maanantai 30. marraskuuta 2015

Jouluinen Glögi-Marmeladi


Tänä vuonna olen tehnyt makeisia kotikeittiössä enemmän kuin kaikkina muina vuosina yhteensä. Vaikka viime vuonna jo innostuin rocky roadista, daimista ja kookospalloista, niin tänä vuonna innostuin makeisista ihan toden teolla. Olen jotenkin pitänyt itsestään selvänä sitä, että makeisia olisi hankala valmistaa itse. Asia on päinvastoin kuten jo mainitsin vaahtokarkkien ja nekkujen postauksissa. Se on helppoa ja melko yksinkertaista. Se on myös mukavaa puuhaa lasten kanssa, vaikka kuumia toffeita ja muita liemiä koittaisin kyllä välttää pikkuapureiden kanssa. Tässä kuitenkin ihanat joulumarmeladini, joissa maistuu piparkakku ja glögi!

Nyt saat vegaanista liivatetta eli agar agar jauhetta verkkokaupastani klik.

Ohje:
5 dl vettä
3 dl glögitiivistettä
30 g (noin 10 tl) agar agar jauhetta
3 dl sokeria
1 tl piparkakkumaustetta
ripaus kardemummaa

HUOM! Olen muuttanut agarin määrää sekä keittoaikaa ohjeessa palautteiden takia - vaikuttaa siltä, että marmeladi ei hyydy kaikilla yhtä nopeasti. Katso vinkit alapuolelta. 

Mittaa kattilaan agar agar, vesi sekä glögitiiviste.
Anna seoksen kiehahtaa ja keittele hiljaisella lämmöllä 10 minuuttia.
(Pidempi keitto vaikuttaa makuun, lisäksi koostumukseen ja hyytymiseen)
Huom! Älä anna veden kiuhua liikaa ettei nestettä haihdu.
Kuori vaahto pois liemen päältä, jos sitä muodostuu.
Lisää lopuksi sokeri sekä mausteet ja anna sokerin liueta kunnolla nesteeseen.
(maista ja lisää sokeria oman makusi mukaan)
Vuoraa reunallinen vuoka (noin 20x20) tuorekelmulla.
Kaada hieman jäähtynyt marmeladiseos vuokaan.
Anna marmeladin hyytyä rauhassa seuraavaan päivään.
Jatka kuivattelua, jos marmeladi on edelleen kosteaa.
Leikkaa marmeladi paloiksi tai ota levystä muotilla esim. tähtiä, kuten itse tein. 
Anna palojen levätä vielä muutama tunti tai yön yli ennen sokeroimista leivinpaperin päällä.
Kierittele marmeladit sokerissa yksitellen ja laita esille tai pakkaa pukinkonttiin.
Marmeladit säilyvät hyvänä noin viikon suljetussa ja ilmatiiviissä purkissa.

Pinnalle: 
erikoishienoa sokeria


Vinkki! Marmeladin hyytymiseen vaikuttaa agarin ja nesteen suhde. Glögitiiviste on melko makeaa, joten muista maistella keitosta ennen kuin lisäät kaikki sokerit - voit myös vaihtaa glögin ja veden suhteita. Minusta marmeladin kuuluu olla makeaa, joten lisäsin sokeria jopa 3 dl. Jos massasi jää liian löysäksi eikä hyydy - keitä massa uudestaan ja lisää agaria. Merkeissä on eroja ja kysymyksien perusteella hyytymiseen vaiktuttavat eri tavalla. 

 Agarilla voi hyydyttää myös kakkuja. Katso itse: sateenkaarikakku

perjantai 27. marraskuuta 2015

Jouluinen Bryant Park NYC

Vuoden kiireisin aika on yllättänyt minut täysin, enkä ole kerennyt kirjottelemaan teille taannoisesta New Yorkin matkastani ollenkaan! Tässä kuitenkin esimakua ja jouluntunnelmaa Bryant Parkista, jossa kävimme lomamme aikana useaan otteeseen lounaalla ja iltakävelyillä. Iltakävely oli puistossa hyvin tunnelmallinen, nimittäin joulu oli saapunut sinne jo marraskuun alussa luistinratoineen ja ihanine pikkumökkeineen, joissa myytiin kauniita joulukoristeita. Luonnollisesti joululaulut soivat 
taustalla ja tarjolla oli myös herkkuja.

Aloitetaan niillä herkuilla.. 

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kinuskiset Nekut


Tein ensi kertaa elämässäni nekkuja. Tämä on ihme, koska nekut ovat olleet suosikkejani lapsuudesta asti. Olenkin kokeillut lähiaikoina paljon reseptejä ensimmäistä kertaa ja yllättynyt. Tässäkin syynä on luultavasti se, että oletin nekkujen valmistamisen olevan hyvin vaikeaa. Vaikein osuus itseasissa oli leivinpaperitötteröiden tekeminen ja niiden saaminen pystyasentoon. Irtopohjavuoka täyteen sokeria ja tötteröt pystyyn siihen vaihtoehto toimi lopulta hyvin. Nekut voi tehdä yhtä hyvin myös konvehtivuokiin, jolloin resepti on vielä helpompi! Kinuskin keittäminen vaatii malttia, jos et keitä sitä tarpeeksi kauan, tulee nekuista pehmeitä, tosin yhtä maukkaita. Pakkaa nämä ihanat karamellit pukinkonttiin ja yllätä ystäväsi!

Ohje: (noin 20 kappaletta)
2 dl kermaa
1 dl tummaa siirappia
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl sokeria
1 dl mantelihippua tai rouhetta

Aloita leikkaamalla leivinpaperista neliöitä. Itse leikkasin 10 x 10 kokoisia noin 20 kappaletta.
Täytä esimerkiksi irtopohjavuoka sokerilla.
Kierrä leivinpaperineliöt tötteröiksi ja paida niiden kärjet sokeriin, niin että ne pitävät muotonsa.
Mittaa kerma, siirapit ja sokeri teflonkattilaan.
Keitä seosta välillä sekoitellen keskilämmöllä.
Keittämiseen menee noin 45 minuuttia. Seos paksuuntuu pikkuhiljaa.
Voit myös mitata seoksen esimerkiksi paistomittarilla. Kun seos on 120 asteista se on valmista.
Vinkki! Voit myös testata onko seos valmista tiputtamalla tipan kinuskia lasiin, jossa on kylmää vettä. Jääkö lasin pohjalle nokare vai leviääkö kinuski veteen? Jos sait aikaseksi nokareen on kinuski valmista.
Lopuksi kääntele mantelihippu/rouhe tai vastaava kinuskiin.
Kaada kinuski pieneen kannuun ja jaa tötteröihin tai halutessasi  pieniin konvehtivuokiin.
Paina jäätelötikut tai vastaavat vielä pehmeään kinuskiin ja siirrä vuoka jääkaappiin kovettumaan. 
Vinkkejä! Säilytä nekut myös jääkaapissa, jotta ne pysyvät kovina. Nekut ovat parhaimmillaan noin viikon valmistuksesta.


Ihanaa viikonjatkoa!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Piparkakku Kuppikakut - Paras Pikkujouluherkku


Tänään oli vuoden 2015 viimeinen Ravintolapäivä. Olimme myymässä Kauniaisissa kuppikakkuja pikkujouluhengessä. Tällä kertaa avasimme kahvilamme Cupcakes By Annin Uunissa ehkä ihanimpaan kukkakauppaan, jossa olen itse koskaan käynyt! Granin kauppakeskuksessa sijaitseva Ihana Kukkanen tarjosi meille tilojaan käyttöön muutamaksi tunniksi. Kauppa oli täynnä ihania joulukukkia, koristeita ja sisustustavaroita, joiden keskellä glögin ja piparkakku kuppikakkujen myynti taittui oikein rattoisasti. Kaikki kuppikakut tekivät kauppansa ja jäljelle jäi hyvä mieli, niin meille kuin asiakkaillekin. Ihana päivä. Kiitos kaikille asiakkaille ja Ihanalle Kukkaselle!

Tässä vielä lupaamani resepti sitä kaipaileville.

Ohje: (n. 44 kpl minikuppikakkuja)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl tummaa ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl piparkakkumaustetta
100 g voita
1,5 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
1 dl piparkakkumurua

Murenna piparkakut muruksi kulhossa painelemalla niitä esimerkiksi perunanuijalla.
(Sattumia ja isompia paloja saa jäädä, ne maistuvat mukavasti taikinassa!)
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa (paitsi piparimuru).
Sulata voi ja vispaa se kanamunan ja jogurtin kanssa sekaisin toisessa kulhossa.
Yhdistä jauhoseos ja voimunaseos nuolimella käännellen tasaiseksi taikinaksi.
Kääntele lopuksi joukkoon piparimuru.
Asettele paperiset muffinivuoat minimuffinipellille.
Annostele taikinaa iso teelusikallinen jokaiseen vuokaan.
Paista muffineja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Anna jäähtyä jäähdytysritilällä kunnolla ennen kuorruttamista.

Kuorrutus:
50 g voita
150 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
vihreää ja punaista pastaväriä
nonparelleja

Vatkaa tomusokeri huoneenlämpöiseen voihin.
Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa.
Värjää kuorrutus haluamallasi pasta- tai elintarvikevärillä.
Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa pyöreäpäinen tylla ja kuorruta jäähtyneet muffinit.
Viimeistele nonparrelleilla ja muilla koristeilla.


Ihanaa lauantai-iltaa ja rauhallista sunnuntaita toivotellen! 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Ensimmäinen Leivontabloggaaja -ilta LBI2015


Leivontabloggaajat samassa kuvassa. Ketä kaikkia tunnistat?
Wau mikä viikonloppu ja mitkä juhlat! Postauksia viime viikonlopun leivontabloggaajaillasta on ponnahdellut esille jo muutamassa herkullisessa blogissa tällä viikolla. Myös Instagram on täynnä herkullisia juhlakuvia, jotka löytää hastageilla #leivontabloggaajailta tai #LBI2015.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Ravintolapäivä 21.11 & Cupcakes by Annin Uunissa


Ihanaa Ihanaa Ihanaa!

Nimittäin seuraava Ravintolapäivä on ensi lauantaina 21.11.2015! Tottakai Annin Uunissa avaa jälleen kuppikakkukahvilan Kauniaisiin. Tällä kertaa meillä on ilo pitää kahvilamme sisätiloissa Ihana Kukkanen -kukkakaupassa, joka on ehdottomasti herttaisin kukkakauppa, jossa olen itse käynyt! Nyt voit yhdistää sisustus- ja kukkaostokset herkutteluun.

Ihana Kukkanen sijaitsee Kauniaisten ostarilla osoitteessa Kauniaistentie 7 eli S-marketin vieressä. Juna-asemalta kävelet herkuttelemaan parissa minuutissa.

Tervetuloa herkuttelemaan pikkujouluhengessä glögin kera. Kuppikakkuja voi ostaa jälleen myös kotiin 6 ja 12 kappaleen laatikoissa.

Makuvaihtoehtoina tällä kertaa:
Piparkakku Cupcakes
Suklaa Cupcakes

Lisäksi tarjolla:
Kahvia
Glögiä
Mehua


Klikkaa itsesi Facebook-eventiin alla olevasta linkistä:

Cupcakes by Annin Uunissa

Ravintolan virallisen kartan ja kaikki muut ravintolat löydät linkistä alla:

Ravintolapäivä

torstai 12. marraskuuta 2015

Pumpuliset Vanilja Vaahtokarkit



Joulukarkkien valmistaminen on jo alkanut! Ainakin minun  keittössä, vaikka pihalta jouluvalotkin vielä uupuvat. Laitan valojen puuttumisen lomamatkan piikkiin. Ei ole vain kerennyt, mutta valot asennetaan kyllä viimeistään viikonloppuna.

Aloitan joulumakeisten hehkutuksen itsetehdyillä vaahtokarkeilla. Nämä ovat niin pehmeitä, söpöjä ja makeita herkkuja, joita on mukava antaa lahjaksi lähimmäisille. Voit tehdä vaahtokarkeista kuutioita, sydämiä tai pursottaa ruusukkeita. Vaahtokarkit värjäytyvät myös helposti pinkeiksi, vaaleansinisiksi tai vaikka mintun vihreiksi! Voit myös maustaa massaa, kuten itse tein, lisäämällä vanilja-aromia massaan.

Ajattelin aluksi, että vaahtiksien valmistaminen on hyvin monimutkaista, mutta se oli väärä luulo. Tämä on melko nopeaa ja helppoa. Vähän niinkuin marengin valmistus. Ainoa missä pitää on malttaa, on odottaa kun massa jäähtyy ja tekeytyy paloiteltavaksi. Minun vinkkinä valmistuksessa on monitoimikoneen käyttö. Laita valkuaiset vaahtoamaan samalla, kun kuumennat sokerilientä. Liivatteet voivat rauhassa pehmittyä vedessä siinä ohessa.

Ohje:
7 liivatelehteä
3 munanvalkuaista
2 rkl tomusokeria
2 dl taloussokeria
2 rkl glukoosisiirappia
½ dl vettä
1 tl vanilja-aromia
2 rkl vettä liivatteiden liuottamiseen
2 dl tomusokeria
1 dl maissitärkkelystä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.
(Värjää halutessasi tässä vaiheessa vaahto elintarvikevärillä)
Mittaa kattilaan taloussokeri, glukoosisiirappi, vesi ja vanilja-aromi.
Anna sokeriseoksen kiehua 127 asteiseksi (käytä esim. digitaalista mittaria).
Kaada sokeriliemi valkuaisvaahtoon ohuena nauhana ja jatka vatkaamista koko ajan.
Liuota puristetut liivatelehdet kattilassa kuumennettuun veteen.
Kaada liivateliemi valkuisvaahtoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
Jatka vatkaamista vielä muutaman minuutin ajan.
Sekoita tomusokeri ja maissijauhot keskenään kulhossa ja sihtaa sitten seoksesta 1/3 uunipellille tai laakeaan vuokaan.
Laita vaahtokarkkimassa pursotinpussiin, leikkaa pää auki.
(Voit laittaa pursotinpusiin esim. tähtityllan ja pursottaa halutessasi ruusukkeita)
Pursota vaahtoa pellille tai vuokaan tankoina vieri viereen. Sivele veitsellä tasaiseksi levyksi. 
Sihtaa levyn päälle puolet jäljellä olevasta tomusokerisoksesta.
Anna vaahtokarkkimassan jäähtyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. 
Leikkaa levy paloiksi tai ota muotilla esim. sydämiä levystä.
Pyörittele palat vielä lopussa tomusokeri-jauhoseoksessa.
Säilytä vaahtokarkit suljetussa purkissa huoneenlämmössä.
Vaahtokarkit säilyvät hyvänä noin viikon, ehkä pidempäänkin, mutta ne kuivuvat herkästi.


Ihanaa alkavaa viikonloppua! 
Josta tuleekin aika jännä, kun lauantaina emännöidään Dr.Sugarin ja Kakkukatrin kanssa pitkään järjesteltyä ja vielä pidempään suunniteltua Suomen ensimmäistä leivontabloggaajien -iltaa Lauttasaaressa! Seuraa iltaa livenä Instagramissa hästägeillä #LBI2015 & #leivontabloggaajailta

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Maailman Paras Porkkanakakku


Mahtavaa isänpäivää ja terveisiä NYC:istä. Leivoin tämän ihanan porkkanakakun juuri ennen matkaa ja tänään onkin hyvä tilaisuus julkaista resepti isien kunniaksi. Matkani kulkua voit muuten seurata edelleen Instagramista @anninuunissa.

Tämän reseptin alkuperäinen ohje löytyy The Hummingbird Bakeryn kirjasta "Leivonnaisia herkkusuille". Bongasin reseptin jo vuosia sitten, muokkasin sitä hieman ja sen jälkeen en ole porkkanakakkua tai muffinsseja tehnyt millään muulla ohjeella. Tämä ohje on täydellinen. Kakusta tulee mehevä, kostea ja juuri sopivasti mausteinen. Hassua on ettei resepti ole aiemmin löytynyt blogista, koska tämä kakku on ehdottomasti oma suosikkikakkuni. Nyt sain kuitenkin ihan mahtavan tilaisuuden leipoa kakun ystävien juhliin ja siitä syystä resepti ja kakku pääsee vihdoin myös blogiin.

Ohje: 
3 dl tummaa ruokokidesokeria
3 kananmunaa
3 dl auringonkukkaöljyä (myös rypsiöljy käy)
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
0,25 tl vanilja-aromia
300 g (luomu)porkkanaraastetta
100 g saksanpähkinöitä (tai muita pähkinöitä)

Mittaa sokerit, munat ja öljy kulhoon tai monitoimikoneeseen ja vatkaa kevyesti sekaisin.
Sekoita kuivat aineet ja mausteet toisessa kulhossa sekaisin.
Lisää munaseoksen joukkoon jauhoseosta desi kerrallaan siivilän läpi.
Sekoita ja kääntele taikinaa nuolimella, kunnes kaikki aineet ovat kunnolla sekoittuneet.
Lisää lopuksi porkkanaraaste ja pähkinärouhe ja sekoita puuhaarukalla sekaisin.
Kaada taikina kahteen voideltuun 20 cm vuokaan tai yhteen voideltuun 24 cm vuokaan.
Paista kakkupohjia uunin keskitasolla 170 asteessa noin 25 minuuttia.
Valmiin pohjan pinta tuntuu kimmoisalta ja se on väriltään kullaruskea.
Anna pohjien jäähtyä vuoassa hetki ja siirrä sitten  ritilän päälle jäähtymään.
Leikkaa kumpikin pohja jäähtyneenä kahteen osaan.
Kokoa kakku suoraan kakkualustalle jakamalla kuorrute joka kerrokseen ja lopuksi kakun päälle.
Kauniin pinnan saat kuorrutukseen levittämällä sen palettiveitsellä.
Koristele kakku sokerimassaporkkanoin tai pähkinärouheella.
Huom! Voit jos paistat kakun yhdessä vuoassa joudun luultavasti pidentämään paistoaikaa. Tarkista kypsyys puutikulla.  Leikkaa kakku kolmeen osaan jäähtyneenä.   

Kuorrute:
250 g tuorejuustoa
100 g voita
6 dl tomusokeria

Vatkaa tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi monitoimikoneessa, kunnes aineet ovat kunnolla sekoittuneet.
Lisää kylmä tuorejuusto ja vatkaa, kunnes juusto on kokonaan sekoittunut voin ja tomusokerin sekaan. Käännä monitoimikoneen teho suuremmalle ja vatkaa vähintään 5 minuuttia, niin kauan kunnes seos on kuohkeaa ja vaaleaa. Huom! Varo kuitenkin vatkaamasta liikaa ettei seos juoksetu.

Koristeluun:
Valmiita syötäviä koristeporkkanoita
Itse tehtyjä porkkanoita muotilla ja sokerimassalla

tiistai 3. marraskuuta 2015

Amerikkalaisia Herkkuja ja tulevan matkan fiilistelyä!

Hei lukijat, leipurit ja ystävät! Lähden tänään ansaitulle ja kesälomista asti odotetulle lomamatkalle. Määränpää on ehdottomasti tähän asti kokemistani kaupungeista parhain eli New York, jonne pääsen nyt toista kertaa! Viime vuoden matkapostaus löytyy tästä.

Tällä kertaa matkasuunnitelmiin kuuluu myös leivontaan liittyvä kurssi, jolle tulen ottamaan osaa. Tämä tuntuu jo nyt matkan kohokohdalta, enkä malta odottaa! Olisin voinut varata kursseja melkein joka päivälle, mutta oli otettava myös matkaseura huomioon. Täytyy sanoa, että jenkit kyllä osaavat luoda tarjontaa. Kursseja nimittäin oli laidasta laitaan ja valinnan vaikeus oli suuri. Suuresta valikoimasta valitsin aikatauluuni sopivan ja mieleisen kurssin, nimittäin Cupcake kurssin. Siitähän tämä bloginikin aikoinaan syntyi. Rakkaudesta värikkäisiin kuppikakkuihin.

Kirjoitan teille kokemuksia matkan jälkeen yleisesti ja erikseen vielä tästä kurssista. Voit seurata matkani kulua Instagramissa: @anninuunissa. Sitä ennen tunnelmoidaan muutamilla Jenkki leivonnaisilla! Pääset reseptiin klikkaamalla otsikkoa. Nams!






Red Velvet Cake

Ihanaa alkanutta marraskuuta kaikille!