maanantai 14. marraskuuta 2016

Minikokoiset Vaniljakuivakakut


Tein isälle lahjaksi minikokoisia kuivakakkuja, joissa maistuu ihanasti pehmeä vanilja. Testasin näiden söpöjen kakkujen tekoon pitkään himoitsemaani minikakkupeltiä! Tarkoitus olisi nimittäin tehdä pieniä jouluisia kuivakakkuja ruokalahjoiksi ystäville joulukuussa.


Testasin ihan tavallista kuivakakkupohjaa, jonka maustoin vanilja-aromilla ja viimeistelin makutomusokerilla. Oi nämä olivat niin ihania - söpöjä ja maistuvia suupaloja. Söimme melkein kaikki heti kahvipöydässä. Näitä pieniä kakkuja on kiva napsia suuhun ja näistä pitävät perheen pienimmätkin!

Ohjeesta tulee 3 pellillistä eli 72 minikakkua.

Minikakut: 
3.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl sooda
0.5 tl suolaa
100 g pehmeää voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 isoa kananmunaa
1 dl soijamaitoa (tai tavallista maitoa)
0.5 rkl Butter Vanilla aromia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele minikakkupellin kolot kevyesti. 
Sekoita jauhot, sooda, ja suola keskenään kulhossa. 
Vatkaa pehmeä huneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi (vatkaa 3-4 minuuttia).
Lisää huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. 
Lisää lopuksi vuorotellen jauhoseosta ja soijamaitoa. 
Lopuksi lisää vanilja-aromi ja sekoita kunnolla.
Laita taikina isoon purotinpussiin. 
Pursota taikina minikakkupellin koloihin. 
Paista minikakkuja noin 10 minuuttia uunin keskitasolla. (tarkista kypsyys puutikulla)
Anna kakkujen levätä hetki pellillä ja jäähdytä lopuksi minikakut ritilän päällä. 

Vinkki! Mausta taikinaa sitruunankuorella, kardemummalla tai ihanilla leivonta-aromeilla luodaksesi erilaisia vivahteita taikinaan! 

Kuorrute:
Makutomusokeri
Sihtaa esimerkiksi teelusikalla makutomusokeria jäähtyneiden minikakkujen päälle.
Tarjoile!

Vinkit! Kakut ovat mehevimmillään tuoreina, tosin kuten muidenkin kuivakakkujen maku syvenee esim jääkaapissa. Muista peittää kakut hyvin etteivät ne kuivu. 




Mukavaa alkanutta viikkoa! 

27 kommenttia:

  1. Ääk ja kääk! Ovatpas söpöjä tapauksia, ja varmasti herkkua! :) Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi :) Kiitos Emppi - nämä olivat ihania! Mukavaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  2. saako tuota butter vanilla aromia ruokakaupoista?
    t. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei valitettavasti saa, mutta tilalla voi käyttää halutessa muutakin aromia. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Minkälaista peltiä käytät kun saat kolme pellillistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo minikakkupelti on linkitetty ohjeeseen :)

      Poista
  4. Ihania kakkusia! Noita voi pistellä suuhunsa hyvillä mielin useammankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Kaikkea pinetä on kiva tehdä ja syödä - ja todellakin muutama enemmän näitä suuhun!

      Poista
  5. Heip, voiko tuohon minikakkupeltiin laittaa minkä tahansa kakkuseoksen? Mietin jos haluan jouluisia pikkukakkuja lahjoiksi tehdä, niin ottaisin jonkun joulukakkureseptin ja pursottaisin sen muotteihin? toki vaan lyhennän paistoaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Uskon kyllä onnistuvan :) onhan tämä kakkuvuoka siinä missä isokin, tosin vain pienempi :) Itse en ole kokeillut vielä muuta reseptiä, mutta aioin kyllä kokeilla paistaa taatelikakun tällä pellillä mineinä :) Paistoaikaa kun tarkkailee ja koittaa kypsyyttä tikulla niin tulee varmasti hyvä!

      Poista
  6. Söpöjä kahvikakkuja :) Hauskaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos :) Pieni on aina söpöä! Samoin sinulle!

      Poista
  7. Onko 3 pelillistä = 72 kakkua, kun teidän nettisivuilla lukee, että 24 minikakkua per pelti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Renee, kyllä 72 kakkua :) hyvä että olet tarkkanäköinen - pelti on 24 kakulle ja ohjeesta tulee 3 pellillistä. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  8. Hei! Kerotko kun olet testannut sen taatelikakun teon tällä pellillä. Tilasin juuri omani ja mieli tekisi kokeilla taatelikakkua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en ole varma kerkeääkö taatelikakkuohjeeni ennen joulua blogiin - on niin paljon leivottavaa ja kuvattavaa. Ensi viikolla on tulossa maustekakkujen resepti tehtynä tässä minivuoassa. Jos haluat kokeilla taatelikakkua, niin kokeile jotain tuttua reseptiä ja pursotat sen pellille sekä paistat 10min (valitettavasti minulta ei taaletikakun reseptiä löydy blogista). Uskon että onnistuu mainiosti :)

      Poista
  9. Moi. Haluaisin tehdä nämä gluteenittomina. Mitä jauhoa suosittele ja missä suhteessa? Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en ole itse testannut tätä reseptiä gluteenittomana, joten en voi varmuudella sanoa suhdetta. Leivoin juuri sokerikakkupohjan Semperin gluteenittomilla jauhoilla ja niitä suosittelen :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  10. Kuinka paljon taikinaa laitetaan koloon? Jätetäänkö puolilleen, että on kohoamiselle varaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, vähän tulee jättää kohoamisvaraa - pursota vähän reilu puolilleen :)

      Poista
  11. Tein juuri näitä ihania kakkuja ja eka satsi oli täydellisiä pehmeitä nam. Toinen pelti oli saman ajan uunissa ihan kivikovia. Olisiko pitänyt jäähdyttää pelti ennen toista satsia? Taisin olla liian innokas. Tai laitoinko liikaa voiteluun rasvaa... ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kuulostaa todella oudolta. Vaikea sanoa täältä käsin mikä meni pieleen. Itse aina vähän jäähdyttelen peltiä ennen seuraavaa satsia. Kuulostaa vain siltä että paistoaika oli pidempi. Kun aika on noin lyhyt 10min voi yhdelläkin lisäminuutilla olla ratkaiseva vaikutus. Voitelu pellille vain ohuesti, että kakut lähtevät kunnolla irti. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  12. Tein maustekakkua pellillä. Hyvin onnistui, kunhan vain osasi laittaa riittävän vähän taikinaa koloihin��. Paistoaika n.7 min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Henna, kiva kuulla! koitin itsekin juuri maustekakkuohjetta ja julkaisin sen reseptin juuri :) Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!