sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Salted Caramel Donitsit (Uunissa paistetut)


Kun juhlat ovat ohi on aika suunnitella seuraavia juhlia, vai mitä?! Vappuviikonloppua odotellessa voi leipoa ja mutustella jo muutaman donitsin - niin ainakin itse aion tehdä. En luultavasti kerkeä ensi viikolla leipomaan lisää näitä herkkuja, koska luvassa on paljon kaikkea muuta hauskaa ja jännää puuhaa. Perjantaina osallistun muun muassa  PING Festivaaleille! Tätä päivää kannattaakin seurata somessa, sillä joukko sisältömarkkinoinnin ammattilaisia kokoontuu yhden katon alle verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan. Sometusta siis tiedossa! Lauantai menee yritykseni 1-vuotisjuhlissa ja sunnutaina sekä maanantaina syödään vappubrunssia ystävien kanssa! Nyt vaan toivotaan, että tuo lumi- sekä räntäsade loppuu, jotta näistä kevään kohokohdista ja juhlista saa nauttia myös keväisessä säässä!


Salted Caramel eli suolakinuski ahh tuo ihanan makea nautinnollinen herkku, jossa suola pirskahtelee juuri sopivasti makeuden välissä kielellä. Taas tein sen - keitin kinuskin rakkaudella ja lusikoin puolet kattilan herkusta suoraan suuhun. Onneksi osa herkusta jäi näiden uunissa paistettavien helppojen donitsien kuorrutteeksi - se nimittäin oli tarkoituskin. Salted Caramel Donitsit ovat paistettu uunissa ja donitsitaikinaan tulee fariinisokeria, joka täydentää ihanan kinuskista makua! Näitä sinun täytyy kokeilla!

Ohjeesta tulee 24 minidonitsia tai 12 isompaa donitsia pinnoitetulla donitsipellillä paistettuna. Itse tein minikokoisia, koska niitä saa syödä hyvällä mielellä enemmän. 

Ohje:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhoa
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl maitoa
1 kananmuna
0.5 dl öljyä

Mittaa ja sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa.
Sekoita kananmuna, maito ja öljy toisessa kulhossa
Lisää muna-maito-öljyseosta kahdessa erässä jauhoihin ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Voitele donitsipelti vuokaspraylla tai öljyllä, jotta donitsit irtoavat helposti pellistä.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa pellille donitsikoloihin noin puoleenväliin.
Paista uunissa 200 asteessa noin 5 minuuttia uunista riippuen.
Anna donitsien jäähtyä hetki pellillä ja kippaa ne sitten ritilälle jäähtymään.

Vinkit! Liika paisto tekee donitseista kuivia, joten ota donitsit heti uunista pois kun näyttävät ja tuntuvat kypsiltä. Pienet kypsyvät 5 minuutissa ja isommat saattavat vaatia hieman pidemmän pasiton. 

Salted Caramel Kuorrute:
2 dl fariinisokeria
2 rkl vettä
2 dl kerma
nokare voita
sormisuolaa

Mittaa fariinisokeri ja vesi kattilaan. Keitä niin kauan, kunnes sokeri on sulanut.
Lisää kerma hiljalleen sekaan, koko ajan hämmentäen.
Keitä kinuskia koko ajan kevyesti sekoitellen, kunnes se paksuuntuu.
Kinuski on valmista noin 15-20 minuutissa. Lisää voi ja suola ihan lopuksi sekaan.
Dippaa donitsit vielä lämpimään kinuskiin ja ripottele päälle nonparelleja. 

Vinkki! Voit testata kinuskin tiputtamalla tipan kylmään vesilasiin. Valmis kinuski ei hajoa veteen vaan jää tippana lasin pohjalle.


Herkullista Sunnuntaita! 

Katso myös muut donitsiohjeet klikkaamalla alla olevia linkkejä:

Jäätelöllä täytetyt Puffet Donitsit
Suklaa Donitsit
Minidonitsit
Banaanidonitsit

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Popping Candy Cake - Onnea 1-vuotiaalle!


Pastellisia unelmia, niiden toteutumisia, uusia haaveita, haasteita, kiirettä, iloa ja onnistumisia! Kaikkea näitä on mahtunut kuluneeseen vuoteen! Muistatteko mitä tasan vuosi sitten tapahtui? Mistä olin hehkutellut ja vihjaillut muutaman kuukauden, kunnes sain sen teille paljastaa? Voit virkistää muistiasi ja lukea viime vuoden fiiliksistä täällä.

Aivan.. siis avasin ikioman verkkokauppani, toteutin pitkäaikaisen projektini, lähdin yrittäjäksi ja antauduin täysin harrastukseni syliin, kun tein siitä työni ja ammattini! Kuten tuossa alussa jo avasin: paljon on tähän vuoteen mahtunut asioita. Ylä- ja alamäkiä eli niin naurua kun kyyneleitäkin. Teidän lukijoiden ja asiakkaiden tuki on ollut suunnattoman vahvistavaa. Olen hyvin onnellinen siitä, että suurin osa palautteesta on ollut pelkästää positiivista ja kannustavaa! Kiitos myös kaikille muille kannustaville ihmisille, (kollega) bloggaajille, ystäville ja tukijoille! Jokainen tilauksenne on saanut hymyn huulilleni!


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pehmeä Vaahtokarkkimousse (liivatteeton-kakkutäyte)


Vaahtokarkkimousse? Oi kyllä ja kakun välissä. Olen aina rakastanut vaahtokarkkeja - sellaisenaan, grillattuna sekä kuorrutteissa. Nyt lähikoina olen laajentanut vaahtokarkkirakkauttani ihanan kauppaani myyntiin tulleen vaahtokarkki aromin ansioista ja leiponut esimerkiksi vaahtokarkki macaron -leivoksia ja ihania vaahtokarkki kuppikakkuja! Tässä reseptissä ei kuitenkaan aromia tarvita, koska unelman pehmeä vaahtokarkkimousse tehdään kermasta ja vaahtokarkeista! Tarvitseeko sanoa enempää? Tämä on jumalaista. Niin ja kuten aina (toistan jo itseäni) resepti on helppo sekä liivatteeton (ei lisättyä liivatetta - ks. vinkit alla)! Malttia tarvitaan ainoastaan massan jäähdytykseen. Suunnittelin vaahtokarkkimoussereseptin erittäin suositun vaahtokarkkikuorrutteeni pohjalta. Voit tutustua vaahtokarkkikuorrutteeseen täällä

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Tumma Sokerikakkupohja


 Kun leivon kakun kaikki alkaa kakkupohjasta. Minulla on luotto-ohje, josta on vaikea luopua. Se on perinteinen sokerikakkupohja, jonka leivon lasitekniikalla eli mittaan kaikkia aineita saman verran saman kokoisiin laseihin munien suhteessa. Mielestäni tämä perinteinen sokerikakkupohja on hyvin muunneltavissa, maustettavissa, siitä saa helposti gluteenittoman ja se sopii keveytensä ansioista myös tuhtien täytteiden ja kuorrutteiden kanssa. Leivon kakkupohjat yleensä etukäteen pakastimeen ja leikkaan ne kerroksiin täyttöpäivänä vielä hieman kohmeisina, jolloin leikkaaminen on helpompaa kuin kuivan höttöisen kakun. Kakkupohjat säilyvät pakastimessa hyvin muutaman viikon ja ne sulavat noin puolessa tunnissa huoneen lämmössä.

Voit maustaa sokerikakkupohjaa melkein millä vain: kardemummalla, kanelilla, aidoilla marjajauheilla, aromeilla, vaniljalla.. lista jatkuu loputtomiin. Katso viime kesänä leipomani ihanan kirpakka sitruunakakkupohjan ohje. Toinen asia miksi en tästä luotto-ohjeesta luovu on täydellinen kakkuvuokani, jonka ansioista jokaisesta kakkupohjasta tulee aina, kuohkea, tasainen ja korkea! PME alumiiniset kakkuvuoat ovat täydellisiä kotileipurin luottovuokia.


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Farnham - Kakkuja ja muita ihanuuksia!


Matkustin maaliskuun puolessa välissä ihanaan idylliseen brittikaupunkiin Farnhamiin. Kyseessä oli enemmänkin työmatka, mutta tässä kaupungissa riitti ihailtavaa myös työasioiden ulkopuolella. Paikalliset naureskelivat huokailuille todeten "Yes indeed, our town is very British". 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Yhdeksän herkkureseptiä pääsiäispöytään!

Lukijoiden pyynnöstä keräsin yhden postauksen alle muutaman pääsiäisreseptini. Ok, oli aika vaikea valita vain muutama, niin näitä tuli nyt sitten yhdeksän, joka ehkä aiheuttaa valinnan vaikeutta, mutta toisaalta on hyvä, että on mistä valita. Ja onneksi näistä vaihtoehdoista voi leipoa vaikka muutaman, koska joukossa on todella helppoja reseptejä. Töhnämunat esimerkiksi valmistuvat puolessa tunnissa ja pätkisjuustokakku hyytyy jääkaapissa melkein itsestään.

Näiden herkkureseptien joukosta löytyy suklaata, sitruunaa ja limeä! Mielestäni nämä kolme makua kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen ja se kyllä näkyykin ohjeissani. Itse tulen leipomaan mini-sitruunakakkuja, koska ne yksinkertaisesti veivät sydämeni tänä keväänä. Maku ja koostumus oli jopa täydellinen ja kyllä rakastan sitä, että voin syödä monta kakkua (minikakkuja ainakin 4-5 :))!

Nyt toivotan teille kaikille oikein herkullisia pääsiäispyhiä ja siirryn tästä työpöydän äärestä itse leipomaan kakkupohjaa. Ensi viikolla tulossa nimittäin blogiin ihania uusia juttuja! Muistakaa jakaa herkkunne #anninuunissa Instagramissa, jotta pääsen ihastelemaan versioitanne tai jakamaan kuvanne!  Ja lukekaa lukija-arvonnan tuloksesta postauksen lopusta!

Klikkaa otsikkoa niin pääset reseptiin ↓



















A R V O N N A N   T U L O S

Lukija-arvonta on päättynyt ja olen arponut voittajan. Luin nyt aamulla kaikki kommenttinne, joita olitte jättäneet osallistumisen yhteydessä. Miten ihania ja kannustavia sanoja sainkaan lukea! ❤Melkein tippa linssissä! Taas kerran voin todeta, että kaikki äänenne ja tukenne on puoli voittoa. Kiitos! Tuotepaketin onnellinen voittaja on Neea. Paljon onnea! Olen sinuun yhteydessä henkilökohtaisesti. 

Herkullista Pääsiäistä! 


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Banaanimoussella Täytetyt Suklaamunat eli Töhnämunat


Töhnämunia eli töhniksiä on näkynyt siellä sun täällä. Kauhea sana ihanalle herkulle vai mitä? Käytän sitä näiden banaanimoussella täytettyjen suklaamunien yhteydessä vain siksi, että tiedätte mistä puhutaan. Töhnämunat ovat siis herkullisia täytettyjä suklaamunia. Itse heräsin tähän herkkuun ja sen helppoon ideaan vasta äskettäin. Niitä voi ostaa valmiina, mutta miksi kun teet ne itse hetkessä ja vielä suosikki täytteilläsi? Täytteeksi käy melkein mikä tahansa mousse, hillo tai muu herkku, jonka pystyt lusikoida tai pursottaa halkaistun suklaamunan sisään. Itse rakastan banaanin ja suklaan yhdistelmää ja siitä syystä valitsin banaanimoussen suklaamunieni sisälle.  Helpolla mentiin tällä kertaa ja tein moussen hyydykejauheesta, jonhon tarvitsin siis vain kermaa sekä tilkan vettä!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Mignon Pääsiäiskakku


Tämä viikko on ollut täynnä pääsiäisherkkuja, vaikka virallisesti pääsiäisestä nautimme vasta ensi viikolla. Kuvailimme ja koristelimme Jinnan kanssa muutamia kakkuja alkuviikosta ja tämä Mignon Pääsiäiskakku on yksi niistä! Upea vai mitä? Mutta se on kyllä vielä herkullisempi miltä näyttää! Kakun sisällä on nimittäin Mignonmuna-mousse, kuorrutuksena valkosuklaakreemi ja päällä vielä ihana valuva suklaaganache! Pienet pääsiäismunat kakun päällä kruunasivat suussa sulavan herkun!

Kakun resepti on pitkä, mutta sitä ei kannata pelästyä. Kakkupohjana on tavallinen sokerikakkupohja, ja moussen resepti on helppo sekä liivatteeton. Valkosuklaakreemikin on yksinkertainen valmistaa. Sanoisin, että ainoa haastavampi osuus tässä kakussa on tuo ganache, josta muutenkin usein varoittelen ensikertalaisia. Sain apuja Jinnalta täälä kertaa - Onneksi! Ganachen kanssa pitää olla kärsivällinen. Liian paksu tai löysä ganache ei valu kauniisti kakun päälle. Nokare voita ganachessa saa sen muuten kiiltämään kivasti!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Vuoden Herkullisin? Arvonta Sinulle ja Minulle!

Kuva: Wedding Cake Exhibition Farnham 2017

Minäkö? Blogini? Vuoden herkullisin? Olen ensinnäkin todella otettu ehdokkuudesta ja toiseksi sijoittumisestani äänestyksen aikana. Te olette nimittän äänestäneet minut jo TOP5 joukkoon! Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos! Arvostan jokaista ääntä suuresti, ilman teitä lukijoita en olisi edes ehdolla!

Mistä on kyse? Blogini on ehdolla Inspiration Blog Awards -gaalassa "Vuoden Herkullisin" -kategoriassa. Lauantaina 22.4. Helsingissä järjestettävässä gaalassa palkitaan blogeja ja bloggaajia seitsemässä eri kategoriassa. Voit auttaa minut ja blogini voittoon antamalla äänesi 12.4. mennessä ja samalla voit voittaa myös itsellesi liput gaalaan! Haluaisitko päästä seuraamaan palkintojen jakoa sekä kuuntelemaan live-musiikkia hyvän ruoan ja juoman ryhdittämänä? Olisi upeaa nähdä joku lukijoistani paikan päällä! Tulethan moikkaamaan minua, jos voitat liput! 


A R V O N T A  S I N U L L E

Nyt haluan muistaa ja kiittää teitä lukijoita erikseen kaikesta tuesta, kannustuksesta ja jokaisesta äänestä. Siksi päätin järjestää myös teille pienen arvonnan! Arvon herkullisen tuotepaketin, joka sisältää lajitelman (yllätys ;)) leivontatarvikkeita kaikkien äänestäjien kesken. Tässä ohjeita osallistumiseen: jos annoit äänesi minulle, niin käy jättämässä terveiset TÄÄLLÄ ja olet mukana arvonnassa! Voit osallistua 12.4. mennessä. Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti! 


Kiitos ihanat! Nyt jännitetään yhdessä! ❤

Ps. Matkustan huomenna Kööpenhaminaan - voit seurata matkaani somessa ↓

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Helmililjoilla maalattu Pääsiäiskakku


Halusin maalailla heti uudestaan ja tällä kertaa kakkua! Näin ne taidotkin paranevat, vai mitä? Valitsin vielä aika yksinkertaisen maalauksen pienelle kakulle, mutta sitäkin sopivamman kevääseen ja tulevaan pääsiäiseen nimittäin helmililjat. Tuo kaunis kukka oli helppo maalata kahdella eri vihreän sävyllä sekä sinisellä, johon sekoitin hiukan valkoista. Kakusta tuli kaunis ja yksinkertainen. Tällä kakulla herkuteltiin äitini syntymäpäiviä.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Maalatut Pääsiäismunakeksit (video)


Meillä maalatut pääsiäismunat ovat tänä vuonna sokerikeksejä, joiden päällä on vaniljainen sokerimassa ja sen määlle maalattu taideteos! Innostuin tosissani ihanista uusista Natasha Collins elintarvikemaaleista, jotka on suunniteltu juuri maalaamiseen sekä ovat 100% elintarvikkeita! Maalit tulevat upeissa murretuissa väripaleteissa. Pääsiäismunakeksejä maalatessa minulla oli olo kuin lapsella, joka maalaa vesiväreillä. En nimittäin eli tainnut maalata muutamaan vuoteen edes paperille. Tämä oli todella hauskaa! Lisäksi maalaaminen leivonnaisten pintaan on trendikästä, joka näkyi myös Lontoossa messuilla!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Helppo Marjamousse (korkean kakun täytteeksi)


Täyttelen täällä näin aamutuimaan muutaman kakun. Täytteitä pohtiessani päätin kirjotella teille vinkkejä kakun täyttämiseen ja julkaista samalla luotto- kakkumousseohjeeni, joka on ollut minulla käytössä ihan leipomisen alkuajoista lähtien. Korkeat moussekerrokset ovat olleet pitkään muodissa ja usein niistä kyselläänkin: Miten mousse pysyy kakun välissä, kuinka paljon moussea yhden kerroksen väliin? Tässä postauksessa teille vastauksia ja ihana muuntautuva marjamoussen ohje. 


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Gluteeniton Key Lime Pie ja muita kevätherkkuja


Kuten olette ehkä huomanneet olen testaillut yhä enemmän gluteenittomia reseptejä alkuvuoden aikana. Tästä syystä olin todella innoissani päästessäni testailemaan kaupallisen yhteistyön kautta Schärin gluteenittomia keksejä ja sitä miten ne soveltuvat leivontaan!

Keväästä ja tulevasta pääsiäisestä inspiroituneena päätin leipoa legendaarisen Key Lime Pie -tortun gluteenittomista digestive-kekseistä pienellä värikkäällä tvistillä! Yksikertaisen täydellistä sanoisin! Key Lime Pie katosi meidän kaksihenkisessä perheessä aika nopeasti parempiin suihin. Tämä oli taas niitä herkkuja, jonka viimeisestä palasta joutui taistella. Uskallan jopa todeta, että gluteeniton digestive-keksipohja maistui meille paremmin kuin perinteinen - ainakin tässä reseptissä. Koostumus oli juuri oikean pehmeä sekä rapea eli juuri tähän lime-leivonnaiseen sopiva. En makeuttanut pohjaa tällä kertaa sokerilla ja se ei haitannut. Välillä nimittäin tykkään makeuttaa digestivepohjaa hiukan sen suolaisuuden takia.  

Italialaisen valmistajan Schärin gluteenittomat digestivet ovat luontaisesti gluteenittomia, kuten kaikki muutkin Schärin tuotteet. Schär tuottaa ainoastaan gluteenittomia tuotteita, mistä syystä tuotteet ovat hyvin turvallisia, koska riskiä kontaminaatioon ei ole. Innoistuin kokeilemaan myös Schärin gluteenittomia "pretzeleitä" eli Salinis -suolakeksejä. Dippailin hauskat Salinit värikkäsiin valkosuklaisiin ja näin niistä tulikin aivan loistavia juhlatarjoiltavia, joissa yhdistyy makeus ja suolaisuus! Salinis -suolarinkelit sopivat naposteluun myös sellaisenaan, kuten myös Crackers -suolakeksit, joita maistelimme tuorejuuston sekä silmusalaatin kanssa. Schärin Crackers -suolakeksit olivat oikein maukkaita ja sopisivat täydellisesti erilaisten juustojen kanssa tarjoiltaviksi! Näillä tuotteilla sain aikaan aika kivan juhlapöydän vaikka pääsiäiseksi, vai mitä mieltä olette?


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mehevät Mini-Sitruunakakut


Paljon leipovana olen melko ankara arvostelemaan omia leipomuksiani. Kun vieraat, ystävät tai perhe,  joille herkkuja tarjoilaan eivät välttämättä huomaa mitään moitittavaa itse saatan analysoida koostumusta: liian kuiva, liian vähän makua tai sitten jokin leivonnaisen ulkomuodossa ei mennyt nappii. No sitten on niitä kertoja kun kaikki menee täydellisesti nappiin "ihan vahingossa" ja vielä uutta reseptiä kokeiltaessa. Tämä on se resepti. Sain inspraation aamulla, suunnittelin reseptin ja ryhdyin leipomaan. Lopputuloksena syntyi täydellisen meheviä mini-sitruunakkuja, joissa yhdistyy keveys, mehevyys ja kirpeys! Luulen, että yksi taika näiden ihanien mini-sitruunakkujen mehevyyteen on sitruunasiirappi, jolla kakut kostutetaan ennen kuorrutusta. Ihanaa, ihanaa ja vielä kerran ihanaa!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Meloni-Marengit


Marengit sopivat kyllä joka tilanteeseen: juhliin, pikkuherkutteluun, lahjaksi tai koristeiksi kakun tai muiden leivonnaisten pääle. Tein jo hetken aikaa sitten näitä herkullisia meloni-marenkeja. Meloni-aromi sopii loistavasti marenkimassaan ja maku tulee ihanasti esiin rouskuvia marenkeja pureskellessa. Nämä marengit pakkasin sellofaanipusseihin ja vein tuliaisiksi ystäville. Kauniisti pakattuna marengit ovat herkullinen tuliainen ystävälle, kollegalle, sukulaiselle tai kenelle tahansa muulle.  Tästä ohjeesta tulee 3-4 pellillistä marenkeja riippuen niiden koosta, joten jäihän näitä muutama ihan herkutteluunkin itselle!


torstai 23. maaliskuuta 2017

Herkuttelijan Frankfurt



Työn puolesta on tänä vuonna tullut reissattua hieman enemmän - mikä on pelkästään ihanaa. Tulee ihan hiki kuvia selaillessa. Tykkään nimittäin kuvata matkoilla kaikkea mahdollista (eniten ruokaa) ehkä vähän liikaakin. Minusta on mukava palata reissuun kuvien kautta fiilistellen ja muistellen. Teiltä lukijoilta on tullut myös paljon positiivista palautetta reissupostauksista, joten niitä on luvassa. Onko jotain erityisiä toiveita muuten näiden reissupostausten suhteen? Kertokaa ihmeessä, koska risut ja ruusut ovat aina tervetulleita. 

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Marshmallow Cupcakes - Vaahtokarkki Kuppikakut


Vietin viime viikonlopun maalla perheeni kanssa leipoen, saunoen ja ulkoilmasta nauttien! Tähän olikin loistavat puitteet kun aurinko paistoi ja ilma helli muutenkin mieltä! Leipominen toteutettiin tällä kertaa lasten ehdoilla ja kuppikakut ovatkin mahtava valinta juuri lasten kanssa leipomiseen. Käytössä oli jälleen kerran muffinssiohjeeni, jossa kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ilman vatkaamista. Tämä homma jäi siis lapsille samalla kuin minä valmistin ihanan pehmeän vaahtokarkki kuorrutteen! Ai että nuo ihanat vaahtokarkkisattumat muffinsseissa sulavat niin suurten kuin pientenkin herkkusuiden kielelle.


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ruokaisa Vegepiirakka - Salaattipiirakka


Osallistuin aikaisemmin tällä viikolla inspiroivaan (Myllyn Paras) Makupintoja iltapäivään, jonka aikana puuhastelimme uusien herkullisten piirakkapohjien parissa. Inspiroivan iltapäivän aikana ihastuin täydellisesti uusiin Myllyn Paras ruokapiirakkataikinoihin! Olen teille jo aiemmin hehkuttanut rakkauttani suolaisiin piirakoihin, joten ei ole ihme, että juuri tämä tuote vetosi minuun. Piirakat ovat niin monipuolisia: lounas, välipala, juhlaherkku tai miksi ei jopa illallinen. Ruokaisa vgepiirakka tai toisin sanoen Salaattipiirakka vie piirakkaherkuttelun uudelle tasolle!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

The Traditional Afternoon Tea


Miksen elänyt 1600-luvulla kuten aito lady, jossain upeassa herrainkartanossa tai linnassa? Afternoon Tea -hetkeä nautiskellessa ja vielä oikeanlaisessa miljöössä tällainen päiväuni tupsahtaa mieleen liian helposti. Kuinka "vaatimaton" ihana välipala-idea tämä kello viiden tee onkaan! Kiitos Bedfordin kreivittärelle Annalle ihanan perinteen synnystä! Kreivitärtä yksinkertaisesti heikotti aamiaisen ja illallisen välissä, jolloin hän toivoin hovineitinsä tarjoilevan hänelle teetä sekä pikkupurtavaa aterioiden välissä. No on sanottakin selvää, (jos teehetki näytti silloin samalta kuin näissä kuvissa) että siihen ihastuivat niin Anna kun hänen ystävänsä, joille kutsu kello viiden teelle kävi.  

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ihastuttavat pikaruusut yhdellä muotilla! VIDEO


Vihdoin! Ihanat lilat ja pinkit SK:n kukkamassat ovat pyörineet keittiöni pöydällä siitä asti kun saavuin kotiin ruusukurssilta upean langoitetun ruusuni kanssa. Lue lisää klik langoitetusta ruususta. Vihdoin kuitenkin löysin aikaa näiden pienien ruusujen pyörittelyyn! No langoitetun kukan tekoon meni tunteja. Näiden pikaruusujen tekoon vain minuutteja - taisin muistella liikaa sitä yksityiskohtaista urakkaa. Pikaruusujen ulkonäkö ei ehkä ole yhtä aito tai ruusujen yksityiskohdat yhtä symmetriset, mutta eipä ole yksikään aito kukka täysin samanlainen. Kimppu näitä ihastuttavia pieniä ruusuja kakun päällä näyttää upealta! Tulette varmasti näkemään sen kakunki kunhan kerkeän leipoa sen.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kevään Kakkutrendejä Lontoosta

Upeat langoitetut kukat, ruusukulta sekä heleä pinkki ❤ 
 Upeita, upeita ja vielä upeampia kakkuja! Vierailin eilen Farnhamissa järjestetyssä hääkakkushowssa (Wedding Cake Showroom) ja huh oli kyllä mahtavaa! En ole koskaan ennen nähnyt kerralla yhtä montaa upeaa kakkua. Toinen toistaan upeampia luomuksia oli aseteltu pitkät pöydät täyteen! En pystynyt edes valita suosikkiani.  Erilaisia koristelutyylejä, -tekniikoita ja -materiaaleja oli paljon edustettuina. Valitsin tähän postaukseen kuvia niistä kakuista, jotka nousivat erityisesti esiin minun silmissäni. Selviä trendejä oli havaittavissa: ruusukulta, kakkumaalaukset, heleä pinkki, marmori ja langoitetut kukat. 


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Synttärihuumaa: No bake Kinuski-Punaherukkakakku



Vuosi sitten juhlin unelmieni 30-vuotissyntymäpäiviäni Hotel Fabianissa. Uskomatonta, että niistä juhlista on jo vuosi! Juhlia suunniteltiin ja järjesteltiin koko alkuvuosi - olihan kyseessä kolmikymppiset. Mukana suunnittelussa oli ihastuttava Jenni Juhlahuumasta - olen vieläkin hänelle kiitollinen perusteellisen ikimuistoisista juhlista! Ensi kesänä pääsen muuten Jennin suunnittelemiin häihin! Wau en malta odottaa! Lue lisää 30-vuotissyntymäpäivistäni Svibit-postauksesta.


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naisille: Parhaat ja pehmeimmät Suklaamuffinssit



Suklaa ja naiset sopivat yhteen siksi juuri tänään herkutellaan pehmeillä ja täyteläisillä suklaamuffinsseilla! Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jonka tarkoitus on juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia!  Yhdistyneet Kansakunnat omistavat naistenpäivän joka vuosi jonkun tietyn teeman ympärille ja tänä vuonna teema on #BeBoldForChange eli innosta muita tai itseäsi auttaaksesi luomaan paremman maailman sukupuoleen katsomatta.