sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Nopea Mansikka-Raparperi Murupiirakka


Perjantaina kaksi tuntia ennen kentälle lähtöä tajusin, että jääkaapissa on tuoreita mansikoita ja raparperia. Ei ne viikkoa hyvänä säilyisi, joten päätin nopeasti loihtia niistä jotain. Ja pitihän minun varmistaa, ettei rakas sulhaseni joudu olla ilman herkkuja koko lomaani. Päätin siis tehdä pikaisen murupiirakan ennen lomalle lähtöä.

Tämän piirakan leipomiseen menee noin 30 minuuttia - esivalmisteluun noin 10 minuuttia ja uunissa oloaikaan 20 minuuttia. Resepti on loistava esimerkiksi kesämökillä leipomiseen. Ja miten herkullista tämä on pienellä vaivalla!

Mansikka-raparperitäyte:
400 g mansikoita
300 g raparperia
0,5 dl sokeria

Pilko mansikat ja raparperi kulhoon. Sekoita.
Voitele brownievuoka.
Kaada mansikkaraparperiseos vuokaan.
Ripottele sokeri päälle.

Muruseos:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50g voita

Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon.
Sulata voi ja lisää se jauhoseokseen.
Sekoittele tasaiseksi ja kaada täytteen päälle.
Paista murupiirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa 20min.
Anna jäähtyä hetken ja tarjoile vaniljajäätelön kanssa.


Vinkki! Tee terveellisempi versio vähentämällä sokeria ja vaihtamalla voi margariiniin. Kokeile tehdä piirakka myös pelkästä mansikoista, pelkästä raparperista tai mustikoista!

Ihanaa sunnuntaita ja terkkuja Rodokselta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!