tiistai 10. toukokuuta 2016

Pursotettu Kukkakakku Punaherukkamoussella



Äitienpäivänä meillä syötiin tätä herkullista ja herkkää kukkakakkua. Pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa kovassa suosiossa olevat erikoistyllat, joilla voit pursottaa valmiita ruusuja ja tulppaaneita. En ihmettele tyllien suosiota. Kauniit kukat syntyivät kakun päälle kuin itsestään.

Punaherukat kaivoin tähän kakkuun pakastimesta, paseerasin ne ja tein niintä kirpsakan moussen. Makeammasta pitävät voivat lisätä reseptiin maun mukaan lisää sokeria. Marenkivoikreemi taittaa kirpeyttä täyteläisyydellään ja juuri sillä pursotettavista kukista tulee kauniita ja jämäköitä.

3 munan sokerikakkupohja halkaisijaltaan 15cm vuokaan. Ohje täällä.

Punaherukkamousse:
200 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
noin 3 dl punaherukkaa
0,5 dl sokeria
4 liivatetta (+ tilkka vettä)
1-2 rkl tomusokeria

Paseeraapunaherukat eli painele tiiviin siivilän läpi marjat niin, että siemenet jäävät siivilään. 
Vaahdota kermavaahto ja siirrä odottamaan viileään.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (5 min).
Notkista tuorejuusto ja sokeri.
Lisää paseerattu punaherukkasose tuorejuuston sekaan ja vatkaa.
Liuota liivatteet kuumenettuun vesitilkkaan.
Kaada liivateseos ohuena nauhana punaherukkamassaan.
Kääntele lopuksi kermavaahto sekaan.

Marenkivoikreemi:
5 kananmunan valkuaista (150g)
2,5 dl sokeria (250 g)
250 g voita

1. Aloita valmistamalla sveitsiläinen marenki. Kuumenna valkuaisia ja sokeria koko ajan vatkaamalla niitä kulhossa vesihauteen päällä (kattila, jonka pohjalla on hiukan kiehuvaa vettä). Lisää sokeri pienissä erissä ja vatkaa marenkia niin kauan, kunnes se on noin 60 asteista ja sokerikiteet ovat sulaneet kokonaan.

2. Siirrä marenki monitoimikoneeseen ja jatka vatkaamista, niin kauan kunnes marenki on kädenlämpöistä (38 asteista). Tähän menee noin 5-10 minuuttia.

3. Vaihda monitoimikoneen vispilä lapavatkaimeen ja aloita lisäämään hieman pehmennyt voi, joka on vielä hiukan viileää. Lisää voi pienissä paloissa yksi kerrallaan ja vatkaa kreemiä miedolla teholla. Huom! Jos marenki on vielä liian lämmintä, voi sulaa ja kreemi menee pilalle, joten ole huolellinen.

4. Jatka vatkaamista, kunnes koostumus on tasaista. Jossain vaiheessa kreemi voi alkaa näyttää kokkareiselta, se kuuluu asiaan. Jatkamalla vatkaamista koostumus tasaantuu. Valmis kreemi on pehmeää ja sileää. Vatkaus kestää noin 10 minuuttia.

5. Värjää osa kreemistä lilalla, oranssilla ja vihreällä pastavärillä. 

Kakun kokoaminen:
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kokoa täyttövaiheessa kelmulla vuorattuun vuokaan.
Jaa mousse kahteen osaan ja kaada kakkupohjan päälle kahdessa osassa kostutuksen jälkeen.
Peittele kakkuvuoka ja anna kakun vetäytyä yön yli jääkaapissa.
Kumoa kakku kakkualustalle kuorrutusta varten.
Kuorruta kakku marenkivoikreemillä: ensin kevyt kerros ja sitten toinen.
Kuorruta lopuksi kakun keskikohtaan kevyesti oranssia ja lilaa kreemiä luodaksesi vesivärivaikutelman kakun pintaan.
Anna kakun kovettua jääkaapissa kreemityksien välissä.
Laita ruusu-, tulppaani- ja lehtityllat pursotinpusseihin ja pursota kakun päälle kauniita kukkia.
Pursota lopuksi lehtityllalla kauniit lehdet kukkien viereen. Alla video.



Aurinkoista Päivää!

Reseptissä käytetyt tyllat ja muut tarvikkeet löydät täältä: www.anninuunissa.com

8 kommenttia:

  1. Kreemi ei niin sileä kuin pitää ja kukka ihan ruma! OIKEASTI!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on katsojan silmissä, kakkua kehuttiin viikonloppuna kovasti niin ulkonäön ja maun suhteen. Mikään kukkakaan ei ole täydellinen, näin voi olla myös kreemin kanssa. :)

      Poista
    2. Juku, ihan vatupassia tarttee alkaa käyttämään että saa tarpeeksi sileät reunat arvon Anonyymille. Käsittääkseni tällä kakulla ei nyt kilpailtu missään maailman sileimpien kakkujen ammattilaissarjassa eikä missään hortonomisten leipureiden leikkokukkakategoriassa, joten sen palkokasvin voi vetää itse kukin sieltä sieraimen syövereistä. Jos harmittaa niin hitosti toisten luomukset että pitää oikein kommenttiin asti vaivautua niin kyllä on aikaa aivan liikaa ;) Herkullisen näköinen kakku Anni <3 ja just eikä melkeen tarpeeksi sileä <3 Levitetään positiivista energiaa maailmaan!

      Poista
    3. Kiitos positiivisuudesta! Olen itsekin sen puolella :) Kiitos, kakku oli ihana. Harmi kun se on jo syöty. <3

      Poista
  2. Onnistuuko noilla tyllilla hyvin myös normaali kermasta ruusut?kaunis kakku! Kokeilen samantyyppistä koristelua kesäjuhlissa mut aattelin käyttää kreemin sijasta kermaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina :) Voi pursottaa myös kermalla, mutta kukan muoto ei pysy yhtä hyvin. Laittaisin kerman joukkoon hiukan tuorejuustoa/rahkaa tai kreemijauhetta.

      Poista
  3. Kauneus on todellakin katsojan silmissä - aivan ihanat värit ja muodot kukissa :) Kakku oli ihan varmasti juhlapöydän keskipiste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Olin aluksi tekemässä perinteisiä pinkkejä kukkia, kunnes päätin, että välillä vaihtelua. Aurinkoista päivää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!