pinterest

Myös näillä sopii

Herkutella

104 Kommenttia

  1. Sannamarianna sanoo:

    Joku tosi söpö kuppikakkukoru! <3

  2. Ellimm sanoo:

    Macaron-korvikset, vaahtokarkit tai mariannet ?

  3. Sannika sanoo:

    Salmiakkiset pääkallot, sellaiset jossa on sitä kirpeän suolaista sokeria päällä 🙂

  4. Tiia Pikivirta sanoo:

    Leivonnaisista pastellisävyinen kuppikakku olis ihana ja suklaa/karkeista ehdoton suosikki pätkis <3 Ja lapsuudesta myös pinkit sienikarkit olis aika söpöt 🙂

  5. Enni sanoo:

    Jouluihmisenä piparikorvikset olisivat ihanat! Ne olisi kiva laittaa aattona korviin roikkumaan ?

    1. Kyllä! Minäkin haluan piparit 🙂

  6. Tiina Kirkkala sanoo:

    korvapuusti-korut jossa ois pientä pullan tuoksua mukana 🙂

    1. Ihana idea! Jospa korut tuoksuisivat myös leivonnaisilta 🙂

  7. Outi sanoo:

    Pienet roikkuvat mariannekarkkikorvikset olisivat mieluiset 🙂

  8. Heli sanoo:

    Ihanan näköinen paikka! Itse tahtoisin joulutorttukorvikset näin jouluihmisenä 🙂

  9. Päivi sanoo:

    Nuo vaahtokarkkikorvikset on aivan ihanan söötit! Tykkäisin tikkukaramelli-kaulakorusta.

  10. Päivi sanoo:

    Vaahtokarkki korvikset näyttävät niin syötävän hyviltä, karkki päivä olisi joka päivä, kun ne roikkuvat korvissa 🙂

  11. Kiitos kivasta seurastasi täällä Elvarin vaaleanpunaisessa unelmatehtaassa. Mellä oli upea päivä ja nuo korut ovat kyllä syötävän ihania. Oma tekemä kaulakoruni (ne vähän tuunatut englanninlakut) on jo roikkunut kaulassani.
    http://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/

    1. Hei Marjo! Kiitos kommentista. Oli hauska tavata, kävin lukemassa juttusi! Kyllä meillä oli hieno päivä 🙂 Minulla vaahtokarkit roikkuvat päivittäin avainnauhassa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *