maanantai 1. elokuuta 2016

Rennon lomailijan Rodos

Se on elokuu jo! Mihin aika menee, vastahan kesää odotettiin? Ajattelin palata näin elokuun kunniaksi ajassa hieman taaksepäin ja muistella haikeinkin mielin ihania kesämuistoja. Lomailin Rodoksella heinäkuun alussa ja kyllä taas tuli otettua kuvia! Maisemista ja ruoasta! Instagram @anninuunissa ja Snapchat anninuunissa -tiliäni seuranneet saivat kosketuksen lomaani jo reaaliajassa. 

Minun kesälomani oli tänä kesänä tuon viikon mittainen. Onneksi minulla on ihana mies, joka päästi minut nauttimaan olostani hyvän ystävän kanssa viikoksi Kreikan auringon alle. Vasta-aloittaneena yksityisyrittäjänä ilman puolison tukea lomailusta voisi vain haaveilla. Olemme myös nauttineet yhdessä kesästä aina mahdollisuuksien tullen - varsinkin viikonloppuisin. 

Mitään matkavinkkipläjäystä tästä postauksesta ei tule, koska rehellisesti sanottuna tämä matka oli pelkkää lepoa varten - okei myönnän myös syömistä varten. Ja me söimme paljon! Toivottavasti nautitte kuvista. Suosittelen ehdottomasti Rodosta ja varsinkin Lindoksen kaunista ja autenttista pikkukylää arjen irtiottolomailuun. 

Hotellimme Sensimar Lindos Bay oli loistava valinta rentoutumislomalle. 



Aamiainen... oli loistava!
Söin joka aamu niin paljon, että lounas ja välipala täytyi skipata kokonaan. 
Lindoksen kylä oli super kaunis, pieni ja autenttinen kreikkalaiskylä. 
Okei jäätelöä voi aina syödä, varsinkin kun uimaaltaan vieressä oli ihana artesaanijäätelö "gelateria"!
Ja ne illalliset. Hotellissamme oli puolihoito. Tiedän hieman tylsää, siksi kävimme muuallakin, vaikka ruoassa ei ollut valittamista hotellillakaan. 
Kahden viikon reissu olisi ollut jo melko kohtalokasta linjoille. 
Varsinkin kun jälkiruokapöytä notkui macaron -leivoksia!
Niitähän söin kourakaupalla.
Lindoksen kylässä kaikki ravintolat olivat talojen katoilla. Katoilta oli mielettömät näkymät vuorille ja merelle. 
Moussaka.
Aamupalalla oli nutellaakin! 
Tilasimme usein vain kreikkalaisia alkuruokia ja jaoimme ne keskenämme. Alkupalat ovat mielestäni usein kaikken parhaimpia ja maukkaimpia.  Saatoimme tilata seitsemänkin eri alkuruokaa. Ihanaa kun voi maistella uusia makuja! 
Punajuuri ja halloumi.
Munakoisia, rapuja, fetaa, pitaleipää, tomaattikeittoa...
Mausteisessa tomaattikastikkeessa. 
Paikallisen leipomon Kirsikkakakku. 
Sitruunamarenkitorttu. 

Tähän donitsiin rakastuin! Olipa ihana kellua haukatun herkullsien dontisin päällä viileässä vedessä auringosta nautiskellen. Pian näitä donitseja voi ostaa myös verkkokaupastani kahdessa eri värissä! 

Rentouttavaa, ihanaa ja herkullista alkanutta elokuuta!

2 kommenttia:

  1. kertakaikkisen ihana kesälomapostaus! <3 paljon ihania ja onnellisia kuvia. ja noi maisemat, oi! tonne on kyllä pakko päästä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Anni :) <3 Tämä oli ihana ja rentouttava loma. Ihan tulee haikea fiilis näin jäkikäteen. Suosittelen Rodosta kyllä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!