|

Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Hei arvatkaa mitä? Palautin eilen kirjan käsikirjoituksen kustantajalle. Olen työstänyt sitä tässä kaiken muun ohella välillä pienessä paniikissa. Positiivisena perfektionistina olin ajatellut palauttavani käsiksen viikkoja ennen lopullista dedlinea. Toisin kävi ja nyt naurattaa. Olen muokannut, miettinyt ja viilannut käsikirjoitusta päiväkausia ja silti tulee mieleen koko ajan asioita mitä haluaisin lisätä tai muuttaa. Onneksi kustannustoimittajallani Ilonalla on aina vastaus kaikkeen ”Mitä kirjoihin tulee, täydellistä sellaista ei maailmassa vain ole, vaan aina voisi muokata ja korjata lisää.”

Tämä olo on mahtava, vaikka kyllä tässä vielä tekemistä riittää kirjan suhteen. Tärkein on kuitenkin laitettu eteenpäin eli sisältö. Huh mikä urakka kirjan teko on ollut, vaikka tiesin sen tottakai etukäteen, kyllä se yllätti. En ihan heti lähtisi uudestaan tähän hommaan (heh).

Äänestitte Instagramin puolella, että olisi ehdottomasti kiva kurkata kulisseihin kirjan osalta. Mahtavaa, että elätte jo mukana kirjahuumassa! Tässä samalla voin paljastaa kirjan teeman, jonka ehkä joku teistä jo tietääkin. Kirja on nimittäin esillä jo ainakin täällä ja täällä.

Olen muuten ihan super-onnellinen, että ikuistimme kirjan teon aikana hetkiä kuvauspäiviltä kuvaaja-avustajani Sofian kanssa! Yllä oleva kuva on kirjan kansikuvauksista. Tunsin itseni ihan prinsessaksi Your Day Design Studiolla, jossa minut laitettiin kuvauskuntoon ♥


Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Virallisesti kirjasta kerrotaan näin:

”Parhaat leivonnaiset vuoden makeisiin ja suloisen suolaisiin hetkiin. Annin Uunissa tarjoilee ikisuosikit ja inspiraatiota uuteen vuodenaikojen innoittamana. Anni vie herkulliselle matkalle läpi vuoden ja näyttää, miten nautit jokaisesta vuodenajasta: järjestä vappupiknik, ota kesän marjoista tehty kakku mukaan mökkilaiturille, hyödynnä syksyn sato ja leivo kaikkien aikojen joulu. Anni ohjeistaa myös tekemään täydellisen kakkupohjan sekä täytteitä, kreemejä ja koristeita, joilla toteutat lukuisia erilaisia täytekakkuja. Selkeät ja helpot reseptit on suunniteltu kaiken tasoisille kotileipureille. Myös gluteenitonta tai vegaanista ruokavaliota noudattavat on otettu huomioon.

Siinä se siis on, kirjani teema! En olisi halunnut valita mitään muuta ensimmäisen kirjani teemaksi kuin vuodenajat ja vuoden herkullisimpien juhlien leivonnaiset. Sain elää keväästä asti vuodenaikoja täysillä, osittain myös kirjan avulla.

Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Lähetitte kysymyksiä minulle Instagramin puolella. Vastaan tässä muutamaan niistä:

Kirjan teema?

Vuodenajat eli kirjasta löytää kevään, kesän, syksyn ja talven leivonnaisia, jotka liitän tunnettuihin juhliin kuten vappu, äitienpäivä, juhannus, halloween ja joulu.

Onko kirjassa myös suolaisia ohjeita?

Kyllä kirjasta löytyy myös suolaisia reseptejä juhliin ja arkeen.

Onko kirjassa gluteenittomia tai vegaanisia ohjeita?

Kyllä! Suurin osa resepteistä on muunneltavissa gluteenittomiksi ja/tai vegaanisiksi.

Miten valitsin tietyt ohjeet kirjaan?

Tämäpä hyvä kysymys, se oli todella vaikeaa ja yksi syy myös siihen etten ole osannut leipoa kirjan teon aikana blogin puolelle totutun paljon herkkuja. Oli vaikea erottaa mikä resepti tulisi kirjaan ja mikä blogiin. Kirjan sisältö kuitenkin hahmoteltiin jo etukäteen, joten seurasin suunnitelmaa, joka muokkaantui kuitenkin tehdessä ja vuodenajoista inspiroituessa.

Koska kirja ilmestyy?

Kirja ilmestyy maaliskuussa 2019. Tarkkaa päivää en vielä osaa sanoa, mutta se on noin puolessa välissä maaliskuuta eli ihan syntymäpäivieni aikoihin!

Koska kirjan voi tilata? 

Kirjan voi ennakkotilata ennen maaliskuuta. Ilmoitan heti täällä ja Instagramissa, kun tilauksen voi tehdä.

Tuleeko kirja myyntiin verkkokauppaani?

Kyllä tulee. Kaikkiin verkkokaupastani tilattuihin kirjoihin tulee omistuskirjoitus.

Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin
Kuva on ensimmäisistä yhteisistä kuvauksistamme Sofian kanssa. Arvaatko juhlan?
Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin
Kuvasimme paljon myös sisällä kotonani.
Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin
Kirjan herkkuja raahasin äitini työpaikalle, niitä hakivat naapurini ja osan söimme itse.
Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin
Kukkia! Niitäkin löytyy kirjasta paljon.
Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Yllä oleva kuva on kirjan kansikuvauksista. Ystäväni Emma (Ken_Syr ) ompeli ihanan vaaleanpunaisen tyllimekon minulle toiveideni mukaan! Kirjan kansikuvauksista voin kertoa sen verran, että olin miettinyt kaikki etukäteen tarkasti: vaatteet, kakut ja jopa niiden sävyt sopimaan yhteen. Ja silti kanneksi valikoitui kuva, joka oli otettu kirjan kulisseissa muuten vaan – eikä minulla ole edes tätä mekkoa päällä!

Tämä on ehkä hyvä esimerkki siitä millaista kirjan tekeminen on. Kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, mutta hyvä suunnitelma pitää aina olla. Kuvauksiin vaikuttavat sää, sesongit ja fiilis. Kirjan aikataulua tulee noudattaa, reseptejä pitää pystyä rajaamaan ja suunnittelemaan järkevästi. Kuvauspäivät tulee suunnitella tarkkaan etukäteen, vaikka silti joku asia saattaa muuttua vielä tehdessä.

Behind the Scenes: Kirjan teema ja kurkistus kulisseihin

Kirjaan tulee myös upea ja raikas jouluosuus! Kuvasimme joulua muutama viikko sitten ja se oli kirjan viimeinen kuvauspäivä ♥

Nyt on aika keskittyä kuitenkin tulevaan jouluun ja se näkyy pian myös täällä blogin puolella!

Ihanaa viikkoa!


Myös näillä sopii

Herkutella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *